Mä en ymmärrä mun esikoista!

Lapsi yrittää päästää sinut helpolla, koska näkee, että sinulla on kädet täynnä työtä pienempien kanssa.

Mä olen ollu sellanen esikoinen itse jolla ei luottamusta äitiin...mummo ja mummi jakoivat mun maailmani...Meitä oli neljä lasta. Ehkä sain paremman huomion mummoilta äidin kiireiden takia...En tiedä, mutta edelleenkään meillä ei ole samanlaiset avoimet välit kuin siskoillani!!! Ei se muo haittaa, ehkä äitiäni... Olen myös ollut pienenä niin taiteellinen ja vilkas mielikuvitukseni kanssa joten mummelit taisivat vaatia vähemmän ja kuunnella höpöjä enemmän!

Mutta hyvä, että lapsella on yksi aikuinen jolle puhuu tunteistaan. Vietätkö paljon aikaa ihan esikoisen kanssa kahden? Viettäkää tyttöjen höpsöttelyaikaa ja käykää vaikka yhdessä syömässä tai vaikka vain kaupassa. Voisi auttaa siihen, että tyttö mieltäisi sen, että myös sinulla on aikaa kuunnella hänen asioitaan.



Lapset ovat niin hauskoja vimpeleitä, että vetävät omia johtopäätöksiään asioista ja tilanteista ja nämä jotopäätökset menevät varsin usein ihan metsään ( kuten jos aikaa ei nuorempien takia ole ihan tarpeeksi, niin äitiä ei kiinnosta/ äiti ei välitä ). Meillä tuo yhteinen aika toimi ja nykyisellään vaatii vain minulta erikseen huomioimista, niin vanhin tyttö puhuu kyllä omista asoistaan.



T. Kohtalotoveri, neljän äiti

Helpottaisi paljon jos tietäisin, että esikoinen ei kärsi minkäänlaista äidinpuutetta mutta kun en voi millään lailla olla varma. Tempperamentti ei leisku ja arki on vain heräämistä, kouluun laittamista, ruokailua ja nukkumaanmenorutiinia. Koulu sujuu erittäin hyvin ja tyttöllä on paljon kavereita.



Muut lapset meillä osaavat kiljua pahan mielensä ja sitten taas ne hyvätkin hetket tulevat erittäin selviksi. Äitiä ja isää vuoroin vihataan ja rakastetaan ja tähän on helppo suhtautua. Voihan tietysti olla, että mä olen keksinyt tämän ongelman ja ettei esikoisella ole mielessään mitään sen erikoisempaa mitä pitäisi ymmärtää mutta miten voin olla varma siitäkään.



ap

tarvii kahdenkeskistä aikaa. Hän onilmeisen kiltti ja helppo lapsi. Anna hänelle spesiaaliaikaa, se on sinun tehtäväsi äitinä. Nyt se on helpompaa kuin vieraannuttuanne kunnolla.

mä aloin kiljumaan pahaa oloani ja kasvamaan vasta n. 13-v, kirjeiden jälkeen!

Koita kortteja, kirjeitä ja anna hänen olla...painostus avautumiseen aiheuttaa lisää pakenemista! Kyllä hän pärjää!!!

vielä mainita että n.13-v kommunikoin äidin kanssa vain kirjeiden välityksellä...en osannut puhua enää mitään hänelle. Sitten tein kirjeen, sain vastauksen ja se oli minulle tosi tärkeä! Siinä luki että hän rakastaa minua! Minusta kun oli pitkään tuntunut ettei hän välitä yhtä paljon kuin muista!

Ne pienemmät ovat vielä enemmän kodissa ja äidissä kiinni. Ja helpot lapset eivät itse niin vaadi ja tuo itseään esille.



Itse yrittäisin löytää jonkun mitä tehdä että lapsi juttelee. Mikä on hänelle se paras hetki? Meillä esim. 3luokkalainen poika ei jaksa kertoa heti mitään kun tulee jostain, vaan ahdistuu kysymyksistä. Hänen kanssaan spontaani keskustelu onnistuu parhaiten saunassa tai kahdenkeskisellä lenkillä kaikessa rauhassa. Vastaavasti 1luokkalainen tyttö haluaa kertoa asian heti kun tulee kotiin, on kiire selittää. Myöhemmin palaa enää vain mieltään todella askarruttaviin. Ei lapsen omalla tahdilla ja omaan tapaansa kertovat, kunhan ensin selvittää mikä sopii lapselle.



Lisäksi itse yritän pysyä lapsen maailmassa mukana juttelemalla lasten kaverien ja heidän vanhempiensa kanssa. Kierrän usein lenkillä pienimmän kanssa katsomassa isompien touhuja ulkosalla (ihan tarkoituksella) ja olemme yhdessä omalla pihalla. Lisäksi lasten kavereita on usein meillä, jolloin näen mitä touhuavat. Yritämme harrastaa yhdessä lasten kanssa (uinti, laskettelu, pulkkamäki, luistelu yms.) ja isommatkin tykkäävät lähteä varsinkin jos ottaa kaverin mukaan. Lisäksi kavereita on välillä yökylässä. Näissä touhuissa lapsen ei tarvitse kertoa meille niinkään asioita, vaan siinä näkee itse lapsen maailmaa.