Lue keskustelun säännöt.
Kannattaako minun hankkia koskaan lapsia?
02.10.2020 |
Olen 28-vuotias nainen ja minua ahdistaa, kun aika vaan kuluu enkä tiedä ollenkaan haluanko lapsia. Minulla ei ole selkeää halua saada lapsia mutta en ole sitä ehdottomasti vastaan. Tuntuu, etten kuulu mihinkään, sillä en ehdottomasti halua lapsia mutta en toisaalta ole velkaan. Nuorempana ajattelin, että hankin lapsia sitten joskus myöhemmin. 23-vuotiaana aloinkin kyseenalaistamaan tätä ajatusta ja miettimään, että haluanko lapsia joskus.
Olen akateemisesti koulutettu. Työskentelen tällä hetkellä terveydenhuoltoalalla oppimisvaikeuksisten lasten kanssa. Olen nähnyt paljon uupuneita perheitä ja lapsia, joilla on erilaisia ongelmia. Lapset ovat ihan mukavia, mutta se jatkuva sitovuus ja tarvitsevuus mietityttää.
Minulla on ollut työelämässä pelkkiä sijaisuuksia. Ostin juuri ensiasunnoksi pienen kaksion. Nyt ei tunnu yhtään ajankohtaiselta tilanteelta hankkia lapsia epävarman työtilanteen vuoksi.
Olen herkästi uupuva ja omaa rauhaa kaipaava. Tuntuu, että haluan vielä toteuttaa itseäni, nauttia aikuisen elämästä pitkien opintojen jälkeen ja matkustella. Minulla on uniongelmia ja on ollut myös ahdistusta. Mietin, että riittääkö minulla voimavarat ja jaksaminen lapsen kasvattamiseen. Myös raskaus ja synnytys pelottaa. Toisaalta mietin, että kadunko vanhempana, jos en koskaan ole kokenut vanhemmuutta.
Nykyinen poikaystäväni haluaa varmasti lapsia. Hän on mukavuudenhaluinen ja laiskahko. Meillä on ollut seksi elämässä ongelmia hänen haluttomuutensa vuoksi. Tuntuu, että lapsi vain pahentaisi asioita. Jäisikö lapsen hoito kokonaan minulle hänen lupauksistaan huolimatta?
Onko kukaan paininut samojen ajatusten kanssa?
Kommentit (5)
Ps. yksikään tuntemani lapseton ei ole katunut lapsettomuutta, paitsi he joilla lapsi on ollut elämän suurin haave, tosin lapsettomuus ei ole silloin valinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet sen verran nuori vielä että on aikaa miettiä, nykyään on ihan normaalia että ensisynnyttäjä voi olla lähemmäs 40v. Mieluiten lapsi saadaan juuri siihen elämäntilanteeseen missä lapsi on molempien vanhempien yhteinen päätös.
Mä uskon että työ puolesta on raskasta, pitää muistaa että normaalisti kehittyvän lapsen kanssa ei ole samanlaisia ongelmia kuin erityislasten kanssa, monesti nää diagnoosit periytyy, vanhempien elämäntilanne voi olla ollut jo valmiiksi haastava omien ongelmien ja diagnoosien takia ja sitten tulee lisäksi erityislapsi... Näillä perheillä ei myöskään ole välttämättä perhettä ja ystäviä apuna lasten kanssa, mikä ehdottomasti auttaisi jaksamaan, ulkopuolista apua nykyään on vaikea saada ja moni jää yksin ongelmiensa kanssa.
Kiitos kommenteista! Jollekinhan aina ne vammaiset ja erityislapset syntyvät. Eli pitäisi varautua siihen, että lapsi voi olla mitä vain. Minullakaan ei valitettavasti hyviä tukiverkostoja ole.
Ite oon kans 28-vuotias. Yhden lapsen äiti. Itse taas mietin, et haluanko lisää lapsia. Oon aina halunnut lapsia ja ajatellut, että 2-3 lasta olisi hyvä määrä. Nyt kuitenkin yhden lapsen äitinä on tullut sellaisia ajatuksia, etten jaksa enää hoitaa toista vauvaa. Mun lapsi on nukkunut todella huonosti alusta saakka, vaatii paljon huomiota ja on tosi temperamenttinen, joka on raskasta. Varmasti omat ongelmani on vaikuttanu hänen temperamenttiinsa. Ja siis olin parisuhteessa lapsen isän kanssa ennen lapsen syntymää 6 vuotta. Ollaan edelleen yhdessä ja hän on hoitanut lasta hienosti. Silti tuntuu, ettei omaa aikaa ole juuri yhtään etenkin nyt kun opiskelen korkeakoulussa. Ainakin omalla kohdalla opiskelu on vienyt paljon enemmän aikaa kuin työt. Töitä olen tehnyt 8h/päivä ja nyt opiskellessa koulupäivät kestää välillä sen 8 tuntia ja sen lisäksi pitää vielä tehdä koulutehtävät, jotka voi viedä monta tuntia. Sori, meni nyt vähän off-topiciksi.
Oot epävarma siitä, haluatko ees lapsia ja toiseksi et näköjään tunne poikaystävääsi tarpeeksi hyvin, kun et tiedä kuinka paljon hän hoitaisi lasta. Kenties melko tuore suhde? Olet myös herkästi uupuva ja rauhaa kaipaava. Eli mun neuvo olis, että anna asian olla ja mietipä sitä uudelleen parin vuoden päästä.
Lapsen hoito jäisi todennäköisesti kokonaan sinulle, ja lyhyen kuvauksen perusteella voi olla että mies lähtisi lätkimään kun ei olekaan enää sinun hyysäyksesi koko kohde.
Vapaaehtoinen lapsettomuus ei ole nykyaikana enää niin omituista kuin oli aiemmin - jos joku sukulainen painostaa, sanot että miehesi käy sekä lemmikistä ja lapsesta, et halua toista.
Lapsia ei pidä hankkia jos niitä ei oikeasti halua.
T: ei lapsia, ei katumusta, 40-v.
Olet sen verran nuori vielä että on aikaa miettiä, nykyään on ihan normaalia että ensisynnyttäjä voi olla lähemmäs 40v. Mieluiten lapsi saadaan juuri siihen elämäntilanteeseen missä lapsi on molempien vanhempien yhteinen päätös.
Mä uskon että työ puolesta on raskasta, pitää muistaa että normaalisti kehittyvän lapsen kanssa ei ole samanlaisia ongelmia kuin erityislasten kanssa, monesti nää diagnoosit periytyy, vanhempien elämäntilanne voi olla ollut jo valmiiksi haastava omien ongelmien ja diagnoosien takia ja sitten tulee lisäksi erityislapsi... Näillä perheillä ei myöskään ole välttämättä perhettä ja ystäviä apuna lasten kanssa, mikä ehdottomasti auttaisi jaksamaan, ulkopuolista apua nykyään on vaikea saada ja moni jää yksin ongelmiensa kanssa.