Jos et joisi ollenkaan kahvia, saisitko vieroitusoireita?
Itselleni ainakin tulee vieroitusoireita. En edes ole kova kahvinjuoja. Juon ainoastaan kerran päivässä iltapäivällä klo 2 aikoihin puolitoista-kaksi kuppia. Ei ollenkaan siis aamulla, illalla tai ruokailujen yhteydessä. Siitä huolimatta kahvin totaalinen väliin jääminen tuo päänsärkyä viimeistään seuraavana aamuna. Päänsärky ei ole kova eikä sietämätön, mutta kuitenkin selkeä ja jatkuva.
Kommentit (17)
Tulee. Olen hemmetin huonolla tuulella eikä oikein mikään suju.
Ei ongelmaa, olin taannoin useita kuukausia ilman kahvia. Saattaapi olla etten osta vähään aikaan taas.
Ei tule kahvista kun juon teetä mutta teehammasta alkaa tiettyyn aikaan aina kolottamaan.. Aikaisemmin tuli juotua kahvia monta kertaa päivässä mutta vaihdoin sitten teehen kun on vatsaystävällisempi.
Join todella isoja määriä kahvia. Viime syksynä päätin lopettaa kahvin juonnin kerrasta. Mitään vierotusoireita ei tullut. Kahvia kyllä teki ihan sairaasti mieli, mutta se on eri juttu. Viikko kahvin lopettamisesta huomasin unen laadun parantuneen merkittävästi. Nukahdin nopeasti, en enää heräillyt öisin ja heräsin virkeämpänä aamulla.
Kyllä saan. Väsymys ja päänsärky ihan aina, kun jää aamukahvi tai päiväkahvi välistä. Mutta en tiedä, miten pitkään jatkuisi, jos vain olisi muutaman päivän ilman.
Joo mutta se kesti yhden päivän. Ei paha.
Ei mitään hätää. Mä en ole koskaan tykännyt kahvista, ei tarvitse ostaa. Se tekee ison säästön vuodessa. Päänsärky aiheutuu ihan muista jutuista.
Mulla oli 3 päivää päänsärky, vaikkei muuten juuri koskaan ole. Lopetin "cold turkey".
Lopetin, koska kahvi sotki muuten säännöllisen kuukautiskiertoni, ja teki kuukautisista kivuliaat. En muuten suosittele lainkaan kahvia sellaisille, jotka toivovat raskautta, kun ei tiedä miten se vaikuttaa.
En ymmärrä noita höpinöitä vierotusoireista. Mitään sellaisia tule, epäilenpä että kyseessä on vain heräämisen "intohimoinen" tarkoitus, kuin vaikkapa se todellinen, töihin meneminen.
Ehkä nuo oireet ovat jotain hypokondrian vastaista, joiden (kuviteltuja) oireita ruokitaan kollektiivisesti.
Juon kaksi isoa kuppia kahvia ehkä 340aamuna/vuosi +lukuisat päiväkahvit päälle, sitten voi mennä joskus viikko, ettei olosuhteissa mahdollista aamukahveille. Ei mitään kofeiinikorvikkeita tai muita ja mikään ei tunnu missään.
Mä plussasin lauantaina ja lopetin kahvin juonnin. Päätös lopettaa syntyi selattua nettiä aiheesta ja että vastasyntyneen hiuksista löytyy myös merkkejä kahvin juonnista mikäli jatkaa.
3 päivää päänsärkyä ja nyt alkaa helpottaa.
En tiedä koska olisin viimeksi ollut enemmän kuin päivän ilman ja aina seuraa päänsärky.
N36 M44
Km 8/20
Esikoinen 8/21
Vierotusoireet kestävät noin viikon, eli varsin hyvin pystyy halutessaan vierottumaan kahvista.
Mulle ei tule vieroitusoireita. Voin olla juomatta monta päivää eikä tunnu missään.
Varmaan tulisi päänsärkyä jos en jois.
Niskajumi ja päänsärky tulee.
Pitäisi taas pitää parin kuukauden paussi, mutta olen liian heikko ja tänäänkin se myrkkykuppi taas löytyi kädestä.
Juon yleensä 2 tai kolme kuppia päivässä. Ilman kahvia vatsa menisi ummelle ja tulisi päänsärky.
Tottakai tulee, kahvi on vahvasti addiktoiva. Suurin osa ihmisistä ei pysty elämääny yhtäkään aamua ilman kahvia.