Oletteko työpäivän päätyttyä ihan loppu?
Menin tänään kuudeksi töihin ja pääsin kahdelta. Sen jälkeen en ole tehnyt mitään ja väsyttää ihan sikana . Mites muut? Riittääkö virtaa vielä illallakin? Kerro salaisutesi.
Kommentit (33)
Olen. Epäsäännölliset työajat ja -vuorot. Viikonloputkaan ei enää riitä palautumiseen.
Hyvin jaksan töiden jälkeen, ei mitään ongelmia. Teen keskiraskasta fyysistä työtä ja minulla ei ole mitään ongelmia olla töiden jälkeen yhtä toimelias kuin viikonloppuisinkin. N46
Olen ihan loppu. Kaupassa käyn ja ehkä pesen koneellisen pyykkiä mutta loppuaika sohvaillessa.
Edellisessä työssäni kyllä olin.
Olin hiestä märkä ja kaikkeni antanut. Työpäivän ajan kyllä reippaasti jaksoin, muuta en. Nykyään hoitoalalla en ole ollut yhtä loppu vielä kertaakaan.
Olen aina ihan poikki, kun tulen töistä. Mutta kaiken pelastaa koira, joka täytyy viedä heti lenkille. Ja da daa, olen täynnä virtaa, kun tullaan lenkiltä. Sitä on kuin uusi ihminen ja jaksaa mitä vaan. Käsittämätöntä.
Jos koiraa ei olisi makaisin illat sohvalla valittamassa väsymystä.
Olen ihan loppu ja torkun/nukun koko päivän, illalla siirryn yöunille. Ehkä kertoo siitä, että työpaikka on väärä..
Juu ja itseasiassa olen nyt uupumuksen takia sairaslomalla.
Juuri tuon tolkuttoman väsymyksen vuoksi vaihdoin alaa ja se oli paras päätös aikoihin.
Kyllä tuo lenkki ja raitis ilma on ne, jotka kannattaa ottaa rutiiniksi. Sohva on monesti varsinkin pimeän aikaa houkuttelevampi, mutta tässä iässä pitää jo tietoisesti hoitaa jaksamistaan kävellen tai muuten liikkuen..
Vierailija kirjoitti:
Edellisessä työssäni kyllä olin.
Olin hiestä märkä ja kaikkeni antanut. Työpäivän ajan kyllä reippaasti jaksoin, muuta en. Nykyään hoitoalalla en ole ollut yhtä loppu vielä kertaakaan.
Saanko kysyä missä töissä olit ennen hoitoalaa?
Riippuu miten olen nukkunut ja millainen päivä on ollut, mutta yleensä olen ihan energinen. Työ on itsenäistä tietokoneella istumista ja työmatkat on pakko mennä autolla, joten mielellään lähden iltaisin lenkille, ulkoilemaan tai kuntoilen kotona.
Aina kun käyn asentamassa biden-suihkuja maskin kanssa.
Zinc
En. Teen kuusituntisia työpäivä (mikä kyllä näkyy palkassa), mutta jaksan loppupäivän touhuta. Jos menee puolikin tuntia ylitöiksi niin loppupäivä menee helposti pelkäksi makoiluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellisessä työssäni kyllä olin.
Olin hiestä märkä ja kaikkeni antanut. Työpäivän ajan kyllä reippaasti jaksoin, muuta en. Nykyään hoitoalalla en ole ollut yhtä loppu vielä kertaakaan.Saanko kysyä missä töissä olit ennen hoitoalaa?
Tehdastyöhön verrattavissa oleva työ. Ei suoranaisesti tehdas kuitenkaan. Täälläpäin niin vähän (1), etten halua tarkemmin sanoa. Työpäivä meni käytännössä juostessa, kantaessa, fyysisesti äärirajoilla ja jatkuva kiire.
Ei kannata tehdä töitä. Ulkomailta voi tulla ilmaiselatukseen ja eläkkeelle, vaikka ei olisi päivääkään töitä tehty. Naurattaa vain koko Suomi.
Olen aivan naatti työpäivän jälkeen.
Olen opettaja. Oppituntien jälkeen on tiimipalaverit, kokoukset, webinaarit, yhteydenpito sidosryhmiin yms yms. Kotona n. klo 17. Sitten alkaa ns. iltavuoro, eli seuraavan päivän oppitunteihin liittyvät valmistelut, arvioinnit, kirjaukset jne. Olen vapaa n.klo 19, jolloin yritän hoitaa omaan elämääni liittyviä asioita.
Jos olisin 20v sitten tiennyt millaiseksi opettajan työ muuttuu, en olisi IKINÄ alkanut näihin hommiin.
Teen fyysistä ulkotyötä ja olen todellakin loppu päivän päätteeksi. Lisäksi työmatkat autolla 2 h. Tykkään työstäni kyllä.
Olen aivan poikki työpäivän jälkeen, koska puhun toisinaan kammottavien ihmisten kanssa, jotka huutavat, kiroilevat ja nimittelevät. En ymmärrä heidän käytöstään.
Taustalla vaikuttavat useiden vuosien syöpähoidot, jotka uuvuttivat minua.
Herään 3.45, kävelen n 15000 askelta työpäivässä nostellen koko vuoron noin 20-30kg laatikoita ja kuormia. Olen todellakin poikki koko loppupäivän. Ja tähän kuulemma auttaisi liikunta 😄😄😄😄.
Kyllä riittää virtaa. Tykkään työstäni enimmäkseen. Olen sairaanhoitaja vuodeosastolla.
Tänään olin töissä 7-15. Töiden jälkeen olen jo pessyt pyykkiä pyykkituvalla, imuroinut, laitoin broilerikeiton ja syötykin on. Tässä sohvalla löhöän nyt. Keittiö pitäisi siistiä. Toisaalta houkuttaa makoilu sohvalla ja Master chef. Olisi kyllä uusia sukkalankojakin tuossa odottamassa. Kaksi vapaapäivää edessä.