Lue keskustelun säännöt.
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
Minä olen ratkaissut ongelman keksimällä aina uusia haaaveita, joita kohti ponnistella. Kun olen jonkun haaveen toteuttanut, on tilalla aina ollut joku uusi. Ei ole tullut elämä valmiiksi, vaikka olen sinua 20 vuotta vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienosti kiteytit oman kokemusmaailmani.
Olen yrittänyt kuulostella onkontä masennusta , ei kai.
Omalle miehelle kuvailin oloa niin, että ”toivoisin että voisin olla taas naiivi”. Kaipaan nuoruuden naiiviutta.
Olen vähemmän tekemisissä ystävienkin kanssa koska koen ap:n tavoin kaikkien vain tavoittelevan samoja geneerisiä tavoitteita - vain hieman eri paketissa.
Tuntuu etten ole enää hauska , tai voisin olla, mutta vähän niinkuin kaikki vitsit olisi jo kerrottu.
Olen myös miettinyt, johtuuko tämä lapsettomuudesta ja omista elämänvalinnoista - mutta samaan aikaan ajattelen eikö ole aika surullista jos vain lapsen saaminen ”veisi tämän kaiken pois”. Luulen että sitten joutuisin vain teeskentelemään, etten kokisi näin. Toki ymmärrän että lapsen vuoksi se olisi välttämätöntä.
Minulla on tunne, että olen nähnyt esiripun taakse ja en pääse enää takaisin yleisöön. Magia on kadonnut, ja jäljellä on vain nämä elämän liikkuvat, toistuvat osat, joita miljoonat ja miljoonat toistavat elämässään päivittäin.
Itse olen 36 vuotias. Tämä tunne ollut läsnä noin 2 vuoden ajan.
Sitähän se on. Opettele maalaamaan vaikka akvarelleja tai nikkaroi jotain nättiä autotallissa. Jotkut harrastavat vaikkapa vanhojen autojen kunnostusta, jotkut käyvät äijäjoogassa.
Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Löysää pipoa ja opiskele vaikka jotain ihan uutta alaa muutama vuosi.
Tämä ajatusmaailma. Ymmärrettävästi tällä tarkoitetaan hyvää, enkä halua väheksyä ajatuksiasi. Mutta minulle tämä kommentti on...jotain mitä huudetaan katsomosta. Mutta itse en sinne katsomoon enää pääse. Kun on nähnyt esiripun taakse, ei enää saa takaisin yleisön lumousta.
Haaveista totta kirjoitti:
Minä olen ratkaissut ongelman keksimällä aina uusia haaaveita, joita kohti ponnistella. Kun olen jonkun haaveen toteuttanut, on tilalla aina ollut joku uusi. Ei ole tullut elämä valmiiksi, vaikka olen sinua 20 vuotta vanhempi.
Kiitos elämänmakuisesta neuvosta! En tiedä, mistä enää haaveilisin. Materia ei ole koskaan kiinnostanut minua pätkääkään, ja sekä työssä että urheillessa olen päässyt sen verran pitkälle, että ymmärrän, kuinka kokonaisvaltaista omistautumista huippu vaatii. Urheilun suhteen olen siihen myös jo liian vanha ja geenini eivät ole riittävän täydelliset huipputasolle. Uran puolesta tavoittelen kiipeämistä lopulta tj-tasolle, mutta en odota mitään sisäistä täyttymystä sielläkään, enkä sinne välttämättä pääse.
Ehkä oikeana haaveena olisi saada vastaus, jonka hyväksyn, kysymykseen: mitä merkitystä millään on.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.
Kiitos! Todella toivon niin. Katson muiden pieniä lapsia ja odotan innolla, että pääsen opettamaan omaani ja seuraamaan hänen kasvuaan.
Ap
Nuorena oli paljon haaveita ja kaikki tuleva tuntui uudelta ja jännittävältä. Nyt kun sen kaiken on jo nähnyt ja kokenut (ja välillä vain pettynyt), niin elämästä on hävinnyt se tietty jännitys. Välillä kaipaan sitä tunnetta uudestaan. Toisaalta olen vihdoinkin myös tajunnut, että elämä on parasta, kun ei elä vain sitä jotain uutta ja jännittävää varten vaan nauttii jokaisesta päivästä omalla tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sinulla on vielä monta tasoa edessäpäin, nyt on vain menossa vaihe jossa kuvittelet tietäväsi elämästä jotain.
Vierailija kirjoitti:
Sitähän se on. Opettele maalaamaan vaikka akvarelleja tai nikkaroi jotain nättiä autotallissa. Jotkut harrastavat vaikkapa vanhojen autojen kunnostusta, jotkut käyvät äijäjoogassa.
En kestä 🙈😅
Ihmiskunta on ihana.
Ja siis jokaisenhan on täällä jotain tehtävä että pysyy pää kasassa, koska elämässähän ei ole mitään järkeä.
Mutta nämä ihanat ehdotukset, ala nikkaroimaan, maalaamaan - ne on kuin kutsuja tulla takaisin nukkumaan.
Ap :n silmät ovat avautuneet, eikä niitä takaisin enää kiinni saa. Et voi mennä takaisin nukkumaan, ap.
Suosittelisin lukemaan henkistä kirjallisuutta : Khrisnamurti tai Cascaneda. Tai kuuntele YouTubesta Wayne Dyeria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kuulostat siltä että olet valaistumisen tiellä. Se voi olla myös aika surkeaa, ainakin alkuun. Mielesi on laajentunut etkä saa sitä enää takaisin suppuun. Lähtökohtaisesti se on hyvä asia. Elää mieli vapaana. Mutta se tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä, kun ei ole enää tämän yhteiskunnan, kulttuurin , odotusten ja sovinnaisuuksien vanki.
Mä en ole tehnyt noista mitään ja täytän ensi kuussa 30-v, eli oon jo aivan ikäloppu. Suurimman osan aikuiselämästäni olen ollut työttömänä, vaikka olen itsekin maisteri. Enää en jaksa vaan aion luovuttaa. Mutta ihana että kuitenkin omasta ikäluokasta löytyy porukkaa jolla menee hyvin, harvalla menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.
Ja tämä. Ihanko totta on näin? Kysyn aidosti, en sarkastisesti. Voiko lapsen saaminen ratkaista ihmisen eksistentiaaliset ongelmat ja vaimentaa nämä pohdinnat? Eikö se ole lähinnä surullista.
Lapsen saaminen tekee elämästä yhtä aikaa hyvin konkreettista ja hyvin syvällistä. Kyllä se ainakin joksikin aikaa ratkaisee nietcheläis-eksistentiaalit vaivat. Ja kun tulet ulos sieltä (lapsiperhe-elämästä) et ole enää sama ihminen kuin nyt. Siinä ei ole mitään surullista, vaan se on juuri niinkuin asian kuuluu olla. Me jatkamme sukua ja huolehdimme elämästä ja siinä on kaikki tmikä on tärkeää. Tämä ei tarkoita sitä, ettei lapsettomien elämä olisi tärkeää tai että vain lapset olisivat tärkeitä. Mutta tämä on useimmille se tie.
Elämän tarkoitus onkin vain kokea fyysinen olomuoto. Ei ole tarkoitus saavuttaa yhtään mitään. Lähes jokainen tuntee kuvaamaasi tyhjyyttä ajoittain. Se vain tarkoittaa että on aivot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.
Kiitos! Todella toivon niin. Katson muiden pieniä lapsia ja odotan innolla, että pääsen opettamaan omaani ja seuraamaan hänen kasvuaan.
Ap
AP, vielä tärkeämpää: anna hänen, lapsesi siis, opettaa sinua.
Vierailija kirjoitti:
Haaveista totta kirjoitti:
Minä olen ratkaissut ongelman keksimällä aina uusia haaaveita, joita kohti ponnistella. Kun olen jonkun haaveen toteuttanut, on tilalla aina ollut joku uusi. Ei ole tullut elämä valmiiksi, vaikka olen sinua 20 vuotta vanhempi.
Kiitos elämänmakuisesta neuvosta! En tiedä, mistä enää haaveilisin. Materia ei ole koskaan kiinnostanut minua pätkääkään, ja sekä työssä että urheillessa olen päässyt sen verran pitkälle, että ymmärrän, kuinka kokonaisvaltaista omistautumista huippu vaatii. Urheilun suhteen olen siihen myös jo liian vanha ja geenini eivät ole riittävän täydelliset huipputasolle. Uran puolesta tavoittelen kiipeämistä lopulta tj-tasolle, mutta en odota mitään sisäistä täyttymystä sielläkään, enkä sinne välttämättä pääse.
Ehkä oikeana haaveena olisi saada vastaus, jonka hyväksyn, kysymykseen: mitä merkitystä millään on.
Ap
Minusta elämän tarkoitus on nautinto. Eli mistä kukakin nautintonsa saa. Perheestä, työstä, rahasta, päihteistä, seksistä jne. Sitten pitää tehdä elämässään päätöksiä, jotka johtavat oikeaan suuntaan. Vaikka kohti sitä toimitusjohtajan jakkaraa. Ajatus on, ettei pelkkä päämäärä tuo onnea vaan myös matka sitä kohti.
Aloita meditaatio, niin osaat nauttia nykyhetkestä. Sinä ajattelet liikaa pikku aivoillasi.
Löysää pipoa ja opiskele vaikka jotain ihan uutta alaa muutama vuosi.