En halua olla koko ajan yksin, lähden ryyppäämään

En jaksa olla aina yksin. Muita kavereita ei ole kuin ryyppykavereita. Pariin kuukauteen en ole viettänyt sosiaalista elämää ollenkaan ja ahdistaa kovasti. Olen ihan tykännyt urheilla, syödä hyvin, kävellä luonnossa, olla virkeänä töissä. MUTTA, en jaksa tätä yksinäisyyttä. Mistään harrastuksista ei ole kavereita löytynyt, toki treenien aikana kaikki tsemppaa, mutta sitten kaikki kiiruhtavat koteihinsa.

Kesä oli kostea. Arki-iltaisin puoleen yöhön ja viikonloppuisin jopa nukkumatta päivästä toiseen. Tissuttelua ja naurun remakkaa porukassa. Aina oli joku liikenteessä. Yhdessäoloa. Yhdessä kokkailua. Noutopizzaa aamutuimaan. Puistoja. Rantoja. Paljon yhteiskuvia.

Harmittaa jo etukäteen niin vietävästi, kun maanantai aamuna olen ihan raato ja pankkitili vajennut, mutta vaihtoehdot ovat, että olen taas koko viikonlopun yksinäinen tai sitten vietän sen baarikaverien kanssa.

Kiitos, jos joku jaksoi lukea, ja jos vielä ymmärtää yksinäisen ihmisen valinnan.