Lue keskustelun säännöt.
Vanhempani tuntuvat syyllistävän minua masennuksestani.
07.09.2020 |
Tiedän, että pohjimmiltaan haluavat minulle hyvää ja rakastavat, mutta heidän tapansa joskus puhua minulle, on hyvin syyllistävä. Ymmärrän kyllä, että voi olla vaikeaa samaistua ja ymmärtää masentunutta, mutta omalla käytöksellään he vain tekevät asioista vaikeampia.
Esim. En jaksa matkustaa pitkien työ-ja koulupäivien jälkeen viikonloppuisin toiselle paikkakunnalle kertaa kuukaudessa enempää. Toinen asia erikseen olisi vielä pitkän matkan päässä asuville sukulaisille matkustaminen. Hyvä kun jaksan juuri ja juuri hoitaa itseäni.
Vanhemmat puhuvat usein siihen sävyyn, että minua ei kiinnosta muiden asiat ja minä ajattelen vain itseäni jne.. Tuo loukkaa tajuttoman paljon, varsinkin kun yksi syy masennukselleni oli ainainen muista huolehtiminen ja muiden mielyttäminen ohi omien tarpeiden.
Onneksi mieheni osaa olla tukena. Ehkä siksi viihdynkin paremmin kotona.
Miten teillä suhtauduttiin masennukseen lähipiirin toimesta?
Kommentit (29)
Juuri samalta kuin sinusta syyllistävältä, mutta nyt kun voin jo paremmin olen oppinut ymmärtämään, että en voi kirjoittaa elämäkerrasani itsestäni sitä sankaria ja muista syypäitä kaikkin ongelmiin. Eli meissäkin on vikaa emmekä voi olla niin itsekäitä kun olemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies on tukenasi mielistelemällä ja tekee kaiken niin kuin sinä haluat?
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini, jolla itselläänkin jotain mielidiagnooseja oli, sanoi vähättelevästi etten ole masentunut, olen vain väsynyt. No heh. Niin väsynyt olen, että eläkkeelle panivat.
https://svenska.yle.fi/artikel/2014/01/27/fara-fosfater-i-maten
Muistaako sun äiti tuota ohjelmaa? Fosfaatit a i h e u t t a v a t masennusta.
Eli nyt olet mennyt toiseen ääripäähän? Ennen otit muita huomioon liikaa ja nyt kaikessa on kyse sinusta, etkä kykene asettumaan muiden asemaan vaan kaikki pyörii sinun navan ympärillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuneet on laiskoja luusereita jotka pitäisi ruoskia ruotuun.
Vierailija kirjoitti:
Juuri samalta kuin sinusta syyllistävältä, mutta nyt kun voin jo paremmin olen oppinut ymmärtämään, että en voi kirjoittaa elämäkerrasani itsestäni sitä sankaria ja muista syypäitä kaikkin ongelmiin. Eli meissäkin on vikaa emmekä voi olla niin itsekäitä kun olemme.
Mä en kyllä koe että tekisin noin tälläkään hetkellä. En ole syyllistänyt yhtään ketään masennuksestani.
Se, että ihmissuhteet vaikuttavat ihmisen hyvinvointiin ja voivat (vahingollisina suhteina) olla yksi tekijä altistua masennukseen, ei tarkoita että masentunut ajattelisi kaiken pahan olevan muiden vika.
Masennukseeni on vaikuttanut traumat, huonot ihmissuhteet sekä ikävät kokemukset. Osa näistä ikävistä kokemuksista on ihan omiakin virheitäni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempasi on oikeassa. Sinun tulisi löytää tasapaino, eikä keskittyä vain itseesi ja omiin ongelmiisi.
Minun äitini ei syyllistä mistään, mutta ei osaa kyllä aiheesta puhuakkaan. Sanoo tyyliin "kyllä se siitä" ja vaihtaa aihetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli nyt olet mennyt toiseen ääripäähän? Ennen otit muita huomioon liikaa ja nyt kaikessa on kyse sinusta, etkä kykene asettumaan muiden asemaan vaan kaikki pyörii sinun navan ympärillä?
Niin, paitsi että otan joka päivä työssäni, koulussani, kotonani ihmisiä huomioon. Sinä et taida tietää mielenterveydestä ja sen ongelmista juurikaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Masentuneet on laiskoja luusereita jotka pitäisi ruoskia ruotuun.
Hienoja kannustuksen sanoja, otat varmaan kaiken kunnian itsellesi kun joku parantuu masennuksestaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuntele vain itseäsi tässä jaksamisasiassa. Sinulla on oikeus päättää mitä teet vaikka joku pahoittaisikin mielensä siitä. Vaikka et olisi väsynyt voisit silti sanoa, että tällä kertaa sulla on muita suunnitelmia, joku toinen kerta sitten. Älä anna periksi, kyllä vanhempasikin oppivat näille uusille tavoille aikanaan. Ovat vain tottuneet luultavasti siihen että teet kaiken mitä pyydetään mukisematta.
Veikkaan että tilanne muuttuu sitten kun nuoren polven väki alkaa saamaan lapsia ja heidän lapsensa ovat masentuneita.
Osaavat varmasti olla ymmärtäväisempiä ja tukena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että tilanne muuttuu sitten kun nuoren polven väki alkaa saamaan lapsia ja heidän lapsensa ovat masentuneita.
Osaavat varmasti olla ymmärtäväisempiä ja tukena.
Hienointa olisi, jos masennusta pystyttäisiin ennaltaehkäisemään, ettei sitä koskaan edes tulisi. :)
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että tilanne muuttuu sitten kun nuoren polven väki alkaa saamaan lapsia ja heidän lapsensa ovat masentuneita.
Osaavat varmasti olla ymmärtäväisempiä ja tukena.
Vähän epäilen etteivät ole sen ymmärtäväisempiä. Ap: lle vinkkinä, että vanhempasi voivat ihan itse matkustaa sinun luoksesi.
Itselläni oli hirveä lapsuus, josta jäi pahat traumat yms. Kun en enää selvinnyt, hain apua ja kävin pitkät terapiat jne. Samalla opiskelin niin paljon kuin pystyin mutta opinnot venyivät. Välillä tuntuu että tänäkin päivänä "rangaistaan" mielenterveysongelmistani. Koko ajan hiillostetaan enemmän tai vähemmän jostain suunnasta.
Kun olin vielä opiskelemassa, koko ajan piti selittää johonkin suuntaan opintojen venymistä. Nykyään välillä myös työnhaussa tulee opintojen venyminen mutta toisaalta työkokemuksen puute esiin.
Ajattelin että itsensä hoitaminen kuntoon olisi parasta mitä voin itselleni tehdä mutta ilmeisesti se ei olisi saanut vaikuttaa opintojen etenemiseen tai työkokemuksen hankkimiseen mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan että tilanne muuttuu sitten kun nuoren polven väki alkaa saamaan lapsia ja heidän lapsensa ovat masentuneita.
Osaavat varmasti olla ymmärtäväisempiä ja tukena.Hienointa olisi, jos masennusta pystyttäisiin ennaltaehkäisemään, ettei sitä koskaan edes tulisi. :)
Masennus on aivoista vaikuttava sairaus. Monet aivojen eri toiminta-alueet vaurioituvat/häiriintyvät. Kyse ei ole laiakuudesta vaan sairaudesta. Jos keksit siihen parannuskeinon niin hyvä. Ennaltaehkäisyä voi toki harrastaa mm pitämällä fyysisestä kunnosta huolta. Tämä ei kuitenkaan toimi, jos samaan aikaan ihminen kokee traumoja, ei saa tarpeeksi hoitoa, kokee järkyttäviä asioita elämässä eikä koe tulleensa kuulluksi. Nämä ovat vähän moninaisdmpia asioita.
Elämässäni on ollut vaikka mitä hirveitä asioita, väkivaltaa, seksualistaväkivaltaa, kiusaamista, mutta masennus oli pahin. Se oli yhtä painajaista ja se kesti viisi vuotta. Edelleenkin olen altis sen vaikutuksille ja en koskaan ole entiseni, hyvässä ja pahassa mielessä.
Toivon sinulle paranemista ja eheytymistä elämääsi.
Pahimmistakin päivistä selviää, kun jaksaa uskoa itseensä ja omaan vahvuutensa. Kuulostaa kliseiseltä, mutta niin se on. Sinä olet se boka itsesi sieltä nostat. Sen kun teet, olet vahvempi kuin ikinä!
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli hirveä lapsuus, josta jäi pahat traumat yms. Kun en enää selvinnyt, hain apua ja kävin pitkät terapiat jne. Samalla opiskelin niin paljon kuin pystyin mutta opinnot venyivät. Välillä tuntuu että tänäkin päivänä "rangaistaan" mielenterveysongelmistani. Koko ajan hiillostetaan enemmän tai vähemmän jostain suunnasta.
Kun olin vielä opiskelemassa, koko ajan piti selittää johonkin suuntaan opintojen venymistä. Nykyään välillä myös työnhaussa tulee opintojen venyminen mutta toisaalta työkokemuksen puute esiin.
Ajattelin että itsensä hoitaminen kuntoon olisi parasta mitä voin itselleni tehdä mutta ilmeisesti se ei olisi saanut vaikuttaa opintojen etenemiseen tai työkokemuksen hankkimiseen mitenkään.
Kiitos tästä! Ikävä kuulla että mielenterveyden ongelmista ikään kuin "rangaistaan" noin monella saralla elämässä, vaikka ihminen joka tätä päänsisäistä taistelua käy, on kyllä mielestäni ihailtavan vahva. Tsemppiä sinulle! Ap
Mun äitini, jolla itselläänkin jotain mielidiagnooseja oli, sanoi vähättelevästi etten ole masentunut, olen vain väsynyt. No heh. Niin väsynyt olen, että eläkkeelle panivat.