Pidettiinkö ennen enemmän yhteyttä sukulaisiin

Pidettiin, kun ennen melkein kaikki sukulaiset asuivat samassa pitäjässä, tai vähintään maakunnassa.

Sukujuhliakin oli enemmän

Joo. Mutta ennen isovanhempia kiinnosti omat aikuiset lapset ja lapsenlapset. Ei en. Meillä kummatkaan isovanhemmat ei halua olla isovanhempia (haluavat elää itselleen ja uutta nuoruutta) joten heitä ei ole näkynyt vuosiin ka eivät muista lastenlastensa nimiä ja ikiä. Kaikkia eivät ole edes nähneet. Viimeksi 6 vuotta sitten tainnut mun äiti soittaa minuutin puhelun.

Ennen oli toisin. Minäkin olin aina sukulaisilla ja mummoilla hoidossa ja perheet piti yhteyttä

Perheet ja suvut olivat ennen suurempia. Nykyisin ihmisillä on saman verran serkkuja kuin vuosisata sitten sisaruksia. Ja kyllä minä pidän yhteyttä sisareeni ja serkkuihini. En niinkään siksi, että ne ovat sukulaisiani vaan ennemminkin siitäkin huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Pidettiin, kun ennen melkein kaikki sukulaiset asuivat samassa pitäjässä, tai vähintään maakunnassa.

Kyllä me käytiin 70-luvulla kerran kesässä tapaamassa Helsingin-serkkuja ja he meillä

Meillä kyllä pidetään edelleen yhteyttä. Tiedän sisarusteni ja heidän lastensa kuulumiset. Häitä ja ylppäreitä yms. vietetään edelleen. Asutaan muut aika lähekkäin, mutta yksi sisaruksistani asuu 500 km päässä, viestitellään vähintään viikottain, joskus soitellaan, muutaman kerran vuodessa tavataan. Siskoni kanssa olen tekemisissä monta kertaa viikossa. Kaukaisemmat sukulaiset kyllä ovat unohtuneet, en tiedä heistä oikein mitään. Ehkä ennen oltiin enemmän tekemisissä serkkujenkin kanssa. 

Kyllähän ennen oli vähän pakkokin pitää yhteyttä koska ei ollut somea. Ja silloin häät ja synttärit oli isompia juhlia joihin tuli sukulaisia kauempaakin. Että siellä viimeistään nähtiin. Nykyään moni ei edes mee naimisiin, tai jos menee, pidetään pienet häät lähipiirin kesken, tai mennään naimisiin maistraatissa.

Ja esimerkiksi omat vanhempani eivät edes halua enää juhlia synttäreitään, mun isovanhemmat vielä halusivat ja olisivat olleet erittäin loukkaantuneita jos ei olisi tullut paikalle. 

Myös hautajaiset on nykyään pienimuotoisempia. Ei enää kutsuta ihan kaikkia sinne. Ennen oli hautajaisetkin sellaiset, että melkein saattoi sanoa kaukaisemmille sukulaisille: "nähdään taas seuraavissa hautajaisissa" koska ei niitä kaukaisempia sukulaisia muutenkaan koskaan nähnyt.

Kai tämä kaikki liittyy rahaankin. Isompi määrä porukkaa maksaa paljon ja nykyään kaikki on kauhean kallista. Olin todella yllättynyt, kun serkkuni häätkin maksoi kaikkiaan 10 tuhatta, vaikka olivat hyvin vaatimattomat ja pienimuotoiset. Se on parikymppisille opiskelijanuorille iso raha.

Ainakin me karjalaiset pidettiin aikanaan kovasti yhteyttä, mutta se väheni kovasti kun televisio tuli. Siis 60-luvun alkupuolella jo.

Olikohan se pitkälti naisten tehtävä se yhteydenpito, ja naisetko joutuivat kokkaamaan sitten sukulaisille?

Kyllä pidettiin. Nykyisinkin saa pitää, jos se ilahduttaa. Onneksi ei tarvitse.

Ei. Ennen oli itse asiassa helpompi päästä eroon isovanhemmistakin.

Ainakin omassa suvussani pidettiin. Mutta siihen aikaan sukulaiset olivatkin niitä, joilta pyydettiin apua, jos jotain apua tarvitsi. Olipa kyse lastenhoitoavusta, rahallisesta avusta, muuttoavusta,  avusta juhlien järjestämiseen, avusta heinäpellolla  jne. Moni talokin rakennettiin talkootyönä. Nykyisin erilaiset avut saa joko yhteiskunnalta tai ostamalla ammattilaisilta. 

Kyllä 70- ja 80-luvuilla pidettiin ihan toiseen tapaan yhteyttä kuin nykyään. Kyläiltiinkin jatkuvasti eri sukulaisten luona. Ja heitä riitti! Toki kaikki asuivat silloin lähellä toisiaan. Yksi sukulaismies asui Yhdysvalloissa, ja hänen kyläilynsä oli aina iso tapahtuma ja juhlan paikka. Kassi oli täynnä tuliaisia koko suvulle.

Nykyisin ollaan enemmän yhteydessä puhelimitse, jos kohta sitäkään. Perheet ovat huomattavasti pienempiä. Sukulaiset asuvat eri puolilla Suomea/maailmaa. Maalta on lähdetty kaupunkeihin työn ja opiskelun perässä. Koko yhteiskunta on muuttunut.

Mutta oli lapsena kiva elää tuollaista yhteisöllistä aikaa. Joka ei varmaan koskaan enää palaa.

Minulla ei nyt viisikymppisenä ole yhtään lähisukulaista elossa. Ainoastaan muutama serkku, ja hekin asuvat toisella puolen Suomea. Ainoa samassa kaupungissa asuva serkkuni ei yrityksistäni huolimatta halua pitää yhteyttä. Suren tilannetta kovasti. Lapsena ja nuorena olimme paljonkin tekemisissä. Ajat ovat muuttuneet. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä 70- ja 80-luvuilla pidettiin ihan toiseen tapaan yhteyttä kuin nykyään. Kyläiltiinkin jatkuvasti eri sukulaisten luona. Ja heitä riitti! Toki kaikki asuivat silloin lähellä toisiaan. Yksi sukulaismies asui Yhdysvalloissa, ja hänen kyläilynsä oli aina iso tapahtuma ja juhlan paikka. Kassi oli täynnä tuliaisia koko suvulle.

Nykyisin ollaan enemmän yhteydessä puhelimitse, jos kohta sitäkään. Perheet ovat huomattavasti pienempiä. Sukulaiset asuvat eri puolilla Suomea/maailmaa. Maalta on lähdetty kaupunkeihin työn ja opiskelun perässä. Koko yhteiskunta on muuttunut.

Mutta oli lapsena kiva elää tuollaista yhteisöllistä aikaa. Joka ei varmaan koskaan enää palaa.

Joo, muistan tuon kun joku toi ulkomailta jotain ja se oli niin ihmeellistä kun ei täällä sellaista myyty. Sekin on nykyään niin tylsää, kun kaikkea voi tilata netistä. Ja kyllähän täällä muutenkin jo myydään kaikenlaista. Sen muistan myös 80-luvulta, että piti aina kutsua joku sellainenkin sukulainen josta kukaan ei kovasti tykännyt. Eli silloin vähän erikoisemmatkin tyypit saivat huomiota ja välittämistä. Heistäkin kuitenkin on jäänyt ihan hauskat muistot, joille nauretaan edelleen. 

Nykyaika on siinäkin mielessä julmempaa, että sellaiset vähän erikoiset ja ärsyttävät ihmiset vaan skipataan kokonaan ja valitaan mahdollisimman neutraalit ja sävyttömät ihmiset yhteydenpitoon, vaikka ne vähän "hankalat" tyypit toisi omalla tavallaan väriä ja näkökulmaa kaikkien elämään.

Vierailija kirjoitti:

Olikohan se pitkälti naisten tehtävä se yhteydenpito, ja naisetko joutuivat kokkaamaan sitten sukulaisille?

No kyllähän se niinkin vähän oli, että se yhteydenpito ja joulukorttien kirjoittaminen oli enempi naisten hommaa. Mutta ei miehetkään silloin ihan mitään tekemättömiä Turhapuroja olleet. Esimerkiksi mun isä metsästi, sienesti, marjasti ja kalasti, joten oli meillä paljon tarjottavaakin sitten, ei ihan kaikkea kaupasta kalliisti ostettu. Ja monihan siihen aikaan asui vielä maalla, tai ainakin heillä oli edes suvun mummonmökki kasvimaineen, joten oli itse kasvatettuja kasviksiakin paljon. 

Ja siihen aikaan myös kerättiin innolla paljon marjoja ja tehtiin itse paljon mehuja ja hilloja yms. Ja leipääkin leivottiin paljolti itse.  Kelpaa siinä juhlia järjestää kun lähes kaikki tarjottava on puoli ilmaiseksi hankittua ja itse jalostettua. 

Facebook yhteys, jossa kukaan ei kirjoita/ julkaise yhtään mitään.