Pettynyt äitiyteen

Onko muilla tämmöisiä fiiliksiä? Jos on, niin miksi? Osaatteko sanoa, miksi ette pidä äitiydestä?

Aloittajalla se liittyy siihen, että lapsella on neurologisia ongelmia, eikä mikään tunnu menevän ns. normaalin kaavan kautta. Olen puhki henkisesti, ja silti pitää vaan puskea eteenpäin. Tekisi mieli luovuttaa, mutten tietenkään voi. Öisin näen painajaisia lapseen liittyen.

ps. Onko normaalia, ettei ekaluokkalainen kykene muistamaan asioita, joista muistutetaan joka päivä useamman kerran? Esim. kun syödään, istutaan eikä maata.