Jaksoin nykyisessä työpaikassa kuukauden. Aion olla tämän viikon loppuun ja lopetan.

Nykyään on niin kiire ja stressi kaikessa että ihan suosiolla olen jäänyt ulkopuolelle ja mielenterveys kiittää. Saan rahaa muilla konsteilla.

Tuo on se syy, miksi luovuin rakastamastani työstä päivätoiminnan ohjaajana. Kun aloitettiin toiminta v. 2008, oli 8 asiakasta päivässä ja heidän kanssaan ehti tehdä vaikka mitä: jumppaa, kuntosalia, pieni kävelylenkki, järjestettiin syysjuhlat, pikkujoulut, vappujuhlat jne., kirjoitettiin yhdessä kirjeitä/kortteja, laulettiin.

Kun lopetin päivätoiminnassa, meillä oli 16 asiakasta. Työ oli muuttunut valtavasti, vaikkei se ehkä ulkopuoliselle näkynyt. Suunnitelmat tietokoneella oli monen sivun mittaisia, oli tavoitteen seurantaa 3 kk välein, oli raporttia. Kaikki tämä piti tehdä asiakastyön häiriintymättä. 16 asiakkaan päivästä puolet meni vessatukseen. Vessaan heti aamulla, jonossa, kun asiakkaat tulee, vaippojen vaihtoa ja takapuolen pesua, toinen kierros vessatusta ruuan jälkeen ja kolmas kierros ennen kotiinlähtöä. Se ei kuulkaa ole yhtään sama, onko sinulla 8 vai 16 asiakasta. En minä työntekijänä (sosionomi amk) halua, että päivän sisältö on vessatusta, joku lukee lehteä ääneen, pieni jumppahetki ja ruokailut, vessaan ja sen jälkeen toinen suunniteltu juttu ja sitten onkin jo kahvi, vessaan ja kotiin. Ja sitten tunti kirjaamista. Kun muistaa, mitä se ennen oli 8 asiakkaan kanssa. Ei ollut kiirettä, mutta ehdittiin tehdä monenlaista. Kuntosali oli monelle kävijälle tärkein juttu, ja nythän sinne pääsee 4 asiakasta per käyntikerta fyssarin kanssa 45 min. Se tarkoittaa, että kukin asiakas pääsee vain kerran kuussa kuntosalille.

Ap on näitä, jotka ei sovellu työelämään. Tunnen muutaman, joka vaihtaa työpaikkaa kuin paitaa, ja viimeistään kolmen kuukauden sisällä uusi työpaikka paljastuu ihan paskaksi. Ikinä eivät katso peiliin.

Olen herkkä kuormittumaan ja mulle ei päivittäinen läsnäolo hälyisessä toimistossa sovi lainkaan. Muistan jo ihan kouluaikoina, etten koulussa oikein oppinut mitään kun siellä oli hälinää koko ajan ja yksinkertaisesti aistit ylikuormittuivat siitä kaikesta. Opin sitten asiat yksin kotonani ja koulumenestykseni oli erinomainen.

Voin tehdä maksimissaan kaksi toimistopäivää viikossa, loput pitää olla etätyötä. Parhaiten sopii yksi toimistopäivä ja neljä etätyöpäivää.

Kyse on ainakin omalla kohdallani puhtaasti neurologinen ominaisuus, johon en voi itse paljon vaikuttaa. Vastamelukuulokkeet auttaa hieman mutta ei ole kiva koko päivää istua ne kuulokkeet päässä. Ja siltikin tulee aina välillä häiriöitä.

Vierailija kirjoitti:

Ap on näitä, jotka ei sovellu työelämään. Tunnen muutaman, joka vaihtaa työpaikkaa kuin paitaa, ja viimeistään kolmen kuukauden sisällä uusi työpaikka paljastuu ihan paskaksi. Ikinä eivät katso peiliin.

Onhan AP katsonut peiliin. Peili kertoo että AP tarvitsee enemmän rauhaa työskentelyyn.

Ihmisten laiskuus on käsittämätön. Ei viitsittäisi tehdä mitään, mikä tuntuu vähänkään epämukavalta. Kaiken pitäisi olla täydellistä ja heti ja mulle.

Ihan hyvä, että kohta loppuu kassasta raha ja näiden loisten elättäminen yhteiskunnan varoilla loppuu.

Kohta saatte huomata te työtä vieroksuvat, että kovat ajat on saapuneet.

Vierailija kirjoitti:

Ap on näitä, jotka ei sovellu työelämään. Tunnen muutaman, joka vaihtaa työpaikkaa kuin paitaa, ja viimeistään kolmen kuukauden sisällä uusi työpaikka paljastuu ihan paskaksi. Ikinä eivät katso peiliin.

Mitä se AP:n peiliinkatsominen auta, kun vika on työtilassa tai työtavoissa? On esimerkiksi valtiolla sellainen toimitilakonsepti, että on yhteinen avokonttori, on erikseen vetäytymistila ja pikkuinen asiakaspalvelukoppi, johon ei asiakkaan lisäksi sovi avustaja(t), jos asiakkaana on perhe. Tiedän kokeneita ja osaavia työntekijöitä, jotka ovat lopettaneet juuri siksi, että työnteko on mennyt mahdottomaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on näitä, jotka ei sovellu työelämään. Tunnen muutaman, joka vaihtaa työpaikkaa kuin paitaa, ja viimeistään kolmen kuukauden sisällä uusi työpaikka paljastuu ihan paskaksi. Ikinä eivät katso peiliin.

Mitä se AP:n peiliinkatsominen auta, kun vika on työtilassa tai työtavoissa? On esimerkiksi valtiolla sellainen toimitilakonsepti, että on yhteinen avokonttori, on erikseen vetäytymistila ja pikkuinen asiakaspalvelukoppi, johon ei asiakkaan lisäksi sovi avustaja(t), jos asiakkaana on perhe. Tiedän kokeneita ja osaavia työntekijöitä, jotka ovat lopettaneet juuri siksi, että työnteko on mennyt mahdottomaksi.

Kaikki me muutkin tehdään avokonttoreissa töitä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten laiskuus on käsittämätön. Ei viitsittäisi tehdä mitään, mikä tuntuu vähänkään epämukavalta. Kaiken pitäisi olla täydellistä ja heti ja mulle.

Ihan hyvä, että kohta loppuu kassasta raha ja näiden loisten elättäminen yhteiskunnan varoilla loppuu.

Kohta saatte huomata te työtä vieroksuvat, että kovat ajat on saapuneet.

Lainauksen kirjoittaja on työnantaja, joka viis veisaa työntekijöitten hyvinvoinnista. Häntä harmittaa suunnattomasti, kun laki rajoittaa työtuntien määrää / työntekijä ja orjapiiskan käyttö on kielletty.

Hän on se sama, joka valittaa kun ei saa työntekijöitä, vaikka kaiken aikaa tarjoaa töitä.

Only in Finland. Täällä voi jättää työt, jos ei napostele. Toista se on isossa maailmassa.

käytä korvatulppia, puhelin äänettömälle jne.

Kyl se siitä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten laiskuus on käsittämätön. Ei viitsittäisi tehdä mitään, mikä tuntuu vähänkään epämukavalta. Kaiken pitäisi olla täydellistä ja heti ja mulle.

Ihan hyvä, että kohta loppuu kassasta raha ja näiden loisten elättäminen yhteiskunnan varoilla loppuu.

Kohta saatte huomata te työtä vieroksuvat, että kovat ajat on saapuneet.

Kaikilla ei ole samanlaiset aivot. Joku tarvitsee rauhaa enemmän kuin joku toinen. Siihen vaikuttaa moni asia, esim. ikääntyminen. Työteho laskee jatkuvien keskeytysten myötä. Minä vaihdoin alaa ja valmistuin uuteen ammattiin 47-v. Nyt olen työpaikassa, jossa on etätyö mahdollinen. Teen yhden asian kerrallaan ja aivot tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Only in Finland. Täällä voi jättää työt, jos ei napostele. Toista se on isossa maailmassa.

Niin missä? Monissa maissa on paljon isompi osuus aikuisista työmarkkinoiden ulkopuolella kuin Suomessa. Kun asuin Espanjassa, paikoitellen työttömyys 29%. Työtahtikaan ei ollut niin kova kuin Suomessa. Jos Eurooppaa katsotaan, niin me olemme häntäpäässä osa-aikatyössä. Meillä on tämä malli, että kaikki kokoaikatyöhön. Itse olen pyytänyt 80% työajan, koska haluan tehdä elämässä muutakin kuin töitä. Esim. tällä viikolla töissä ke-pe ja ensi viikolla ma-to. Keskimäärin 3 vapaapäivää viikossa, vähän viikosta riippuen. Suosittelen muillekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on näitä, jotka ei sovellu työelämään. Tunnen muutaman, joka vaihtaa työpaikkaa kuin paitaa, ja viimeistään kolmen kuukauden sisällä uusi työpaikka paljastuu ihan paskaksi. Ikinä eivät katso peiliin.

Mitä se AP:n peiliinkatsominen auta, kun vika on työtilassa tai työtavoissa? On esimerkiksi valtiolla sellainen toimitilakonsepti, että on yhteinen avokonttori, on erikseen vetäytymistila ja pikkuinen asiakaspalvelukoppi, johon ei asiakkaan lisäksi sovi avustaja(t), jos asiakkaana on perhe. Tiedän kokeneita ja osaavia työntekijöitä, jotka ovat lopettaneet juuri siksi, että työnteko on mennyt mahdottomaksi.

Kaikki me muutkin tehdään avokonttoreissa töitä.

Ja hyvin puolivillaisesti kun ei ole työrauhaa.

Miten ihmeessä ihan normaali oman työn järjestely on mennyt näillä nykyajan lumihiutaleilla näin kuormittavaksi? Aamulla töihin, katsot kalenterin ja sähköpostin, listaat tehtävät työt, varaat kalenterista mahdollisesti aikaa sille keskittymistä vaativalle työlle, ja siksi aikaa puhelin äänettömälle ja tietokoneen spostisovellus kiinni.  Ja päähän vastamelukuulokkeet, jos hiljaista työtilaa ei ole saatavilla. Kun homma on tehty, sitten taas päivystellään puhelimen ja spostin äärellä. Näin meikäläinen on toiminut jo 90-luvun lopusta työelämässä, ja silloin ei edes ollut noita kuulokkeita saatavilla. Avokonttorit sen sijaan olivat kyllä jo silloin.

Nykyinen avokonttoribuumi on yhtä helvettiä. Minä tein viikon työt niinä kahtena tai kolmena etäpäivänä ja konttoripäivinä lähinnä vastailin muiden kysymyksiin ja olin palavereissa. Toki se jälkimmäinenkin oli tärkeää, mutta ei siinä omaa työtä saanut edistettyä.

Sitten tuli järjettömiä sääntöjä, ettei etänä saa olla kuin yhden päivän viikossa ja se ei saa olla maanantai tai perjantai. Käytin kertyneet ylityöt pois (perjantaisin) ja lopetin kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä ihan normaali oman työn järjestely on mennyt näillä nykyajan lumihiutaleilla näin kuormittavaksi? Aamulla töihin, katsot kalenterin ja sähköpostin, listaat tehtävät työt, varaat kalenterista mahdollisesti aikaa sille keskittymistä vaativalle työlle, ja siksi aikaa puhelin äänettömälle ja tietokoneen spostisovellus kiinni.  Ja päähän vastamelukuulokkeet, jos hiljaista työtilaa ei ole saatavilla. Kun homma on tehty, sitten taas päivystellään puhelimen ja spostin äärellä. Näin meikäläinen on toiminut jo 90-luvun lopusta työelämässä, ja silloin ei edes ollut noita kuulokkeita saatavilla. Avokonttorit sen sijaan olivat kyllä jo silloin.

Miten hoidat sen, kun työkaveri lähettää sähköpostia ja jos et sekunnissa vastaa, niin tulee siihen työpisteelle kysymään samaa asiaa?

Mitä teet, kun hommia on niin paljon, ettet ehdi missään välissä palaamaan sen sähköpostin tai puhelimen ääreen?

Mitä vastaat kehityskeskustelussa, kun sinun katsotaan olevan epäystävällinen ja ikävä, koska et auta muita = istut kuulokkeet päässä ja teet omia töitä?

Mitä teet kun kuulokkeidenkin läpi tulee meteliä, koska asiakaspalvelu ja myynti on laitettu samaan tilaan ns. hiljaisen työn tekijöiden kanssa? Varsinkin, jos melussa on vaikea keskittyä.

Miten blokkaat kaikki visuaaliset ärsykkeet?

Minä olen sosiaalityöntekijänä avokonttorissa. Omaa rauhaa ei ole, vastamelukuulokkeita kyllä. Ei meillä kukaan tule siihen läyhäämään, jos toisella on kuulokkeet päässä. Puhelut sen sijaan ovat hankalia hoitaa kun on paljon muitakin samassa tilassa. Meillä on sitä varten tiloja, mutta aina niitä ei ole vapaana. Sitten soitellaan asiakkaille takaisin kun on tilaa. Siinä ne tulevat asiakassuunnitelmat, päätökset kuin lausunnotkin tehtyä. Ymmärtääkseni lääkäreillä ei aina ole edes sitä avokonttoria. Kirjaavat siellä sairaalan käytövällä pahimmillaan. Kyllä me silti töihimme sitoudutaan kauemmaksi aikaa kuin viikoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten laiskuus on käsittämätön. Ei viitsittäisi tehdä mitään, mikä tuntuu vähänkään epämukavalta. Kaiken pitäisi olla täydellistä ja heti ja mulle.

Ihan hyvä, että kohta loppuu kassasta raha ja näiden loisten elättäminen yhteiskunnan varoilla loppuu.

Kohta saatte huomata te työtä vieroksuvat, että kovat ajat on saapuneet.

Kaikilla ei ole samanlaiset aivot. Joku tarvitsee rauhaa enemmän kuin joku toinen. Siihen vaikuttaa moni asia, esim. ikääntyminen. Työteho laskee jatkuvien keskeytysten myötä. Minä vaihdoin alaa ja valmistuin uuteen ammattiin 47-v. Nyt olen työpaikassa, jossa on etätyö mahdollinen. Teen yhden asian kerrallaan ja aivot tykkää.

Olen ikäisesi mies. Voitko vähän avata, mihin ammattiin kannattaa näin vanhana valmistua? Tuntuu, että pitäisi mennä jo eläkkeelle. Kaikkialle on liian vanha.

Meillä ei työn puolesta edes tarjota vastamelukuulokkeita, vaan ne pitäisi itse ostaa. Välillä pidän muita kuulokkeita, mutta jatkuvasti joku kysyy ja keskeyttää. Tai alkaa jauhaa jostain lemmikistään (!). EI KIINNOSTA! Töissä tehdään töitä. Keskittyminen on mahdotonta. Töiden jälkeen tarvitsen hiljaisuutta ja kävelen aina noin puoli tuntia metsän halki. Auttaa jaksamaan.