Huomaatko itse jos on mielenterveyshäiriö?

NO psykopaateilllahan on esim se että huomaavat muissa ihmisissä paljon erilaisiakin asioita kun eivat peilaa niitä itsensä kautta.

Vierailija kirjoitti:

NO psykopaateilllahan on esim se että huomaavat muissa ihmisissä paljon erilaisiakin asioita kun eivat peilaa niitä itsensä kautta.

Mä enn ole psykopaatti koska mulla on tunteet. Mulla ei vain lainkaa ole identiteettiä eikä persoonaallisuutta.

Voivatko psykoottisetkin oppia huomaamaan milloin on harhoja?

mikä on susta mt.häiriö?

Jotkut voi huomata, toisia ei.

Esim. minulla oli opiskeluiässä sekä yleistynyt ahdistuneisuushäiriö että keskivaikea masennus. Tiesin että en jaksa enää pitkään, mutten osannut kertoa tunteistani ja ajatuksistani alussa lainkaan tarpeeksi suoraan. Tämän takia avunsaanti lähti käyntiin aika töksähdellen. Kun lopulta päästiin oikeisiin diagnooseihin, hoitokin alkoi tepsiä.

Sen sijaan ainakin narsistiseen persoonallisuushäiriöön kuuluu se että ihminen pitää itseään ei ainoastaan terveenä vaan poikkeuksellisen mainiona.

Ainakaan T. Romppanen ei huomaa 🙄

Ainakin tämän palstan jankuttaja jatkaa vaan vaikka on kehoitettu hakemaan hoitoa.

Jos minua välillä masentaa tai ahdistaa, niin lasketaanko tämä mt häiriöksi? Tokihan nuo oireet huomaa. 

Vain jos ajaudun vaikeuksiin viranomaisten kanssa.

Kyllä sellaisen psykoositasoisen itse ainakin huomasin erittäin vahvasti aikoinaan. Menin vapaaehtoisesti sairaalaan sen takia. Oli se semmoinen tila ettei se jää itseltä huomaamatta. Kehokin alkoi pettää välillä, vatsalihakset eivät kantaneet yhtään, meni kävely sellaiseksi köpöttelyksi niin kuin alkoholistit kävelee.

Jotkut bipot ilmeisesti huomaavat, kun jättävät lääkkeet ottamatta mielialan kohotessa...

Riippuu täysin taudin luonteesta ja siitäkin, miten yhteiskunta reagoi tiettyihin oireisiin.

Masentunut yleensä tajuaa, että kaikki ei ole kunnossa, mutta jos on ollut jo nuoresta asti masentunut, ei välttämättä osaa kuvitella muunkaanlaista elämää. Suomessa masennus on hyvin yleistä ja se näkyy myös taiteessa ja viihdekulttuurissa. Masentunut voi saada helposti sen kuvan, että kaikki muutkin ovat yhtä surullisia koko ajan.

Maniassa ihminen ei aina tajua, miten sekaisin on. Mania tuntuu alkuvaiheessa pelkästään hyvältä ja innostavalta, ja usein tarvitaan joku muu ihminen sanomaan että sulla menee nyt liian lujaa. Mania saattaa vähitellen muuttua rasittavaksi, kun ei pysty nukkumaan eikä pysähtymään. AInakin itselläni oli näin. 

Skitsofreniaa sairastava pitää harhojaan todellisuutena ja saattaa kieltäytyä kaikesta avusta, koska epäilee että lääkärit ovat vain mukana juonessa. Jotkut skitsofreenikot tosin ymmärtävät olevansa psykoosissa ja suostuvat hoitoihin. Yleensä pahimmassa psykoosissa olevat viedään sairaalaan, missä he ensin luulevat olevansa jossain vankilassa kidutettavina.

Bulimikko tajuaa tilansa yleensä paremmin kuin anorektikko, koska oksentaminen ja muu tyhjentäminen on niin rajua, että siitä tulee paha olo. Bulimia voi aiheuttaa monia terveysongelmia, esim. hammasvaurioita ja sydänongelmia, jotka on pakko otaa tosissaan. Kun taas anorektikolla saattaa olla tietynlainen euforia päällä, ja kokee oman toimintansa täysin järkevänä. Anoreksian tajuaa vasta kun se on jo aika edennyttä. Joissakin perheissä ja kaveripiireissä ihannoidaan laihuutta, ja anorektikko voi saada alkuvaiheessa paljon kehujakin osakseen, varsinkin jos oli alun perin ylipainoinen. 

Vastaavasti ahmintahäiriöön kuuluu paljon häpeää ja salailua, mutta ei välttämättä sen tajuamista että kyseessä on sairaus. Kulttuurisesti ajatellaan, että lihavat vain ahmivat ruokaa koko ajan ja pystyisivät lopettamaan jos olisi tahdonvoimaa. Yleensä kestää kauan, ennen kuin ymmärtää ettei oikeasti pysty laihduttamaan. Valitettavasti tällaiseen syömishäiriöön on olemassa vähän apua ja sitä on  vaikea saada.

Suurimmalla osalla ihmisiä on ajoittaisia mielenterveyshäiriöitä. Ei se ole ollenkaan harvinaista.

Ainakaan toi aloituksia tehtaileva maskihuorahullu ei huomaa mitään...

Olen aina tuntenut itseni erilaiseksi, myös muut ovat kohdelleet minua sellaisena.

Olen ollut masentunut niin kauan kuin muistan, 15v lähtien. Kärsin aikoinaan myös syömishäiriöstä.

Minulla on diagnodoitu postraumaattinen stressireaktio ja lievempi muoto kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.

Moni saisi diagnoosin tai pari jos menisi vain tutkittavaksi :)

Silloin, kun sairastuin ekaa kertaa keskivaikeaan masennukseen, niin huomasin aika nopeasti ettei kaikki ole ok ja osasin hakea apua. Tokenin siitä, mutta myöhemmin elämä heitti eteen paljon vastoinkäymisiä, yritin sinnitellä ja ajatella, että kyllä se tästä. Vasta lääkäri mut pysäytti ja huomasi, että olen todella masentunut. Nytkin mulla on masennusta edelleen, mutta en aina tajua sitä, että se on mussa edelleen. Sitten on hetkiä tai päiviä, kun huomaan sen. Masennus voi olla tosi salakavala.

Hurjassa nuoruudessa ajauduin viikon huumehuuruisen valvomisen seurauksena paranoidiin psykoosiin (kuulin mm. ääniä jne.)

Tajusin itse tilani vaikka vainoharhaisten ajatusten ja jatkuvan "kuiskuttelun" vastustaminen oli äärimmäisen vaikeaa. Pahin vaihe kesti useamman kuukauden ja lähinnä esitin silloin täysijärkistä. Kujin hedelmäveitsi hihassa ja piilottelin nimilistoja potentiaalisista murhaajistani asuntooni poliisin löydettäväksi vaikka tiesin kyseessä olevan vainoharhan. Käytin taktiikkaa, jossa annoin hulluudelle ihan vähän periksi etten murtuisi. Useampi vuosi meni toipua kokonaan. Siihen loppui laittomien päihteiden käyttöni :D

Minulla on skitsofreniatyyppinen häiriö ja hakeuduin myös itse hoitoon kun oireet olivat pahoja...

Huomaisin itselläni. En oo sisään surija.