Aloin pohtia tietoista toiseen hiippakuntaan siirtymistä

Ikää liki 50v, en ole saanut/uskaltanut tehdä mitään elämässäni. Kiitos persoonallisuuden plus ehkä turvattoman lapsuudenkin. Nökötys vaatimattomassa vuokrakämpässä sinkkuna on helppoa mutta onko se "oikeaa" elämää? On minulla yksi lapsi, kiitollinen. Jossain rohkeuden puuskassa, nuorena, annoin hänelle mahdollisuuden tulla.

Ajatus itseni ta**amisesta pyörii koko ajan päässäni. Ainoa, mikä pidättelee on tämä nuoreksi aikuiseksi ehtinyt lapsi. Ehkä hän tarvitsee minua, ei kukaan muu. Työttömyys, lähipiirin ongelmat (muistisairaudet, muut sairaudet, alkoholismi, huumeet, rahattomuus jne) vievät minunkin energiaa vaikka tämä oma elämänpiiri on suht ok. Yksinäinen toki ja alkoholia lipittelen, mutta ok silti. Muiden murheet imevät noin 60% energiastani.

Mutta tuo ajatus itsemur*hasta (en uskalla) ajatuksentasolla on tuonut erinäkökulman nut elämääni. Rohkeutta. Mitä menetän jos teen rohkeita, haluamiani muutoksia? En mitään. Olenhan lopun äärellä. Asenne elämään on muuttunut. Haluan elää ja löytää sen merkityksen jotain kautta. Kuoleman läheisyys sen tuo.