Miksi toisista naisista tulee ihan älyttömän rasittavia kun tulevat äideiksi ja toiset taas säilyvät ihan samanlaisina kuin ennen äitiyttä?

Ehkä se ärsyttävyys näkyy vain paremmin vauvan saannin jälkeen. Yritämme vauvaa ja näen jo miten minusta tulee sellainen ärsyttävä hippiäiti. En halua kämppää täyteen jotain Kiinasta rahdattuja myrkkyleluja ym. Olen ollut tällainen jo ennenkin, mutta silloin se on kohdistunut vain minuun eikä moni ole välttämättä nähnyt tätä puolta minusta.

Tunnen sellaisia jotka ovat muuttuneet ihan vain pelkiksi äideiksi ja sitten sellaisia jotka ovat sekä äitejä, ystäviä, puolisoja ja lapsia. Tiedän mitä kysymyksellä tarkoitat, muutama kavereista unohti itsensä ja koko ulkomaailman kun tuli äideiksi ja elämä pyörii täysin lasten ympärillä, osa taas on säilynyt samanlaisina kuin aiemminkin, vaikka lapset tulevatkin tietysti ykkösenä prioriteeteissä.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen sellaisia jotka ovat muuttuneet ihan vain pelkiksi äideiksi ja sitten sellaisia jotka ovat sekä äitejä, ystäviä, puolisoja ja lapsia. Tiedän mitä kysymyksellä tarkoitat, muutama kavereista unohti itsensä ja koko ulkomaailman kun tuli äideiksi ja elämä pyörii täysin lasten ympärillä, osa taas on säilynyt samanlaisina kuin aiemminkin, vaikka lapset tulevatkin tietysti ykkösenä prioriteeteissä.

Niinpä. Miten jatkaa ystävyyttä tuollaisen ensin mainitun kanssa? Eipä oikein onnistu.

Lapsetkin on erilaisia, kuten myös esim. lapsen isän osallistuminen hoitoon ja lähipiirin tuki. On helpompaa säilyttää “itsensä” jos ei ole kaikesta piippuun palanut.

Tämä on niin väsynyt aihe. Miksi jotkut näkee tarpeelliseksi haukkua toisia naisia ihan jatkuvasti. Ihmiset muuttuu, toiset eri lailla kuin toiset, mutta miksi se olisi huono asia. Lapsen saanti on niin iso asia, että olisi outoa jos se ei mitenkään vaikuttaisi ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Lapsetkin on erilaisia, kuten myös esim. lapsen isän osallistuminen hoitoon ja lähipiirin tuki. On helpompaa säilyttää “itsensä” jos ei ole kaikesta piippuun palanut.

Totta kyllä, minäkin olen huomannut omissa ystävissäni tätä "itsensä unohtamista" vaikka isäkin olisi hyvin kuvioissa mukana. Ehkä nämä "itsensä unohtelijat" ovat jonkinlaisia suorittajatyyppejä. Pakko hoitaa äitiyskin täydellisesti sitten.

Minulle oli yllätys, miten kokonaisvaltaista äitiys oli. Tuntui, että mitään muuta ei voinut edes ajatella kuin jotain lapseen liittyvää. Minulla ei riittänyt jaksamista juuri kodin ulkopuolelle ja kaverisuhteista jaksoin vain niitä, joilla oli myös lapsia. Myöhemmin tilanne palautui entiselleen. Minulla on ennenkin ollut hyvien ystävien kanssa vaiheita, joiden aikana ei ole tullut pidettyä yhteyttä puolin ja toisin. Sitten taas tilanteen helpottuessa jatketaan juttua siitä, mihin oltiin jääty. Hyvät ystävyyssuhteet kestää tauotkin.

Aika outo ajatus, että ei muuttuisi yhtään ihmisenä ottaessaan suuren vastuun uuden ihmisen kasvattamisesta yhteiskuntakelpoiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsetkin on erilaisia, kuten myös esim. lapsen isän osallistuminen hoitoon ja lähipiirin tuki. On helpompaa säilyttää “itsensä” jos ei ole kaikesta piippuun palanut.

Totta kyllä, minäkin olen huomannut omissa ystävissäni tätä "itsensä unohtamista" vaikka isäkin olisi hyvin kuvioissa mukana. Ehkä nämä "itsensä unohtelijat" ovat jonkinlaisia suorittajatyyppejä. Pakko hoitaa äitiyskin täydellisesti sitten.

Ja sitten on teitä jotka tietää muiden asioista aina kaikki paremmin. Sinä et tiedä mitä ystäväsi käyvät oikeasti läpi äitiydessään tai parisuhteissaan. Millainen ystävä, väsyneen ystävän nähdessään, miettii ekana vain että “sen on pakko vaan ylisuorittaa kaikkea, eli oma vika”. Huoh.

Olen päätellyt, että ainakin omissa ystävissä tämä johtuu huonosta itsetunnosta. Ne jotka ovat aina olleet sinuja itsensä kanssa, eivät koe tarvetta lapsen tehtyäkään "ryhtyä äidiksi" sen enempää kuin seurustellessaan tarvitsee vaihtaa persoonaa "kun nyt seurustelen". Sitten taas on niitä, joilla ei oikein ole sitä omaa identiteettiä, niin se sitten otetaan siitä äitiydestä. Ja voi siinä olla vähän jotain kateuttakin niitä ihmisiä kohtaan, jotka osaavat relata ja olla korostamatta että kuinka MINÄ nyt olen tässä tilanteessa.

Ei tunnu liittyvän esim. erityislasten vanhemmuuteen, heitäkin tunnen muutamia ja osa on hysteerisiä, ja osa ihan normaali-ihmisiä joilla on tämmöinen haaste lapsen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Olen päätellyt, että ainakin omissa ystävissä tämä johtuu huonosta itsetunnosta. Ne jotka ovat aina olleet sinuja itsensä kanssa, eivät koe tarvetta lapsen tehtyäkään "ryhtyä äidiksi" sen enempää kuin seurustellessaan tarvitsee vaihtaa persoonaa "kun nyt seurustelen". Sitten taas on niitä, joilla ei oikein ole sitä omaa identiteettiä, niin se sitten otetaan siitä äitiydestä. Ja voi siinä olla vähän jotain kateuttakin niitä ihmisiä kohtaan, jotka osaavat relata ja olla korostamatta että kuinka MINÄ nyt olen tässä tilanteessa.

Ei tunnu liittyvän esim. erityislasten vanhemmuuteen, heitäkin tunnen muutamia ja osa on hysteerisiä, ja osa ihan normaali-ihmisiä joilla on tämmöinen haaste lapsen suhteen.

Asiaa! Mun yksi ystävä oli mun ystävä kunnes alkoi seurustelemaan ja unohti ystävät koska "kun nyt seurusteli". Pelkästään tämän miehen kanssa ainoastaan vietti aikaansa. Sitten tuli pieni vaihe kun vähän päästi miehestä ja parisuhteesta irti ja oli taas ystävänäkin. Kunnes tuli ensimmäinen lapsi joka imaisi mennessään kuin musta aukko. Sinne hän katosi ja kun tuli toinen lapsi, niin yhä syvemmälle aukkoon upposi. Hänestä tuli "pelkkä äiti". Parisuhdekin unohtui siinä sivussa ja nyt tehdään eroa koska hän vaati että miehenkin täytyy päästää muusta elämästään, ystävistään, lapsuuden perheestään, harrastuksistaan irti ja tulla hänen kanssaan sinne lapsimustaan aukkoon. Tämä ei miehelle sopinut vaan hän ei halua olla ainoastaan isä, vaan myös mies, puoliso, ystävä, lapsi, veli jne...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsetkin on erilaisia, kuten myös esim. lapsen isän osallistuminen hoitoon ja lähipiirin tuki. On helpompaa säilyttää “itsensä” jos ei ole kaikesta piippuun palanut.

Totta kyllä, minäkin olen huomannut omissa ystävissäni tätä "itsensä unohtamista" vaikka isäkin olisi hyvin kuvioissa mukana. Ehkä nämä "itsensä unohtelijat" ovat jonkinlaisia suorittajatyyppejä. Pakko hoitaa äitiyskin täydellisesti sitten.

Luulisin, että kyse on pohjimmiltaan huonosta itsetunnosta. Asiasta riippumatta, on se sitten vanhemmuus, työ tai joku liike/uskomus, on tarve korostaa omaa asemaansa tai tärkeyttään. Nostaa itseään jonkin asian avulla, koska riittämättömyyden tai merkityksettömyyden tunne lymyää taustalla. "Näettekö, olen tärkeä. Nämä _tähän jotain_ asiat todistavat sen sekä itselleni että muille".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen päätellyt, että ainakin omissa ystävissä tämä johtuu huonosta itsetunnosta. Ne jotka ovat aina olleet sinuja itsensä kanssa, eivät koe tarvetta lapsen tehtyäkään "ryhtyä äidiksi" sen enempää kuin seurustellessaan tarvitsee vaihtaa persoonaa "kun nyt seurustelen". Sitten taas on niitä, joilla ei oikein ole sitä omaa identiteettiä, niin se sitten otetaan siitä äitiydestä. Ja voi siinä olla vähän jotain kateuttakin niitä ihmisiä kohtaan, jotka osaavat relata ja olla korostamatta että kuinka MINÄ nyt olen tässä tilanteessa.

Ei tunnu liittyvän esim. erityislasten vanhemmuuteen, heitäkin tunnen muutamia ja osa on hysteerisiä, ja osa ihan normaali-ihmisiä joilla on tämmöinen haaste lapsen suhteen.

Asiaa! Mun yksi ystävä oli mun ystävä kunnes alkoi seurustelemaan ja unohti ystävät koska "kun nyt seurusteli". Pelkästään tämän miehen kanssa ainoastaan vietti aikaansa. Sitten tuli pieni vaihe kun vähän päästi miehestä ja parisuhteesta irti ja oli taas ystävänäkin. Kunnes tuli ensimmäinen lapsi joka imaisi mennessään kuin musta aukko. Sinne hän katosi ja kun tuli toinen lapsi, niin yhä syvemmälle aukkoon upposi. Hänestä tuli "pelkkä äiti". Parisuhdekin unohtui siinä sivussa ja nyt tehdään eroa koska hän vaati että miehenkin täytyy päästää muusta elämästään, ystävistään, lapsuuden perheestään, harrastuksistaan irti ja tulla hänen kanssaan sinne lapsimustaan aukkoon. Tämä ei miehelle sopinut vaan hän ei halua olla ainoastaan isä, vaan myös mies, puoliso, ystävä, lapsi, veli jne...

Jatkan vielä että tämä mun (entinen? toivon kyllä että "saisin hänet vielä takaisin") ystäväni suorittaa jollain tapaa äitiyttä ja hän tahtoo tehdä kaiken äitiyteen ja lapsiin liittyvän mahdollisimman täydellisesti. Ei jotenkin rentoudu yhtään.

Ehkä se oksitosiinipöhnä on toisilla voimakkaampi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsetkin on erilaisia, kuten myös esim. lapsen isän osallistuminen hoitoon ja lähipiirin tuki. On helpompaa säilyttää “itsensä” jos ei ole kaikesta piippuun palanut.

Totta kyllä, minäkin olen huomannut omissa ystävissäni tätä "itsensä unohtamista" vaikka isäkin olisi hyvin kuvioissa mukana. Ehkä nämä "itsensä unohtelijat" ovat jonkinlaisia suorittajatyyppejä. Pakko hoitaa äitiyskin täydellisesti sitten.

Luulisin, että kyse on pohjimmiltaan huonosta itsetunnosta. Asiasta riippumatta, on se sitten vanhemmuus, työ tai joku liike/uskomus, on tarve korostaa omaa asemaansa tai tärkeyttään. Nostaa itseään jonkin asian avulla, koska riittämättömyyden tai merkityksettömyyden tunne lymyää taustalla. "Näettekö, olen tärkeä. Nämä _tähän jotain_ asiat todistavat sen sekä itselleni että muille".

Joku olikin jo ehtinyt kirjoittaa ajatukseni tuohon ylös. Kuitenkin mietin, voisiko tämän tiedostaminen lisätä myötätuntoa myös suorittajia kohtaan. Jostain kokemuksistahan huono itsetunto kumpuaa, joten ehkä voisi olla armollinen siinä, että jokainen yrittää pärjätä parhaansa mukaan ja löytää mielekkyyttä elämäänsä. Kunhan ei pyri latistamaan muita mennessään.

Vierailija kirjoitti:

Aika outo ajatus, että ei muuttuisi yhtään ihmisenä ottaessaan suuren vastuun uuden ihmisen kasvattamisesta yhteiskuntakelpoiseksi. 

Tämä kommentoija ei haluakaan ymmärtää mitä aloituksella haetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen päätellyt, että ainakin omissa ystävissä tämä johtuu huonosta itsetunnosta. Ne jotka ovat aina olleet sinuja itsensä kanssa, eivät koe tarvetta lapsen tehtyäkään "ryhtyä äidiksi" sen enempää kuin seurustellessaan tarvitsee vaihtaa persoonaa "kun nyt seurustelen". Sitten taas on niitä, joilla ei oikein ole sitä omaa identiteettiä, niin se sitten otetaan siitä äitiydestä. Ja voi siinä olla vähän jotain kateuttakin niitä ihmisiä kohtaan, jotka osaavat relata ja olla korostamatta että kuinka MINÄ nyt olen tässä tilanteessa.

Ei tunnu liittyvän esim. erityislasten vanhemmuuteen, heitäkin tunnen muutamia ja osa on hysteerisiä, ja osa ihan normaali-ihmisiä joilla on tämmöinen haaste lapsen suhteen.

Asiaa! Mun yksi ystävä oli mun ystävä kunnes alkoi seurustelemaan ja unohti ystävät koska "kun nyt seurusteli". Pelkästään tämän miehen kanssa ainoastaan vietti aikaansa. Sitten tuli pieni vaihe kun vähän päästi miehestä ja parisuhteesta irti ja oli taas ystävänäkin. Kunnes tuli ensimmäinen lapsi joka imaisi mennessään kuin musta aukko. Sinne hän katosi ja kun tuli toinen lapsi, niin yhä syvemmälle aukkoon upposi. Hänestä tuli "pelkkä äiti". Parisuhdekin unohtui siinä sivussa ja nyt tehdään eroa koska hän vaati että miehenkin täytyy päästää muusta elämästään, ystävistään, lapsuuden perheestään, harrastuksistaan irti ja tulla hänen kanssaan sinne lapsimustaan aukkoon. Tämä ei miehelle sopinut vaan hän ei halua olla ainoastaan isä, vaan myös mies, puoliso, ystävä, lapsi, veli jne...

Ällöttävin naistyyppi mitä voi olla on nämä vain äidit. Käytän muotoa vain äiti, koska nämä ei ole ihmisiä. Ovat sairaalloisen läheisriippuvaisia takertujia ja lapsiparat on näiden äitihullujen uhreja. Mies voi vielä sentään päästä pakoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika outo ajatus, että ei muuttuisi yhtään ihmisenä ottaessaan suuren vastuun uuden ihmisen kasvattamisesta yhteiskuntakelpoiseksi. 

Tämä kommentoija ei haluakaan ymmärtää mitä aloituksella haetaan.

Aloitus voisi olla täsmentävämpi esimerkiksi siinä mitä tarkoitetaan "älyttömän rasittavilla" .  

Mun ystävissäni on yksi tämmöinen nainen josta tuli "pelkkä äiti" kun sai ensimmäisen lapsen ja hänkin vaatii myös puolisoaan olemaan "pelkkä isä" ja kun tämä mies ei tahdo, niin nainen ihmettelee että mikä ihme on?! No mutta kun kaikki ei tahdo olla mitään "pelkkiä jotain", vaan löytävät elämästään muutakin sisältöä ja sävyjä. Ja koska mies tahtoo muutakin sisältöä elämäänsä kuin lapset ja tahtoisi myös olla puolisona vaimolleen, joka ei siis tahdo olla puoliso, ihan äiti vaan, niin näilläkin on avioeroharkinnat meneillään ja varsinkin nainen ihmettelee että missä mentiin vikaan.....hirvittävän vaikea sanoa suoraan että missä, kun nainen loukkaantuu ihan kaikesta mikä vähänkin sivuaa tai varsinkin arvostelee hänen äitiyttään. Olen sitten hiljaa, vaikka olisin toivonut ja edelleenkin toivon että saisivat liittonsa korjattua. Ehkä kuitenkin peli on menetetty.

Muut ystäväni ovat kyllä ihan säilyneet ihan itsenään ja kaipaavat elämäänsä muutakin sisältöä kuin äitiys. Itse olin samanlainen kun lapseni olivat pieniä. En halunnut unohtaa itseäni, vaan pidin huolta avioliitostani ja ystävyys- ja perhesuhteistani. Kaikki nämä kestivät pikkulapsivuodet ja olen tyytyväinen siitä että hoidin muitakin ihmissuhteita silloin, vaikka lapset tietenkin tulevat aina arvojärjestyksessä ensimmäisinä. Mutta lapsetkin oppivat sen että äidillä on muutakin elämää, hän on ihminen jolla on omatkin tarpeensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika outo ajatus, että ei muuttuisi yhtään ihmisenä ottaessaan suuren vastuun uuden ihmisen kasvattamisesta yhteiskuntakelpoiseksi. 

Tämä kommentoija ei haluakaan ymmärtää mitä aloituksella haetaan.

Aloitus voisi olla täsmentävämpi esimerkiksi siinä mitä tarkoitetaan "älyttömän rasittavilla" .  

Uskon että ne tietävät jotka tietävät.