Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kun ihmisellä pitää olla koko ajan vain mukavaa...
07.08.2020 |
Tiedättekö tyypin, jolla menee aina hyvin. Aina on iloista ja mukavaa ja mahtavaa ja elämä hymyilee (ainakin somessa). Koskaan ei ole vastoinkäymisiä eikä tapahdu mitään negatiivista. Tyyppi ei myöskään pysty katsomaan esim. aiheeltaan ankeita tai ahdistavia elokuvia tai TV-sarjoja, vaan katsoo pelkästään valmiiksi naurettua komediaa tai typerää juoneltaan lapsellista hömppää, jossa ei ole draamaa nimeksikään.
Miksi????????????? Mikä siinä on, että ei voi myöntää, että myös ikävät asiat kuuluvat elämään? Miksi pitää väkisin olla aina kivaa? En jaksa käsittää näitä väen vängällä ikipositiivisia arjakorisevia ja marcobjurströmejä, jotka eivät pysty edes tukemaan tai komppaamaan kaverin vaikeita tilanteita, vaan katoavat hiljaisuuteen ja palaavat vasta linjoille, kun taas on mukavaa.
Kommentit (28)
No miksi niitä ahdistavia elokuvia on pakko katsoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki päivityksethän ne kertovat henkilöstä itsestään.
Fiksuilla on yleensä rakentavia, hauskoja ja hyödyllisiä päivityksiä.
No ei kai niitä ankeita leffoja tms. tarvitse sydänjuurta myöten tosissaan ottaa. Minusta typerät "hyvänmielen" leffat ovat ihan turhia. Niistä puuttuu täysin syvyys ja juoni. Katson mielelläni kunnon draamaa, sotaelokuvia, psykologisia trillereitä tms. enkä koe, että elämäni niiden vuoksi olisi mitenkään ankeampaa - päin vastoin.
Se vaan pakkaa rasittamaan, jos jollakin on muka aina niin täydellistä ja mukavaa, koska kaikki tietävät, että elämä ei mene niin - kenelläkään. Ikuinen iloisuus ja mahtavuus on feikkiä.
Minä en ainakaan tarvitse ystäviä, jotka eivät ole tukenani, kun tarvitsen kuuntelevaa korvaa huolilleni. Ikävien asioiden tullessa kaikkoavat tyypit eivät ole ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No miksi niitä ahdistavia elokuvia on pakko katsoa?
Ei ole pakko katsoa, mutta jos aikuinen ihminen ei pysty kohtaamaan yhtään elämän raadollisuutta - edes elokuvassa - niin kertoohan se jotain hänen psyykestään ja henkisestä kapasiteetistaan.
Nii no, johan Spedekin esitteli Uuno-elokuvissa teorian kurjuuten maksimoinnista, jossa ihminen luopuu kaikista mukavuuksista, jotta voi olla ekstaattisen onnellinen pienestä leipäpalastakin. Ilmeisesti tähänkö pitäisi tähdätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi niitä ahdistavia elokuvia on pakko katsoa?
Ei ole pakko katsoa, mutta jos aikuinen ihminen ei pysty kohtaamaan yhtään elämän raadollisuutta - edes elokuvassa - niin kertoohan se jotain hänen psyykestään ja henkisestä kapasiteetistaan.
Mutta entä jos pystyisi, muttei halua? Onks pakko, jos ei tahdo?
Kuka jaksaa lukea jotain angsti-vuodatusta ja itkua facebookissa? Eikä puolitutuille avauduta mistään oikeusta ongelmista. Työpaikan taukohuoneessa nyt kuuluukin kälättää tyhjänpäiväistä, jos ollaan isolla porukalla vieraiden kollegoiden seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei kai niitä ankeita leffoja tms. tarvitse sydänjuurta myöten tosissaan ottaa. Minusta typerät "hyvänmielen" leffat ovat ihan turhia. Niistä puuttuu täysin syvyys ja juoni. Katson mielelläni kuon draamaa, sotaelokuvia, psykologisia trillereitä tms. enkä koe, että elämäni niiden vuoksi olisi mitenkään ankeampaa - päin vastoin.
Itse en katso leffoja lainkaan. TV:stä joskus lähinnä jotain kiinnostaviin asioihin keskittyviä realityjä tyyliiin ruoanlaitto, leivonta tai remontit.
Olen jotenkin erityisherkkä toisten ihmisten tuottamalle ahdistavalle sisällölle, enkä pysty olemaan ottamatta sitä tosissani. Järjen tasolla toki ymmärrän että kyseessä on vain elokuva, ja pystyn järjen tasolla myös sen vatvomisen lopettamaan, mutta alitajunnasta se kummittelee ties kuinka pitkään unina ja ahdistavina energioina silti.
Olen lukenut tähän sellaisen selityksen että suurimmalla osalla ihmisistä aivokuori on sen verran vähän aktiiviinen arjessa, että se tarvitsee stimulaatiota mm. jännityksestä ja vaihtelusta. Sitten on meitä, joilla se on muutenkin yliaktiivinen kotona istuessakin, joten kaikki muu siihen päälle vain huonontaa tasapainoa, ja siten oloa.
- 1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi niitä ahdistavia elokuvia on pakko katsoa?
Ei ole pakko katsoa, mutta jos aikuinen ihminen ei pysty kohtaamaan yhtään elämän raadollisuutta - edes elokuvassa - niin kertoohan se jotain hänen psyykestään ja henkisestä kapasiteetistaan.
Sanoisinpa, että vain tosielämässä katsotaan, kestääkö perse merivettä. Ei kyky katsoa ankeutta elokuvissa kerro mitään ihmisen kyvystä sietää ankeutta, jos se osuu omalle kohdalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miksi niitä ahdistavia elokuvia on pakko katsoa?
Ei ole pakko katsoa, mutta jos aikuinen ihminen ei pysty kohtaamaan yhtään elämän raadollisuutta - edes elokuvassa - niin kertoohan se jotain hänen psyykestään ja henkisestä kapasiteetistaan.
Näillä ei taida olla juuri tekemistä keskenään eli vastoinkäymisten kestämisellä tosielämässä vs. halulla tai kyvyllä katsoa raakoja tai ahdistavia elokuvia. Itselläni on aina ollut oikeni hyvä resilienssi selvitä tosielämän kovistakin iskuista, olen ollut usein toiselle osapuolelle se vakaa ja vahva tuki sellaisissa tilanteissa. Mutta en vaan halua silti katsoa mitään raadollisuutta elokuvista. Oikeassa elämässä on sitä ihan tarpeeksi, elokuvista katselisin mieluummin vastapainoksi rauhaa ja kauneutta.
- 1
Näissä keskusteluissa häiritsee aina se "ei kenenkään elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista"-mantra, jota hoetaan. Joo, ei toki. Eri kokoisia vastoinkäymisiä elämä tarjoilee varmasti jokaiselle. Mutta ihan oikeasti elämä VOI myös olla pitkän aikaa kaikin puolin tosi mukavaa, ilman että se on pelkkää somekulissia ja ongelmien pakoilua. Kaikki eivät kohtaa elämässä mitään valtavia vastoinkäymisiä, ja niin surullista kuin se onkin, välttyvät yleensä vastoinkäymisiltä parhaiten ne, joilla muutenkin menee elämässä hyvin. Raha tulee rahan luo ja p*ska kasaantuu, epäreilua mutta totta. Se kaveri, joka postaa someen jatkuvasti veneilykuvia saaristosta, brunsseja ystävien kanssa, illallisia hienoissa ravintoloissa ja hyvin käyttäytyviä nättejä lapsia ja niiden harrastusmenestystä - sen elämä voi oikeasti olla sellaista. Se kaveri ei välttämättä piilottele talousongelmia, viimeisiään vetelevää avioliittoa, äidin alkoholismia, narkkariveljeä ja inhoaan työtään kohtaan - sellaiset asiat eivät vaan kuulu kaikkien elämään. Joillakin meistä menee oikeasti tosi pitkään tosi kivasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on suojautumismekanismi.
Tällainen ihminen ehkä pelkää romahtavansa täysin jos joutuu kohtaamaan ikäviä asioita.
Tai ehkä ei, ehkä hän vaan kokee että maailmassa on tarpeeksi kamalia asioita, eikä niiden vatvominen auta mitään.
En nyt oikeen tiedä mikä siinä sinua niin rassaa, että joku on (ainakin ulospäin) iloinen ja positiivinen?
Kaverini on just tälläinen "positiivari". Tiedän, että hänellä on sairauksia ja kremppoja ja on ollut vastoinkäymisiä elämässä muutenkin, mutta ulospäin hän toitottaa aina vain kaikkea positiivista. Välillä tuntuu, että se on jonkinlaista itsepetosta; kaikki tietävät totuuden, mutta silti rouva vaan tuuttaa iloa ja hammashymyä maailmalle. Alkoholi on myös ruvennut maistumaan huomattavan hyvin. Sillä ehkä turrutetaan lisää ja haetaan etäisyyttä oikean elämän ongelmiin.
Oletteko te jotenkin kateellisia niille, jotka haluavat niitä hauskoja ja kivoja juttuja mieluummin?
Miksi pitäisi katsoa jotakin raakaa jos ei tykkää? Miksi someen pitäisi laittaa kuvia auton romuista kun voi laittaa kukkasista?
Mulle mieluummin kaikkea kivaa ja kevyttä, vaikeuksia on omastakin takaa.
Ei kai kukaan täysjärkinen mitään kurjuuttaan tai harmistustaan somessa jaa? Ei kuulu edes hyviin tapoihin. Likapyykit pestään kotona jne.
Mitä tulee synkkään viihteeseen, niin itsellä kiinnostus sitä kohtaan laskenut sen mukaan, mitä enemmän todellisuudessa olen ikävien asioiden kanssa tekemisissä. Itselläni on kaikki tällä hetkellä suht ok, mutta työssäni kohtaan paljon kurjaa ja olen siinä tukena. Ei se toki työasu päällä samalla tavalla kosketa kuin esim. samat asiat tuttavapiirissä, mutta silti vapaalla ei tekosyvällinen synkistely oikein pure.
Olisko näistä kommenteista nyt tulkittavissa näin, että jos on oma elämä mallillaan ja tasaisen hyvää, niin silloin kestää katsoa ankeutta ja negatiivisia ja järkyttäviäkin pätkiä ruudulta, mutta jos on oikeassa elämässä raskasta ja ongelmia, niin leffassa ja telkkarissa pitää pyöriä pelkästään rillumarei-iki-ilakointia ja somestatuksissa kukkivat ruusut ja leinikit?
Vierailija kirjoitti:
Oletteko te jotenkin kateellisia niille, jotka haluavat niitä hauskoja ja kivoja juttuja mieluummin?
Miksi pitäisi katsoa jotakin raakaa jos ei tykkää? Miksi someen pitäisi laittaa kuvia auton romuista kun voi laittaa kukkasista?
Mulle mieluummin kaikkea kivaa ja kevyttä, vaikeuksia on omastakin takaa.
Kyllä kaikki voivat keksiä tekopirteitä statuksia someen. Eri asia sitten ovatko ne kuinka todenmukaisia.
Itse arvostan enemmän sitä, että uskaltaa välillä tuulettaa myös negatiivisia tuntojaan. Se tekee ihmisestä aidomman.
Alue: Aihe vapaa
Hmm. Itse en ole somessa enkä ulospäin erityisen ilopilleri, mutta en välitä katsoa telkkarista, lukea tms. ikävistä asioista. En halua ruokkia mieltäni ja mielikuvitustani sellaisella. Jokaisen omassa ja lähipiirin elämässä on kylllä myös vaikeita asioita, ei niitä pakoon pääse. Itselläni mm. krooninen kipua ja väsymystä aiheuttava sairaus on jatkuva seuralainen. Olen vaan huomannut että voin paremmin ja olen onnellisempi, kun en ota kantaakseni "koko maailman taakkaa" vaan vain omat ja väliittömän lähipiirin, ja muuten olen onnellisen tietämätön maailman pahuudesta.