Miksi toisista naisista tulee ihan älyttömän rasittavia kun tulevat äideiksi ja toiset taas säilyvät ihan samanlaisina kuin ennen äitiyttä?

Joillain äideillä on helppo lapsi, talous kunnossa, isä joka ottaa vastuun myös lapsesta...

...ja sitten toisilla voi olla hankala lapsi, joka valvottaa, itkee paljon, taloushuolia ja isä, jota ei lapsi kiinnosta.

Onneksi läheisissä ne vauvan mukana persoonansa hukanneet ovat vähemmistössä. Suurin osa on pysynyt ihan itsenään, on vain se vauva lisänä. Muitakin kiinnostuksen kohteita edelleen on ja muustakin voi puhua. Ne jotka ovat jumahtaneet vain äideiksi ovat kyllä vähän jääneet pysyvästi etäisiksi. Jotenkin koko ihminen katoaa ja on vailla persoonallisuutta, omia ajatuksia, omia tavotteita ja toiveita. Ei ole mitään kiinnostavaa sellaisissa. Eikä heistä ole ystäviksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen päätellyt, että ainakin omissa ystävissä tämä johtuu huonosta itsetunnosta. Ne jotka ovat aina olleet sinuja itsensä kanssa, eivät koe tarvetta lapsen tehtyäkään "ryhtyä äidiksi" sen enempää kuin seurustellessaan tarvitsee vaihtaa persoonaa "kun nyt seurustelen". Sitten taas on niitä, joilla ei oikein ole sitä omaa identiteettiä, niin se sitten otetaan siitä äitiydestä. Ja voi siinä olla vähän jotain kateuttakin niitä ihmisiä kohtaan, jotka osaavat relata ja olla korostamatta että kuinka MINÄ nyt olen tässä tilanteessa.

Ei tunnu liittyvän esim. erityislasten vanhemmuuteen, heitäkin tunnen muutamia ja osa on hysteerisiä, ja osa ihan normaali-ihmisiä joilla on tämmöinen haaste lapsen suhteen.

Asiaa! Mun yksi ystävä oli mun ystävä kunnes alkoi seurustelemaan ja unohti ystävät koska "kun nyt seurusteli". Pelkästään tämän miehen kanssa ainoastaan vietti aikaansa. Sitten tuli pieni vaihe kun vähän päästi miehestä ja parisuhteesta irti ja oli taas ystävänäkin. Kunnes tuli ensimmäinen lapsi joka imaisi mennessään kuin musta aukko. Sinne hän katosi ja kun tuli toinen lapsi, niin yhä syvemmälle aukkoon upposi. Hänestä tuli "pelkkä äiti". Parisuhdekin unohtui siinä sivussa ja nyt tehdään eroa koska hän vaati että miehenkin täytyy päästää muusta elämästään, ystävistään, lapsuuden perheestään, harrastuksistaan irti ja tulla hänen kanssaan sinne lapsimustaan aukkoon. Tämä ei miehelle sopinut vaan hän ei halua olla ainoastaan isä, vaan myös mies, puoliso, ystävä, lapsi, veli jne...

Ällöttävin naistyyppi mitä voi olla on nämä vain äidit. Käytän muotoa vain äiti, koska nämä ei ole ihmisiä. Ovat sairaalloisen läheisriippuvaisia takertujia ja lapsiparat on näiden äitihullujen uhreja. Mies voi vielä sentään päästä pakoon.

Tosiaankin. Ja elämä pyörii pelkästään lasten ympärillä. Sitten vaaditaan että lasten on päästävä mukaan joka paikkaan mihin äitikin lähtee, viis siitä mitä on ohjelmassa ja mitä toiset ajattelevat, lapset mukaan naisten shoppailureissuille, ravintolaan, lenkille....jee.

Vierailija kirjoitti:

Joillain äideillä on helppo lapsi, talous kunnossa, isä joka ottaa vastuun myös lapsesta...

...ja sitten toisilla voi olla hankala lapsi, joka valvottaa, itkee paljon, taloushuolia ja isä, jota ei lapsi kiinnosta.

Lapsen voi kyllä jättää isälleen jos näin vain halutaan, ellei isä ole joku narkkis/alkoholisti joka ei pysty lapsestaan huolehtimaan. Kaikki eivät vain halua tai eivät luota että isä hoitaisi lapsen.

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävissäni on yksi tämmöinen nainen josta tuli "pelkkä äiti" kun sai ensimmäisen lapsen ja hänkin vaatii myös puolisoaan olemaan "pelkkä isä" ja kun tämä mies ei tahdo, niin nainen ihmettelee että mikä ihme on?! No mutta kun kaikki ei tahdo olla mitään "pelkkiä jotain", vaan löytävät elämästään muutakin sisältöä ja sävyjä. Ja koska mies tahtoo muutakin sisältöä elämäänsä kuin lapset ja tahtoisi myös olla puolisona vaimolleen, joka ei siis tahdo olla puoliso, ihan äiti vaan, niin näilläkin on avioeroharkinnat meneillään ja varsinkin nainen ihmettelee että missä mentiin vikaan.....hirvittävän vaikea sanoa suoraan että missä, kun nainen loukkaantuu ihan kaikesta mikä vähänkin sivuaa tai varsinkin arvostelee hänen äitiyttään. Olen sitten hiljaa, vaikka olisin toivonut ja edelleenkin toivon että saisivat liittonsa korjattua. Ehkä kuitenkin peli on menetetty.

Muut ystäväni ovat kyllä ihan säilyneet ihan itsenään ja kaipaavat elämäänsä muutakin sisältöä kuin äitiys. Itse olin samanlainen kun lapseni olivat pieniä. En halunnut unohtaa itseäni, vaan pidin huolta avioliitostani ja ystävyys- ja perhesuhteistani. Kaikki nämä kestivät pikkulapsivuodet ja olen tyytyväinen siitä että hoidin muitakin ihmissuhteita silloin, vaikka lapset tietenkin tulevat aina arvojärjestyksessä ensimmäisinä. Mutta lapsetkin oppivat sen että äidillä on muutakin elämää, hän on ihminen jolla on omatkin tarpeensa.

Miten vaikea on tajuta että lapsilla on äiti, mutta mies hakeutui suhteeseen naisen kanssa. Ei mies äitiä halunnut. Sillä on sellainen jo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävissäni on yksi tämmöinen nainen josta tuli "pelkkä äiti" kun sai ensimmäisen lapsen ja hänkin vaatii myös puolisoaan olemaan "pelkkä isä" ja kun tämä mies ei tahdo, niin nainen ihmettelee että mikä ihme on?! No mutta kun kaikki ei tahdo olla mitään "pelkkiä jotain", vaan löytävät elämästään muutakin sisältöä ja sävyjä. Ja koska mies tahtoo muutakin sisältöä elämäänsä kuin lapset ja tahtoisi myös olla puolisona vaimolleen, joka ei siis tahdo olla puoliso, ihan äiti vaan, niin näilläkin on avioeroharkinnat meneillään ja varsinkin nainen ihmettelee että missä mentiin vikaan.....hirvittävän vaikea sanoa suoraan että missä, kun nainen loukkaantuu ihan kaikesta mikä vähänkin sivuaa tai varsinkin arvostelee hänen äitiyttään. Olen sitten hiljaa, vaikka olisin toivonut ja edelleenkin toivon että saisivat liittonsa korjattua. Ehkä kuitenkin peli on menetetty.

Muut ystäväni ovat kyllä ihan säilyneet ihan itsenään ja kaipaavat elämäänsä muutakin sisältöä kuin äitiys. Itse olin samanlainen kun lapseni olivat pieniä. En halunnut unohtaa itseäni, vaan pidin huolta avioliitostani ja ystävyys- ja perhesuhteistani. Kaikki nämä kestivät pikkulapsivuodet ja olen tyytyväinen siitä että hoidin muitakin ihmissuhteita silloin, vaikka lapset tietenkin tulevat aina arvojärjestyksessä ensimmäisinä. Mutta lapsetkin oppivat sen että äidillä on muutakin elämää, hän on ihminen jolla on omatkin tarpeensa.

Miten vaikea on tajuta että lapsilla on äiti, mutta mies hakeutui suhteeseen naisen kanssa. Ei mies äitiä halunnut. Sillä on sellainen jo.

Näinpä näin. Mutta kun nainen tahtoo olla ihan äiti vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillain äideillä on helppo lapsi, talous kunnossa, isä joka ottaa vastuun myös lapsesta...

...ja sitten toisilla voi olla hankala lapsi, joka valvottaa, itkee paljon, taloushuolia ja isä, jota ei lapsi kiinnosta.

Lapsen voi kyllä jättää isälleen jos näin vain halutaan, ellei isä ole joku narkkis/alkoholisti joka ei pysty lapsestaan huolehtimaan. Kaikki eivät vain halua tai eivät luota että isä hoitaisi lapsen.

Suomessa mielenterveysongelmat on hyvin, hyvin yleisiä. Ihmiset on myös taitavia piilottamaan niitä. Ja ne koskee kaikkia, sairastuminen ei katso sitä onko ihminen narkkis vaiko ison firman toimari. Ja se tavallinen naapurin Pekkakin voi kärsiä mielenterveyden ongelmista. Silloin sitä lasta/ niitä lapsia ei välttämättä halua jättää toiselle vanhemmalle. Tilanne ei välttämättä suinkaan ole sellainen että toinen vanhempi tappaisi tai hukkaisi lapset. Mutta sellainen että henkilö ei psyykkisesti esim. jaksa kohdata ja vastata lapsen tarpeisiin.

Tästä ketjusta minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että kumpa ihmiset ei tuomitsisi toisiaan niin helposti. Tehdään päätelmiä ja omia diagnooseja tuosta vaan. Leimataan muita. Toisaalta ketjussa näkyy myös paljon ihmisten pahaa mieltä. Eli jos kaverilla menee huonosti eikä jaksa nähdä, se nähdään loukkauksena itseä kohtaan ja koetaan kipeänäkin hylkäämisenä. Ei tavallaan pystytä asettumaan toisen saappaisiin, kaikki nähdään oman navan kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillain äideillä on helppo lapsi, talous kunnossa, isä joka ottaa vastuun myös lapsesta...

...ja sitten toisilla voi olla hankala lapsi, joka valvottaa, itkee paljon, taloushuolia ja isä, jota ei lapsi kiinnosta.

Lapsen voi kyllä jättää isälleen jos näin vain halutaan, ellei isä ole joku narkkis/alkoholisti joka ei pysty lapsestaan huolehtimaan. Kaikki eivät vain halua tai eivät luota että isä hoitaisi lapsen.

Suomessa mielenterveysongelmat on hyvin, hyvin yleisiä. Ihmiset on myös taitavia piilottamaan niitä. Ja ne koskee kaikkia, sairastuminen ei katso sitä onko ihminen narkkis vaiko ison firman toimari. Ja se tavallinen naapurin Pekkakin voi kärsiä mielenterveyden ongelmista. Silloin sitä lasta/ niitä lapsia ei välttämättä halua jättää toiselle vanhemmalle. Tilanne ei välttämättä suinkaan ole sellainen että toinen vanhempi tappaisi tai hukkaisi lapset. Mutta sellainen että henkilö ei psyykkisesti esim. jaksa kohdata ja vastata lapsen tarpeisiin.

Tästä ketjusta minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että kumpa ihmiset ei tuomitsisi toisiaan niin helposti. Tehdään päätelmiä ja omia diagnooseja tuosta vaan. Leimataan muita. Toisaalta ketjussa näkyy myös paljon ihmisten pahaa mieltä. Eli jos kaverilla menee huonosti eikä jaksa nähdä, se nähdään loukkauksena itseä kohtaan ja koetaan kipeänäkin hylkäämisenä. Ei tavallaan pystytä asettumaan toisen saappaisiin, kaikki nähdään oman navan kautta.

Asiaa!

Vierailija kirjoitti:

Minulle oli yllätys, miten kokonaisvaltaista äitiys oli. Tuntui, että mitään muuta ei voinut edes ajatella kuin jotain lapseen liittyvää. Minulla ei riittänyt jaksamista juuri kodin ulkopuolelle ja kaverisuhteista jaksoin vain niitä, joilla oli myös lapsia. Myöhemmin tilanne palautui entiselleen. Minulla on ennenkin ollut hyvien ystävien kanssa vaiheita, joiden aikana ei ole tullut pidettyä yhteyttä puolin ja toisin. Sitten taas tilanteen helpottuessa jatketaan juttua siitä, mihin oltiin jääty. Hyvät ystävyyssuhteet kestää tauotkin.

Totean vain: ei jatkoon.

Vierailija kirjoitti:

Joillain äideillä on helppo lapsi, talous kunnossa, isä joka ottaa vastuun myös lapsesta...

...ja sitten toisilla voi olla hankala lapsi, joka valvottaa, itkee paljon, taloushuolia ja isä, jota ei lapsi kiinnosta.

Ensin mainitutkin voivat olla niitä jotka katoavat siihen "vain äitiyteen" ja jälkimmäiset niitä jotka pysyvät kokonaisvaltaisina persoonina. Minä ymmärsin aloituksen ajatuksen niin ettei ole kyse väsymyksestä tai siitä kuinka kokonaisvaltaista äitiys voi olla vaan siitä että jotkut muuttuvat jotenkin "tärkeileviksi" sen äitiytensä kanssa ja korostavat sitä koko ajan ja kaikessa niin että muille tulee melko tympeä olo. Sama koskee muutakin vastaavaa käytöstä kohdistuu se sitten mihin vain kuten ketjussa on jo mainittu.

Yksi asia, mitä vihasin kavereiden lasten ollessa pieniä: Sitä, että annetaan lapsen koko ajan keskeyttää ja keskitytään jatkuvasti seurustelemaan oman lapsen kanssa. Näet jonkun hyvän ystävän kerran tai kaksi vuodessa muutaman tunnin. On hyvää juttua kahvikupin ääressä ja sitten se 4-5 v. tulee koko ajan siihen keskeyttämään ja äitinsä kesken toisen virkkeen kääntyy kysymään "niin, Matti" ja taas palvellaan Mattia. Miksei tuon ikäiselle voi sanoa, että "odota" ja sitten tehdä selväksi, ettei tarvi koko ajan keskeyttää? Omani opetin tähän jo pienenä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, mitä vihasin kavereiden lasten ollessa pieniä: Sitä, että annetaan lapsen koko ajan keskeyttää ja keskitytään jatkuvasti seurustelemaan oman lapsen kanssa. Näet jonkun hyvän ystävän kerran tai kaksi vuodessa muutaman tunnin. On hyvää juttua kahvikupin ääressä ja sitten se 4-5 v. tulee koko ajan siihen keskeyttämään ja äitinsä kesken toisen virkkeen kääntyy kysymään "niin, Matti" ja taas palvellaan Mattia. Miksei tuon ikäiselle voi sanoa, että "odota" ja sitten tehdä selväksi, ettei tarvi koko ajan keskeyttää? Omani opetin tähän jo pienenä.

Ihan sama! Ja puhelimessa varsinkin oli tosi ärsyttävää kun juttu (joskus tosi tärkeäkin) keskeytyi kun äiti alkoi lässyttää lapselleen tai lepytellä jos tämä karjui taustalla kun ei saanut 100% koko ajan äitinsä huomiota.

Jossain Euroopassa jossa lapsia todella arvostetaan ja heitä rakastetaan opetetaan heille kuitenkin pienestä pitäen käytöstavat ja vaaditaan (ikätasolle sopien tietysti) muiden huomioimista ja ihmisiksi olemista.

Mulla on viisi lasta. Olen töissä isossa firmassa talousjohtajana. Varmaan juuri kukaan ei tiedä että mulla edes on lapsia. Eräs joka asiasta kuuli oli suorastaan yllättynyt!

Itse epäilen että ne joilla on muitakin ”pätemisen” alueita, esim työ, ura jne, eivä kovaan ääneen mesota asiasta. Joillekin taas se äitiys on ainoa merkityksellinen alue ja siitä haluaa puhua. Ei siinäkään ole vikaa.

Ei vaan voi yleistää että ”kaikki äidit hurahtaa” koska kaikki ei todellakaan hurahda.

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, mitä vihasin kavereiden lasten ollessa pieniä: Sitä, että annetaan lapsen koko ajan keskeyttää ja keskitytään jatkuvasti seurustelemaan oman lapsen kanssa. Näet jonkun hyvän ystävän kerran tai kaksi vuodessa muutaman tunnin. On hyvää juttua kahvikupin ääressä ja sitten se 4-5 v. tulee koko ajan siihen keskeyttämään ja äitinsä kesken toisen virkkeen kääntyy kysymään "niin, Matti" ja taas palvellaan Mattia. Miksei tuon ikäiselle voi sanoa, että "odota" ja sitten tehdä selväksi, ettei tarvi koko ajan keskeyttää? Omani opetin tähän jo pienenä.

Täällä on puhuttu suorittamisesta, mutta tässä viestissä näkyy myös vanhempien keskinäinen kilpailu paremmuudesta ja "kasvatustaidoista".

Itseäni ei lapsettomana haittaa nämä keskeytykset, ymmärrän että minulla on lasta paremmin kehittynyt tilannetaju ja voin sen hetken joustaa. Lapsi tarvitsee huomiota enemmän kuin minä aikuisena. Voin vaikka kuunnella niitä lapsen huomioitakin. Tärkeintä on, että yhteys ja halu olla osa toisen elämää ystäväni kanssa pysyy, pidempiä kahdenkeskisiä hetkiä on tulevaisuudessa edessä. Tilanne on nyt tämä kun lapsi on pieni. Joustavuus puolin ja toisin. Toisaalta tämä on myös näkynyt siten, etteivät ystäväni ole sanoneet minulle, että palataan ystävyyteen sitten myöhemmin, nyt ei kiinnosta.

Mietin ihan samaa! Vietin viikonlopun kahden tuoreen äidin kanssa ja toisella oli lapsi mukanakin. Olin valmistautunut ahdistavaan lapsijankkaukseen mutta ne olikin ihan normaaleja. Ainut äiti-tuttuni on ollut ihan hirveä. Siis luennoi ja yrittää melkein haastaa riitaa lapsiin liittyvistä asioista (sanoo jotain tosi ehdotonta ei-niin-mustavalkoisesta asiasta ihan oma-aloitteisesti) ja kun uskallan epäillä niin en voi tietää mitään kun mulla ei ole lasta. Jankutijankuti ja semmosta vastakkainasettelua ja pätemistä ja muiden haukkumista. Oon aina ihan solmussa tuon ihmisen tapaamisen jälkeen ja mun mies ei enää halua mennä niille. Tuli itelleen ekaa kertaa olo että lapsien kanssa voi olla ihan normaalistikin (mitä tuo jankutijankuti jankkaa tietysti samalla kun on ihan helvatan epänormaali samalla)

huhhu kiitos kun sai avautua ja kiitos te kaikki järkenne säilyttävät

Jotenkin kaikesta paistaa läpi suomalaisten tarve olla muista jotakin mieltä. Jos et taas kuulu siihen pieneen laatikkoon, jollaisia useimmat ovat ja semmoinen kaikkien tulisi olla niin olet vääränlainen! Miksi teitä ylipäätänsä kiinnostaa muiden äitiydet ja parisuhteet? Hoitakaa jokainen omat tonttinne niin hyvin kuin pystytte niin jospa niitä erojakin tulisi vähemmän ja lapset voisivat paremmin. Inhoan niin syvästi tätä piirrettä suomalaisissa!!

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, mitä vihasin kavereiden lasten ollessa pieniä: Sitä, että annetaan lapsen koko ajan keskeyttää ja keskitytään jatkuvasti seurustelemaan oman lapsen kanssa. Näet jonkun hyvän ystävän kerran tai kaksi vuodessa muutaman tunnin. On hyvää juttua kahvikupin ääressä ja sitten se 4-5 v. tulee koko ajan siihen keskeyttämään ja äitinsä kesken toisen virkkeen kääntyy kysymään "niin, Matti" ja taas palvellaan Mattia. Miksei tuon ikäiselle voi sanoa, että "odota" ja sitten tehdä selväksi, ettei tarvi koko ajan keskeyttää? Omani opetin tähän jo pienenä.

Miksi se lapsi ylipäätään pitää laahata mukaan johonkin tapaamiseen kun tietää näkevänsä kerran tai kaksi kertaa vuodessa? Ihan kuin silloin muka voisi keskustella mistään. Sen lapsen kanssa saa olla ihan tarpeeksi kaikkina muina aikoina. Miksi opetatte lapselle että se on kaiken keskipiste ja tähti ja että sillä on oikeus imeä kaikista ympärillä olevistaan energiat kuin joku luhistuva kuollut tähti?! Jättäkää se pentu kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillain äideillä on helppo lapsi, talous kunnossa, isä joka ottaa vastuun myös lapsesta...

...ja sitten toisilla voi olla hankala lapsi, joka valvottaa, itkee paljon, taloushuolia ja isä, jota ei lapsi kiinnosta.

Lapsen voi kyllä jättää isälleen jos näin vain halutaan, ellei isä ole joku narkkis/alkoholisti joka ei pysty lapsestaan huolehtimaan. Kaikki eivät vain halua tai eivät luota että isä hoitaisi lapsen.

Suomessa mielenterveysongelmat on hyvin, hyvin yleisiä. Ihmiset on myös taitavia piilottamaan niitä. Ja ne koskee kaikkia, sairastuminen ei katso sitä onko ihminen narkkis vaiko ison firman toimari. Ja se tavallinen naapurin Pekkakin voi kärsiä mielenterveyden ongelmista. Silloin sitä lasta/ niitä lapsia ei välttämättä halua jättää toiselle vanhemmalle. Tilanne ei välttämättä suinkaan ole sellainen että toinen vanhempi tappaisi tai hukkaisi lapset. Mutta sellainen että henkilö ei psyykkisesti esim. jaksa kohdata ja vastata lapsen tarpeisiin.

Tästä ketjusta minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että kumpa ihmiset ei tuomitsisi toisiaan niin helposti. Tehdään päätelmiä ja omia diagnooseja tuosta vaan. Leimataan muita. Toisaalta ketjussa näkyy myös paljon ihmisten pahaa mieltä. Eli jos kaverilla menee huonosti eikä jaksa nähdä, se nähdään loukkauksena itseä kohtaan ja koetaan kipeänäkin hylkäämisenä. Ei tavallaan pystytä asettumaan toisen saappaisiin, kaikki nähdään oman navan kautta.

Tuskin tämä nyt aivan mielenterveyteenkään liittyvä ilmiö on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, mitä vihasin kavereiden lasten ollessa pieniä: Sitä, että annetaan lapsen koko ajan keskeyttää ja keskitytään jatkuvasti seurustelemaan oman lapsen kanssa. Näet jonkun hyvän ystävän kerran tai kaksi vuodessa muutaman tunnin. On hyvää juttua kahvikupin ääressä ja sitten se 4-5 v. tulee koko ajan siihen keskeyttämään ja äitinsä kesken toisen virkkeen kääntyy kysymään "niin, Matti" ja taas palvellaan Mattia. Miksei tuon ikäiselle voi sanoa, että "odota" ja sitten tehdä selväksi, ettei tarvi koko ajan keskeyttää? Omani opetin tähän jo pienenä.

Miksi se lapsi ylipäätään pitää laahata mukaan johonkin tapaamiseen kun tietää näkevänsä kerran tai kaksi kertaa vuodessa? Ihan kuin silloin muka voisi keskustella mistään. Sen lapsen kanssa saa olla ihan tarpeeksi kaikkina muina aikoina. Miksi opetatte lapselle että se on kaiken keskipiste ja tähti ja että sillä on oikeus imeä kaikista ympärillä olevistaan energiat kuin joku luhistuva kuollut tähti?! Jättäkää se pentu kotiin.

Voi tämäpä tämä. Veit sanat suustani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksi asia, mitä vihasin kavereiden lasten ollessa pieniä: Sitä, että annetaan lapsen koko ajan keskeyttää ja keskitytään jatkuvasti seurustelemaan oman lapsen kanssa. Näet jonkun hyvän ystävän kerran tai kaksi vuodessa muutaman tunnin. On hyvää juttua kahvikupin ääressä ja sitten se 4-5 v. tulee koko ajan siihen keskeyttämään ja äitinsä kesken toisen virkkeen kääntyy kysymään "niin, Matti" ja taas palvellaan Mattia. Miksei tuon ikäiselle voi sanoa, että "odota" ja sitten tehdä selväksi, ettei tarvi koko ajan keskeyttää? Omani opetin tähän jo pienenä.

Miksi se lapsi ylipäätään pitää laahata mukaan johonkin tapaamiseen kun tietää näkevänsä kerran tai kaksi kertaa vuodessa? Ihan kuin silloin muka voisi keskustella mistään. Sen lapsen kanssa saa olla ihan tarpeeksi kaikkina muina aikoina. Miksi opetatte lapselle että se on kaiken keskipiste ja tähti ja että sillä on oikeus imeä kaikista ympärillä olevistaan energiat kuin joku luhistuva kuollut tähti?! Jättäkää se pentu kotiin.

Voi tämäpä tämä. Veit sanat suustani.

Mun ystävä loukkaantui verisesti kun mainitsin hänelle että olisipa kiva nähdä ihan aikuisten kesken.