Ei kaikkea tarvitse hyväksyä.
Alkoholismi on sairaus. Entä sitten? Se on kuitenkin itse aiheutettu sairaus johon paras lääke on ottaa itseään niskasta ja lopettaa juominen.
Pedofiili on sairaus. Entä sitten? Eristää ne pitäisi silti ikuisiksi ajoiksi etteivät voi vahingoittaa yhtä ainoaa lasta.
Narsismi on sairaus. SO? Eroon niistä on silti päästävä koska niistä ei ole muuta kuin haittaa.
Eri kulttuureja on kunnioitettava. Totta, mutta silti tyttöjä on suojeltava ympärileikkaukselta, heillä on oltava oikeus koulutukseen eikä vaikkapa kunniamurhia saa hyväksyä.
Varmaankin itsestään selvää, kunhan sanon ääneen.
Kommentit (6)
Joten terapiaan hop.
Alkoholisti katkolle ja pedofiileille on lääkitys.
Kukaan meistä ei ole vain ja ainoastaan ihan normaali. Kehittynyt yhteiskunta tunnistetaan siitä, että heikoimmista pidetään huolta.
Kuka meistä on oikeasti yrittänyt auttaa näitä ihmisiä?
tämä nainen pettää nykyistään. Oli kiire saada lapsia tämän nykyisen miehen kanssa, kun ex sai sen toisen naisen raskaaksi jo silloin kun petti... Antaisitteko dg:n tälle "narsistin uhrille"?
2.
Kerrohan nyt viisaana mikä lääkitys lopettaa pedofilian? Kemiallinen kastraatio ei tutkimusten mukaan ainakaan: raiskata voi muuten jos ei kalu toimi (oksennus!)
kun puolison kanssa on kurjaa. Toki on olemassa oikeitakin narsisteja,
Mitä tuolla on tekemistä avauksen kanssa? Varmasti narsistiksi syytetään myös niitä jotka ei sitä ole. Silti kenenkään ei pidä joutua kärvistelemään todellisen narsistin ikeen alla.
Ystäväni väittää miestään aina narsistiksi, vaikka itse on huomionhakuinen pettäjä. Mies oireilee, kun tietää, että vaimonsa on pettänyt. Vaikka vaimonsa ei ole sitä hänelle myöntänytkään, niin tietää ja on siksi tunnekylmä vaimoaan kohtaan eikä siksi että olisi narsisti. Lasten kanssa ok mies.