Naisen halu yhtyä mieheen ja saada turvaa

Otan tässä selvittääkseni erään legendan, jota edelleen silloin tällöin näkee levitettävän: että kirkossa on nauttinut suurta hyväksyntää ja kannatusta uskomus, jonka mukaan naisella ei ole sielua. Jos sinä, rakas lukija, joskus jossain tapaat jonkun, joka vielä uskoo tähän harhaluuloon tai jopa levittää sitä, voit halutessasi ohjata hänet tämän vaatimattoman kirjoituksen pariin. Lopussa on annettu muutama linkki, joihin kirjoitukseni enimmäkseen perustuu ja joiden kautta asiaa pääsee tutkimaan tarkemmin.

Sovinistiset ja patriarkaaliset kirkonmiehet – näin legenda väittää – ovat naisvihassaan hellineet uskomusta, jonka mukaan naisella ei ole sielua. Meillä on itse suuri Minna Canth viitannut tähän legendaan, johon hän ilmeisesti uskoi. Vuonna 1885 Valvoja-lehdessä julkaistiin Canthin kiistakirjoitus "Naiskysymyksestä vielä sananen", jossa Canth sanaili sarkastisesti näin:

"Minulla olisi pieni ehdotus. Eikö olisi parasta, että tulevana vuonna nostettaisiin kirkonkokouksessa uudelleen kysymys siitä, onko naisella sielua vai ei? Kun tuosta asiasta kuudennella vuosisadalla Maçon'in kirkonkokouksessa riideltiin, voitti vaan pienellä enemmistöllä se puoli, joka väitti hänellä olevan sielun. Mutta enemmistö ei aina ole oikeassa, niinkuin hyvin tiedämme. Entä kun saataisiinkin vielä todistetuksi, ett'ei hänellä sittenkään ole sielua, niin kerrassa päästäisiin kaikesta pulasta. Sillä eihän sieluttomalle olennolle tarvitse mitään inhimillisiä oikeuksia antaa, eikä niitä kukaan voine silloin enää vaatiakaan."

Canth mainitsee Mâconin kirkolliskokouksen, jossa hänen mukaansa piispoista vain pieni enemmistö oli sitä mieltä, että naisella on sielu. Mâcon on ranskalainen pikkukaupunki, jossa on pidetty useampikin kirkolliskokous, mutta naisen sielusta väitetään riidellyn Mâconin toisessa kirkolliskokouksessa vuonna 585.

Mâconin toisessa kirkolliskokouksessa – tai missään muussakaan kirkolliskokouksessa – ei kuitenkaan äänestetty eikä edes keskusteltu naisen sielusta, sillä tietenkään kristikunnassa ei ole koskaan uskottu saati opetettu, että naisella ei ole sielua. Legenda on kuitenkin elänyt sitkeästi, ja elää ilmeisesti edelleen. Mistä tarina on saanut alkunsa?

Kaikki alkoi 1590-luvulla, jolloin Puolassa vaikutti socinolaisuutena tunnettu harhaoppinen liike, joka oli saanut nimensä johtajansa Fausto Paolo Sozzinin (1539–1604) mukaan (latinaksi Faustus Socinus). Liike oli unitaristinen, toisin sanoen socinolaiset kielsivät kolminaisuusopin.

Olennaista on kuitenkin socinolaisten raamatuntulkinta: he tulkitsivat raamattua kirjaimellisesti, mikä antoi koiranleuoille monenlaista aihetta pilkantekoon. Niinpä joku neropatti oli laatinut socinolaisille irvailevan pamfletin, jossa "todistettiin" Raamatun kirjaimellisen tulkinnan avulla kaikenlaista hullua – kuten esimerkiksi se, että naiset eivät ole ihmisiä. Siihen aikaan luettiin vielä Vulgataa, joten todistus perustui latinan kieleen: latinan sana "homo" merkitsee sekä miestä että ihmistä (samoin kuin englannin "man", esim. "mankind" ei tarkoita mieskuntaa, vaan koko ihmiskuntaa, joka käsittää myös naiset). Lukemalla Vulgataa kirjaimellisesti voitiin päätyä siihen, että nainen ei ole "homo" eli ihminen. Sielusta tai sen puutteesta ei tiemmä vielä puhuttu mitään.