Hirveä ahdistus suunnitella ja sopia mitään kenenkään kanssa
Pelkään, että joudun perumaan ja mulle ollaan vihaisia. Yleensä ollaan oltu ihan ymmärtäväisiä.
Mistähän tällainen voi olla saanut alkunsa?
Kommentit (4)
Mene jonnekin terapiaan puhumaan tuosta. Olet sietämätön kanssaihmisille. Tunnen tuollaisen ihmisen, ei pysty sopimaan mitään. Aivan lapsellista. Hoida itsesi kuntoon.
Yksi kaverini on samanlainen. Hän on elänyt vähän rikkinäisen lapsuuden, jonka myötä on oppinut turvaamaan vain itseensä. Toisaalta odotuksia oli paljon, eikä hän pystynyt niitä ehkä täyttämään.
Aikuisena hänen on ihan mahdotonta sitoutua oikein mihinkään. Ihmisiin, menoihin, you name it. Hän on kyllä perheellinen, mutta elämänsä on yleensä ihan hillitöntä säätämistä, kun kaikki jätetään viime tippaan eikä suostuta suunnittelemaan.
Vierailija kirjoitti:

Ja tuollaisia pitäisi vielä paapoa.
Mulla on vähän samaa. Olen yleisesti ottaen kauhean tunnolinen mutta myös hyvin sitoutumiskammoinen. Olen päätellyt, että itselläni johtuu näiden yhdistelmästä. Mua nyt vaan ahdistaa sitoutua edes suunnitelmiin, koska on omasta mielestä jotenkim järkyttävän kamalaa, jos joudun perumaan.