Lue keskustelun säännöt.
Kun perheessä mennään kokoajan yhden lapsen ehdoilla
02.08.2020 |
Minua on mietityttänyt paljon sukulaisperheen tilanne. Perheessä on kaksi lasta ja molemmat lapset ovat minulle rakkaita, mutta jo pitkään olen seurannut kuinka pienempi ikään kuin vain roikkuu mukana, eikä hänen kanssaan esimerkiksi tehdä koskaan mitään hänen ikätasolle sopivaa. Esikoista myös kehutaan paljon vuolaammin, ja pienempää aina verraten isosisarukseensa. Esikoinen myös kiusaa pienempää, mikä on toki normaalia, mutta vanhemmat eivät puutu tähän. Esimerkiksi jos isompi tönii pienempää niin se on vain hippaa, jossa esikoinen ei vain osaa olla hellä tms. Tai jos isompi haukkuu pienempää niin hänelle ei koskaan sanota ei, tuo on kiusaamista, lopeta heti, vaan erityisesti äiti aina jotenkin oudosti selittää sen aivan muuksi toiminnaksi. Tyyliin, x haluaa nyt vain leikkiä yksin mutta ei osaa sanoa sitä. Mutta kun kyseessä on tilanne, jossa pienempi ei ole edes häirinnyt isomman leikkiä, vaan isompi on alkanut huutamaan kuinka pienempi on tyhmä ja huono siinä ja siinä. Esikoinen on kohta 5-vuotias ja ei ole mikään erityislapsi, joten on vaikeaa ymmärtää miksi hänen annetaan käyttäytyä tuolla tavalla.
Minulla itselläni on jo kolme lasta, joten kyllä väitän tunnistavani mikä on silkkaa kiusaamista ja mikä sisarusten normaalia nahistelua. Kaikki tekeminen heillä tapahtuu täysin esikoisen ehdoilla. Ulos mennään kun on esikoiselle paras aika, ja kaikessa toimitaan niin että esikoinen saisi parhaat mahdollisuudet kehittää taitojaan. Pienempi sisarus ikään kuin vain roikkuu mukana, eikä saa ikinä rauhassa leikkiä vaikka omaa leikkiä loppuun. Jos vanhemmat hetkeksi kiinnittävät huomion pienempään niin alkaa isompi huutamaan "katso mitä osaan", ja vanhemmathan katsovat ja jättävät pienemmän heti huomiotta. Vietämme paljon aikaa yhdessä, ja minua ihan oikeasti surettaa pienemmän puolesta. Esikoinen on äidilleen selvästi se lapsi, jonka taitoja hän kehuu jatkuvasti. Kaikki kerrotaan esikoisen kohdalla verraten muihin lapsiin. Siis tyyliin kuinka tämä lapsi on kaikessa ikätovereita edellä ja parempi kuin muut. Tämä näkyy myös siinä virikkeiden tarjoamisessa, eli äiti kääntyy vaikka väärinpäin kunhan esikoinen saa kehittää itseään ja olla parempi kuin muut, samalla jättäen pienemmän täysin vaille ikätasoista huomiota. Esikoinen on lopulta kuitenkin ihan tavallinen lapsi, jolla on omat puutteensa ja vahvuutensa. Ei lopulta sen parempi tai nerompi kuin ikätoverinsa keskimäärin, mutta huomaan että hän jo pitää itseään parempana kuin muut, ja jos joku onnistuu jossain niin hän hinnalla millä hyvänsä kääntää huomion itseensä.
Vanhemmat ovat molemmat minulle myös tärkeitä, enkä tiedä voiko asiasta mainita heille tai ei. Miten sen voisi tehdä loukkaamatta? Tiedän itse kyllä hyvin, kuinka useamman lapsen kanssa kokee aika riittämättömyyden tunnetta, ja en halua tuota tunnetta vahvistaa. Kuitenkin tilanne on jatkuvasti niin epäreilu pienempää kohtaan, että ihan ahdistaa vaikka ulkoilla yhdessä. Isompi saa haukkua pienempää tyhmäksi, ääliöksi, tuuppia ilman seurauksia jne. Usein isompi pyytää minun lapset leikkimään ja sanoo ettei saa ottaa hänen pikkusisarusta mukaan leikkimään. Mainittakoon että yksi lapsistani on saman ikäinen kuin tämä pikkusisarus, joten iästä se ei ole kiinni. Äitinsä ei sano näissä tilanteissa mitään, vaan minä joudun sanomaan ettei noin saa tehdä, ja äitinsä on sitten jopa loukkaantunut hieman kun olen puuttunut. En kuitenkaan anna omien lasteni kiusata mukana, joten minkäs tekee. Lapset tekevät kaikenlaista, mutta minun mielestä vanhempien tulee puuttua kiusaamiseen ja huonoon käytökseen.
Mielipiteitä? Tuleeko minun vain huolehtia omista asioistani vai ottaa asia suoraan esille?
Kommentit (3)
Jaaha. Taas näitä sukulaisstalkkaajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että asiasta puhuminen katkaisee välit tyystin eikä se ole sille pienemmälle eduksi, jos olet käytännössä ainoa läheinen, joka häntä puolustaa.
5-vuotias on onneksi vielä pieni. Hänelle voi selittää asioita. Jos hän sanoo rumasti, niin sano ihmeessä heti ja ihan vanhempien kuullen, ettei noin voi puhua kenestäkään saatikka sitten rakkaasta sisaruksesta. Kehu pienempää ja selitä vanhemmille, miten pienemmät usein kokevat jäävänsä isompien varjoon (tosin myös toisinpäin). Ehkä äiti itse on esikoinen ja katkera, miten häntä kohdeltiin pienenä ja haluaa kaikin keinoin välttää sen oman lapsensa kohdalla. Hän ei vain tajua, että samalla tulee luomaan katkeran asetelman pienemmälle. Mielestäni voit tuoda esille hämmästelyäsi siitä, miten he päästävät isomman noin helpommalla kiusaamisessa. Ihan suoraan. Ei siis niin, että otatte asian esille kesken vierailun ihan puun takaa vaan niin, että isompi on taas sortanut pienempää ja vanhemmat eivät ole siihen puuttuneet. Silloin on hyvä todeta, että miksi ihmeessä he eivät puolusta pienempää isomman kiusaamiselta. Jos äiti siihen sanoo, että esikoinen ei halua leikkiä tämän kanssa, sanot tietysti, että yhtä ei voi jättää pois leikeistä tai se on kiusaamista (varsinkin kun samanikäinen saa olla mukana).
Tiedän, on kurjaa asettaa vanhempien kasvatus ulkopuoliselle. Mutta ehkä he jossakin kohtaa tajuavat, kun tarpeeksi monta kertaa hämmästelet heidän tapojaan. Ehkä edes isä tajuaisi olla sitten pienemmän puolella. Voit myös kertoa omasta perheestäsi esimerkkiä ja miten olette toimineet sen suhteen, että jokainen lapsi saa ikätasoistaan puuhaa, riittävästi huomiota ja kannustusta.
Jos ei muuta, niin ei enää kehtaa teidän edessänne olla epäreilu.
Tätä olen miettinyt, että ehkä äiti itse on jäänyt sisaruksen varjoon aikanaan, ja haluaa tälle esikoiselle tarjota nyt kaiken mahdollisen, eikä näe tilannetta sisaruksen näkökulmasta. Eikä ehkä sitäkään, että kehittyäkseen lapsi tarvitsee myös rajoja ja kokemuksia siitä että on ok vaikka ei onnistu jossain. Ehkä tilanne tasoittuu ajan kanssa. Tuossa joku jo sanoi minua sukulaisstalkkaajaksi, noh, ehkä sitten olen sellainen. Olen itsekin miettinyt, että onko minun paikkani puuttua asiaan. Asetelma on kuitenkin sellainen, että se kyllä perheen ulkopuolisellekin näkyy selvästi. Myös esikoisen käytös on sellaista, että vertaa itseään paljon muihin ja kertoo aina kuinka on oppinut sitä ja sitä ja moni muu lapsi ei kuulemma näitä asioita osaa. En ole tuohon oikein sanonut muuta kuin hieno homma. Ei ole minun asia sanoa, että ei kannata verrata itseä muihin vaan oppia asioita oppimisen ilosta. On myös tullut sanomana suorana, että on parempi kuin minun n. vuoden vanhempi lapseni yhdessä asiassa, jota hän ei ole koskaan nähnyt lapseni tekevän (kyseessä harrastus). En oikein tiennyt mitä tuohonkaan sanoa, mutta mietin kyllä mistä se lapsi näitä oppii. Omat lapseni eivät näistä välitä enkä minä, mutta mietin kyllä kovasti mikä on heidän esikoisenkin kokemus harrastuksista ja muista "taidoista".
Tuohon kiusaamiseen olen tosiaan puuttunut ja käynyt jonkinlaisen keskustelun äidin kanssa. Äiti ei tuntunut olevan samaa mieltä siitä, että kun yksi jätetään leikistä ulos niin se on kiusaamista. Hän kyllä selvästi loukkaantui kun puutuin tilanteeseen ja sanoin äidille suoraan, että minun mielestä kiusaamista ei pitäisi sallia. Vaikka hän loukkaantui, niin jouduin kuitenkin sanomaan, että meidän lapsille se ei ole sallittua, joten ei voi mitään, puutun kyllä näihin tilanteisiin omien lasten kohdalla.
Ehkä on parempi olla puuttumatta sen kummemmin heidän tapoihinsa, ja toimia itse jatkuvasti niin kuin oman moraalin kannalta koen oikeaksi.
Ap
Luulen, että asiasta puhuminen katkaisee välit tyystin eikä se ole sille pienemmälle eduksi, jos olet käytännössä ainoa läheinen, joka häntä puolustaa.
5-vuotias on onneksi vielä pieni. Hänelle voi selittää asioita. Jos hän sanoo rumasti, niin sano ihmeessä heti ja ihan vanhempien kuullen, ettei noin voi puhua kenestäkään saatikka sitten rakkaasta sisaruksesta. Kehu pienempää ja selitä vanhemmille, miten pienemmät usein kokevat jäävänsä isompien varjoon (tosin myös toisinpäin). Ehkä äiti itse on esikoinen ja katkera, miten häntä kohdeltiin pienenä ja haluaa kaikin keinoin välttää sen oman lapsensa kohdalla. Hän ei vain tajua, että samalla tulee luomaan katkeran asetelman pienemmälle. Mielestäni voit tuoda esille hämmästelyäsi siitä, miten he päästävät isomman noin helpommalla kiusaamisessa. Ihan suoraan. Ei siis niin, että otatte asian esille kesken vierailun ihan puun takaa vaan niin, että isompi on taas sortanut pienempää ja vanhemmat eivät ole siihen puuttuneet. Silloin on hyvä todeta, että miksi ihmeessä he eivät puolusta pienempää isomman kiusaamiselta. Jos äiti siihen sanoo, että esikoinen ei halua leikkiä tämän kanssa, sanot tietysti, että yhtä ei voi jättää pois leikeistä tai se on kiusaamista (varsinkin kun samanikäinen saa olla mukana).
Tiedän, on kurjaa asettaa vanhempien kasvatus ulkopuoliselle. Mutta ehkä he jossakin kohtaa tajuavat, kun tarpeeksi monta kertaa hämmästelet heidän tapojaan. Ehkä edes isä tajuaisi olla sitten pienemmän puolella. Voit myös kertoa omasta perheestäsi esimerkkiä ja miten olette toimineet sen suhteen, että jokainen lapsi saa ikätasoistaan puuhaa, riittävästi huomiota ja kannustusta.
Jos ei muuta, niin ei enää kehtaa teidän edessänne olla epäreilu.