Kenelläkään kokemusta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä?
Itselläni aiemmin diagnosoitu masennus, nyt epäillään kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Ei varmuutta, ovatko maniajaksot sellaisia. Niiden aikana ei ole esimerkiksi vuorokausien valvomista.
Onko paikalla ketään kokenutta? Miten teillä mania esiintyi? Miten se huomattiin?
Kommentit (6)
Oon huomannut, että varsinkin naisille tarjotaan vähän liiankin usein tuota kaksisuuntaista diagnoosiksi. Tuntuu, ettei mitään tunteita saisi ihmisillä olla ja jos on, niin kaksisuuntainen!
Ei sitä olekaan helppoa erottaa tavallisesta masennuksesta. Moni saa diagnoosin vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä kun pimahtaa pahaan oloonsa.
Kaverilla on kakkostyypin kaksisuuntainen. Ei hänelläkään ole mitään vuorokausien valvomista. Käsittääkseni hänellä mieliala vaihtelee ihan päivän mittaan ja se aiheuttaa jonkinlaista ahdistuneisuutta. Hän ei ole koskaan masentunut sillä tavalla, että romahtaisi sänkyyn eikä pystyisi toimimaan. Hän ei myöskään ole koskaan selkeästi maaninen mutta ilmeisesti välillä hypomaaninen. Kun hän on voinut oikein huonosti, hänellä on ollut lieviä psykoottisia oireita.
Luulisin, että kenenkään oireet eivät ole täsmälleen sellaiset kuin jonkun toisen.
Tapio Suomisella ja Päivi Storgårdilla on kokemusta.
Täällä. Kaksisuuntainen todettiin vuosien terapiassa ravaamisen ja eri lääkkeiden kokeilujen jälkeen. Nyt on 6 vuotta ollut sopiva lääkitys ja elämä on paljon helpompaa.
Minulla pahimmat oireet olivat juurikin liikaa valvomista, tein töitä 247 jos annettiin. Rahankäytön kanssa oli ongelmia, yletöntä shoppailua. Kroppa ja mieli ihan hajalla, parisuhdekin kaatui.
Ei mitenkään huomattu. Minulla on masennuspainotteinen kaksisuuntainen. Eli olin jatkuvasti masentunut. Tiedätkö kun nämä kaksisuuntaisen diagnoosit silloin kun et ole selkeästi ykkötyypin bipo on täyttä huuhaata. Älä ota sitä diagnoosia vastaan.