Erityislapsen sisar aikuisena

Et ole varsinaisesti erityislapsen tai erityisaikuisen sisar, koska sisarellasi ei ole diagnoosia vaan kyseessä on vain oma arvailusi aspergerista. Esim. it-nörteissä on tuontapaisia tyyppejä vaikka kuinka paljon ilman mitään diagnoosia tai ongelmaa.

Se on aika tavallista, että sisarukset on sen verran erilaisia persoonia aikuisena, etteivät valitsisi olla keskenään ystäviä jos eivät olisi sukua. Itselläkin näin veljeni kanssa. Ollaan luonteiltamme ja kiinnostuksiltamme kuin yö ja päivä. Mutta koska ollaan sukua, ollaan tekemisissä ja niellään ärtymyksemme toiseen.

Ei varmaankaan as, mutta isoveljeni oli hyvin äkkipikainen ja aggressiivinen. Nyrkkiä tuli jos luin vaikka Aku Ankan vahingossa ensin, kun olisi ollut hänen vuoronsa. Aina joutui olemaan varuillaan. Nyt aikuisena jotenkin hämmentää se ettei vanhemmatkaan tehneet oikein mitään, kaikki kuitattiin sisarusten nahisteluna vaikka olin selvästi jo iän ja koon puolesta altavastaaja ja en itse koskaan mennyt fyysisesti kimppuun.

En halua olla enää missään väleissä veljeen.

Olen ADHD-diagnoosillisen ainoa sisar. Siihen aikaan kun lapsia oltiin, diagnoosi meni nimellä MBD, myöhemmin vaihtui ADHD:ksi. Suurin vaikutus oli että sain vanhemmiltani tosi vähän huomiota koska heidän täytyi koko ajan keskittyä tuohon "vaikeampaan" lapseen ja hänen ongelmiin. Sitten toki häpesin että veli oli tarkkailuluokalla, mutta se nyt ei ole vaarallista, lapset ja nuoret häpeää milloin mitäkin - häpesin myös sitä että äitini ei ollut hoikka ja oli mielestäni liian vanha.

Arvelinkin, että joku on heti kommentoimassa että jos ei ole diagnoosia niin ei ole erityislapsi.

Tiedoksi, että Asperger todettiin myöhemmin. Siitä olisi vain ollut enemmän hyötyä lapsuudessa, jotta vanhemmille olisi saatu tukea.

Kiitos kuitenkin oikein kannustavasta viestistä sinulle.

Ap

Tottakai sun lapsuudessa on Ollut paljonkin sellaista, mikä on tehnyt sinusta sellaisen kuin nyt aikuisena olet. Ja todennäköisesti veljesi mahdollinen asperger on ollut osa sitä. Ja kaikki muu myös.

Et kerro mitään siitä, millainen nyt sit olet.

Kaverini sisko oli ja on edelleen liikuntavammainen. Kaveri alkaa alkoholisoitua, koska on katkera siitä, miten vanhempien huomio oli aina siinä vammaisessa siskossa. Vanhemmissa oli varmasti vikaa, mutta olen silti vähän sitäkin mieltä, että omasta reaktiostaan ja sen kestosta tämä kaveri on vastuussa itse. Ei olisi pakko purkaa sitä jatkuvaan ryyppäämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Sitten toki häpesin että veli oli tarkkailuluokalla, mutta se nyt ei ole vaarallista, lapset ja nuoret häpeää milloin mitäkin - häpesin myös sitä että äitini ei ollut hoikka ja oli mielestäni liian vanha.

Ei ollut vaarallista sun kannalta, mutta mitenkähän paljon veljesi oloa ja oirekuvaa pahensi tieto siitä, että häpeät häntä?

Itsestäni tuntui usein siltä, että vaadittiin hirveästi kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Isoveljen kanssa joutui aina joustamaan.

Kodin ilmapiiriä pidettiin yhdessä hyvänä, nimenomaan hillitsemällä veljeni käytöstä.

Tai jos joskus jokin riita yltyi, oli turha pyytää äitiä apuun koska syy oli aina molemmissa (vaikka oikeasti syy välillä oli vain ja ainoastaan veljessäni).

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten toki häpesin että veli oli tarkkailuluokalla, mutta se nyt ei ole vaarallista, lapset ja nuoret häpeää milloin mitäkin - häpesin myös sitä että äitini ei ollut hoikka ja oli mielestäni liian vanha.

Ei ollut vaarallista sun kannalta, mutta mitenkähän paljon veljesi oloa ja oirekuvaa pahensi tieto siitä, että häpeät häntä?

Miten tuo ADHD:hen vaikuttaa? Tarkkislaiset usein jopa ylpeilevät sillä että aiheuttavat pahennusta....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten toki häpesin että veli oli tarkkailuluokalla, mutta se nyt ei ole vaarallista, lapset ja nuoret häpeää milloin mitäkin - häpesin myös sitä että äitini ei ollut hoikka ja oli mielestäni liian vanha.

Ei ollut vaarallista sun kannalta, mutta mitenkähän paljon veljesi oloa ja oirekuvaa pahensi tieto siitä, että häpeät häntä?

Ei luultavasti yhtään. Kyseessä oli supervilkas, aktiivinen ja itsevarma poika, siinä missä minä taas ujo ja koulukiusattu tyttö. Veljelläni oli myös useita samanhenkisiä kavereita ja teini-ikään tullessa vaki kaveriporukka jossa roikkui. Ei nämä kaveriporukat aina kovin tervehenkisiä olleet varsinkaan teininä vaan niissä oli alkoholin juomista alaikäisenä, näpistelyä, vaarallista autiotaloissa kiipeilyä jne, mutta oli kumminkin kavereita ja tuli omassa porukassa hyväksytyksii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten toki häpesin että veli oli tarkkailuluokalla, mutta se nyt ei ole vaarallista, lapset ja nuoret häpeää milloin mitäkin - häpesin myös sitä että äitini ei ollut hoikka ja oli mielestäni liian vanha.

Ei ollut vaarallista sun kannalta, mutta mitenkähän paljon veljesi oloa ja oirekuvaa pahensi tieto siitä, että häpeät häntä?

Voi hyvänen aika.

Ei kai lapsi ajatuksilleen mitään mahda. Enhän minä nyt veljelleni kertonut mitä ajattelin. Luuletko että halusin ajatella jotain tuollaista? Luuletko että lapsena on ylipäätään kiva ajatella koko ajan että kuinka paljon veljeä tänään välkällä kiusataan? Luuletko ettei asiaan puututtu? Luuletko ettei meillä kotona puhuttu aika usein näistä kiusaamistilanteista?

Onko tällä palstalla todella näin yksinkertaisia ihmisiä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten toki häpesin että veli oli tarkkailuluokalla, mutta se nyt ei ole vaarallista, lapset ja nuoret häpeää milloin mitäkin - häpesin myös sitä että äitini ei ollut hoikka ja oli mielestäni liian vanha.

Ei ollut vaarallista sun kannalta, mutta mitenkähän paljon veljesi oloa ja oirekuvaa pahensi tieto siitä, että häpeät häntä?

Miten tuo ADHD:hen vaikuttaa? Tarkkislaiset usein jopa ylpeilevät sillä että aiheuttavat pahennusta....

Todellakin vaikuttaa. Lue edes vähän kirjallisuutta, ennen kuin alat vääntää. ADHD-oireistoon vaikuttaa merkittävästi se, tunteeko ihminen olevansa hyväksytty vai ei. Se vaikuttaa jopa siihen, paljonko välittäjäaineita aivot tuottavat (Välittäjäaineiden puutteestahan Adhd johtuu) mutta ennen kaikkea se vaikuttaa siihen, miten ihminen pystyy paikkaamaan välittäjäaineiden puutteita, ohjaamaan toimintaansa ja reaktioitaan, suuntaamaan ja ylläpitämään virkeyttään ja resurssejaan. Ympäristön suhtautumisella on noin 50% merkitys siihen, miten adhd-henkilö menestyy.

Vierailija kirjoitti:

Itsestäni tuntui usein siltä, että vaadittiin hirveästi kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Isoveljen kanssa joutui aina joustamaan.

Kodin ilmapiiriä pidettiin yhdessä hyvänä, nimenomaan hillitsemällä veljeni käytöstä.

Tai jos joskus jokin riita yltyi, oli turha pyytää äitiä apuun koska syy oli aina molemmissa (vaikka oikeasti syy välillä oli vain ja ainoastaan veljessäni).

Ap

Samanlaista oli meillä. Veljeäni myös tyynnyteltiin rahallisesti tai muin palkinnoin. Itse "peruskilttinä" en tietenkään saanut mitään tuollaista ylimääräistä.

Ihmettelin lapsena miksi isäni otti aina veljen mukaan veneajeluille, autoajelulle ym. mutta minua ei. Äitini perusteli myöhemmin että se oli keino jolla hän sai hengähdystauon ja minua ei päästetty koska veli olisi voinut aloittaa veneessä tappelun. Itse vain koin että veljeä suositaan.

2

Vierailija kirjoitti:

Itsestäni tuntui usein siltä, että vaadittiin hirveästi kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Isoveljen kanssa joutui aina joustamaan.

Kodin ilmapiiriä pidettiin yhdessä hyvänä, nimenomaan hillitsemällä veljeni käytöstä.

Tai jos joskus jokin riita yltyi, oli turha pyytää äitiä apuun koska syy oli aina molemmissa (vaikka oikeasti syy välillä oli vain ja ainoastaan veljessäni).

Ap

Meillä myös perhe-elämää halliitsi veljen käytösten hillitseminen ja ennaltaehkäisy. Kamalimpina muistan erilaiset sukuloinnit ja lomat, niillä sai koko perhe kävellä ihan munankuorilla ettei veljellä mene homma väärälle vaihteelle ja sitten pilaantuu loma kaikilta. Sittenkin vaikka kaikki yritettin niin yleensä veli onnistui aiheuttamaan vaikeuksia joko huonolla mielialalla, valittamisella ja kaikesta tekemisestä kieltäytymällä, tai omatoimisilla usein vaarallisilla tempauksilla joihin saattoi karata jos silmä vanhemmilta vähääkään vältti.

Esim. kerran oli etelänlomakohteessa lähtenyt sellaisella polkuveneellä avomerelle laskuveden aikaan. Meni lopulta siihen että maan rannikkovartiosto pelasti merihädästä aika kaukaa. Kun veljeltä vanhemmat kyseli mitä hän oli ajatellut, niin oli kartasta katsonut että toinen pikkukaupunki on suht lähellä joten oli ajatellut polkea polkuveneellä käymään siellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten toki häpesin että veli oli tarkkailuluokalla, mutta se nyt ei ole vaarallista, lapset ja nuoret häpeää milloin mitäkin - häpesin myös sitä että äitini ei ollut hoikka ja oli mielestäni liian vanha.

Ei ollut vaarallista sun kannalta, mutta mitenkähän paljon veljesi oloa ja oirekuvaa pahensi tieto siitä, että häpeät häntä?

Miten tuo ADHD:hen vaikuttaa? Tarkkislaiset usein jopa ylpeilevät sillä että aiheuttavat pahennusta....

Todellakin vaikuttaa. Lue edes vähän kirjallisuutta, ennen kuin alat vääntää. ADHD-oireistoon vaikuttaa merkittävästi se, tunteeko ihminen olevansa hyväksytty vai ei. Se vaikuttaa jopa siihen, paljonko välittäjäaineita aivot tuottavat (Välittäjäaineiden puutteestahan Adhd johtuu) mutta ennen kaikkea se vaikuttaa siihen, miten ihminen pystyy paikkaamaan välittäjäaineiden puutteita, ohjaamaan toimintaansa ja reaktioitaan, suuntaamaan ja ylläpitämään virkeyttään ja resurssejaan. Ympäristön suhtautumisella on noin 50% merkitys siihen, miten adhd-henkilö menestyy.

Älä itse väännä silkkaa sontaa. ADHD:n huonoa käytöstä saa todellakin paheksua, sitä ei tarvitse hyväksyä. Oikein kyökkipsykologi taas vauhdissa, varmaan silität vaan päätä kun ADHD hakkaa muita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten toki häpesin että veli oli tarkkailuluokalla, mutta se nyt ei ole vaarallista, lapset ja nuoret häpeää milloin mitäkin - häpesin myös sitä että äitini ei ollut hoikka ja oli mielestäni liian vanha.

Ei ollut vaarallista sun kannalta, mutta mitenkähän paljon veljesi oloa ja oirekuvaa pahensi tieto siitä, että häpeät häntä?

Ei luultavasti yhtään. Kyseessä oli supervilkas, aktiivinen ja itsevarma poika, siinä missä minä taas ujo ja koulukiusattu tyttö. Veljelläni oli myös useita samanhenkisiä kavereita ja teini-ikään tullessa vaki kaveriporukka jossa roikkui. Ei nämä kaveriporukat aina kovin tervehenkisiä olleet varsinkaan teininä vaan niissä oli alkoholin juomista alaikäisenä, näpistelyä, vaarallista autiotaloissa kiipeilyä jne, mutta oli kumminkin kavereita ja tuli omassa porukassa hyväksytyksii.

Aika ristiriitainen teksti sulla. Väität, että veljesi tuli omassa kaveripiirissään hyväksytyksi ja oli siellä tyytyväinen, mutta puhut roikkumisesta ja Koko kaveripiiri hakee Pahaan oloonsa helpotusta päihteistä.

Mut ajattele, jos sä olisit hyväksynyt veljesi niin ehkä se olisi viettänyt aikaansa sun kanssa, eikä noiden ”samanhenkisten kaverien”. Hän olisi saanut hyvöksyntää paremmista piireistä. Ei olisi twrvinnut etsiä sitä niiltä ihmisiltä, jotka hakivat helpostusta Päihteistä. Ei olisi tarvinnut hakea helpostusta päihteistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten toki häpesin että veli oli tarkkailuluokalla, mutta se nyt ei ole vaarallista, lapset ja nuoret häpeää milloin mitäkin - häpesin myös sitä että äitini ei ollut hoikka ja oli mielestäni liian vanha.

Ei ollut vaarallista sun kannalta, mutta mitenkähän paljon veljesi oloa ja oirekuvaa pahensi tieto siitä, että häpeät häntä?

Miten tuo ADHD:hen vaikuttaa? Tarkkislaiset usein jopa ylpeilevät sillä että aiheuttavat pahennusta....

Todellakin vaikuttaa. Lue edes vähän kirjallisuutta, ennen kuin alat vääntää. ADHD-oireistoon vaikuttaa merkittävästi se, tunteeko ihminen olevansa hyväksytty vai ei. Se vaikuttaa jopa siihen, paljonko välittäjäaineita aivot tuottavat (Välittäjäaineiden puutteestahan Adhd johtuu) mutta ennen kaikkea se vaikuttaa siihen, miten ihminen pystyy paikkaamaan välittäjäaineiden puutteita, ohjaamaan toimintaansa ja reaktioitaan, suuntaamaan ja ylläpitämään virkeyttään ja resurssejaan. Ympäristön suhtautumisella on noin 50% merkitys siihen, miten adhd-henkilö menestyy.

Älä itse väännä silkkaa sontaa. ADHD:n huonoa käytöstä saa todellakin paheksua, sitä ei tarvitse hyväksyä. Oikein kyökkipsykologi taas vauhdissa, varmaan silität vaan päätä kun ADHD hakkaa muita?

En ole kyökkipsykologi vaan neuropsykologiaan erikoistunut psykologi. Olen tutkinut neurokirjon psokologiaa, ja olen lukenut sadoittain muiden tutkimuksia. Tämä on ihan peruskamaa ja täysin aukottomasti todistettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten toki häpesin että veli oli tarkkailuluokalla, mutta se nyt ei ole vaarallista, lapset ja nuoret häpeää milloin mitäkin - häpesin myös sitä että äitini ei ollut hoikka ja oli mielestäni liian vanha.

Ei ollut vaarallista sun kannalta, mutta mitenkähän paljon veljesi oloa ja oirekuvaa pahensi tieto siitä, että häpeät häntä?

Ei luultavasti yhtään. Kyseessä oli supervilkas, aktiivinen ja itsevarma poika, siinä missä minä taas ujo ja koulukiusattu tyttö. Veljelläni oli myös useita samanhenkisiä kavereita ja teini-ikään tullessa vaki kaveriporukka jossa roikkui. Ei nämä kaveriporukat aina kovin tervehenkisiä olleet varsinkaan teininä vaan niissä oli alkoholin juomista alaikäisenä, näpistelyä, vaarallista autiotaloissa kiipeilyä jne, mutta oli kumminkin kavereita ja tuli omassa porukassa hyväksytyksii.

Aika ristiriitainen teksti sulla. Väität, että veljesi tuli omassa kaveripiirissään hyväksytyksi ja oli siellä tyytyväinen, mutta puhut roikkumisesta ja Koko kaveripiiri hakee Pahaan oloonsa helpotusta päihteistä.

Mut ajattele, jos sä olisit hyväksynyt veljesi niin ehkä se olisi viettänyt aikaansa sun kanssa, eikä noiden ”samanhenkisten kaverien”. Hän olisi saanut hyvöksyntää paremmista piireistä. Ei olisi twrvinnut etsiä sitä niiltä ihmisiltä, jotka hakivat helpostusta Päihteistä. Ei olisi tarvinnut hakea helpostusta päihteistä.

Se on aika paljon vaadittu lapselta, että pitäisi jotenkin olla vastuussa diagnosoidun erityislapsi-sisaruksen sosiaalisten suhteiden laadustakin. En kyllä suostu yhtään tuntemaan syyllisyyttä siitä että yritin vaan elää omaa elämääni enkä miettinyt tuollaisia. Siksi toiseksi, ei veli olisi minua kaverikseen huolinut. Olin liian nössö, tylsä, kirjatoukka. Hän halusi jännempiä ja vauhdikkaampia kavereita. Sopivalla mielialalla ollessaan veli myös purki tylsistymistään minuun kiusaamalla ja pienempänä olemalla väkivaltainenkin, mikä onneksi kouluikään mennessä loppui ja sitten oli vain pilkkaamista, esineiden kuten repun tai avainten pois ottamista ja piilottamista tms.

Vierailija kirjoitti:

Et ole varsinaisesti erityislapsen tai erityisaikuisen sisar, koska sisarellasi ei ole diagnoosia vaan kyseessä on vain oma arvailusi aspergerista. Esim. it-nörteissä on tuontapaisia tyyppejä vaikka kuinka paljon ilman mitään diagnoosia tai ongelmaa.

Se on aika tavallista, että sisarukset on sen verran erilaisia persoonia aikuisena, etteivät valitsisi olla keskenään ystäviä jos eivät olisi sukua. Itselläkin näin veljeni kanssa. Ollaan luonteiltamme ja kiinnostuksiltamme kuin yö ja päivä. Mutta koska ollaan sukua, ollaan tekemisissä ja niellään ärtymyksemme toiseen.

Minun on vaikea ymmärtää sitä asennetta, että ongelmia on vasta sitten jos on diagnoosi. Aspergeria on diagnosoitu niin lyhyen aikaa, että suurin osa asperger-aikuisista on ilman diagnoosia. Se ei tarkoita sitä että heillä ei olisi ongelmia.

Usein ongelmat ovat paljon suurempia heillä, joilta diagnoosit puuttuvat. He joutuvat pärjäämään yksin ongelmiensa ja vaivojensa kanssa ilman tukea ja lääkitystä.

Lapseni sai aspergerdiagnoosin teini-iässä. Se diagnoosi helpotti todella paljon koko perheen elämää.

Ennen diagnoosin saamista ongelmista syyllistettiin lasta ja vanhempia.

Pahimpina aikoina koulusta tehtiin useita lastensuojeluilmoituksia, sillä lapsi väsyi koulussa eikä jaksanut olla siellä koko päivää. Loppuviikosta sai yleensä niin pahoja migreenikohtauksia ettei pystynyt menemään kouluun ollenkaan.

Lomien aikana tilanne aina helpottui, mutta opettajan mielestä ongelman syy oli korona.

Kun haettiin lääkäristä apua lapsen fyysisiin kipuihin, käskettiin lapsen reipastua ja lähteä lenkille.

Kun kivut vaan jatkuivat, ja menimme sinne lääkäriin aina vaan uudestaan ja uudestaan, alkoivat epäilyt kohdistumaan vanhempiin.

Meille alettiin opettamaan säännöllisiä elämäntapoja, vaikka meillä oli jo lähes minuuttiaikataulu. Olimme huomanneet että lapsi voi paremmin jos ärsykkeitä on vähän ja rutiinit pilkuntarkkoja. Edes lomilla ei voinut ottaa rennommin vaan aikataulun mukaan oli elettävä. - Mutta lääkärin mielestä meille piti opettaa säännöllisten aikataulujen merkitys. Nukkuminen, ruokailut, ruutuaika.

Mitään oikeaa ongelmaa ei voinut olla, sillä mitään diagnoosia ei ollut.

Jouduttiin sitten lopulta tarkkailuun sairaalaan. Siinä vaiheessa pelkäsin jo oikeasti että, että tilanne päättyy huostaanottoon.

Niin ei kuitenkaan käynyt.

Lasta ja koko perhettä tarkkailleet lääkärit ja hoitajat tunnistivat ongelman, joka olikin asperger, eikä huono vanhemmuus.

Loppupalaverissa saimme kuulla monen ihmisen arviot. Jokaisen mielestä lapsen oiteilu oli selkeää. Se ei ollut meille vanhemmille mikään yllätys.

Yllätys sen sijaan oli se, että nämä samat ihmiset kehuivat perheen kommunikointia ja sitä miten osaamme huomioida lapsen vaikeudet ja helpottaa hänen oloaan. Se oli suuri helpotus vuosia jatkuneet syyllistämisen ja lasukierteen jälkeen.

Nyt kun lapsella on diagnoosi, ovat ongelmat paljon pienempiä. Lapsi saa tarvitsemaansa tukea koulussa. Hän saa myös toimintaterapiaa ja terapiaa, sekä lääkityksen niihin kipuihin. Enää ei tule opastusta siitä että ruutuaikaa pitää rajoittaa, eikä tenttausta nukkumisesta tai ruokailuista. Sen sijaan keskitytään lapsen oireisiin ja pyritään helpottamaan niitä.

Tämä kaikki on helpottanut elämää eikä lapsen "erityisyys" ole enää niin voimakasta.

Minulla on reilusti vanhempi sisko, jolla on autismin kirjon sairaus (nykyään ei siis enää erotella aspergeria ja autismia, vaan puhutaan autismin kirjosta). Diagnoosia tai tukea ei koskaan ollut eikä asiasta juuri puhuttu. Kun olin pienempi, siskoni oirehdinta oli minulle siedettävän rajoissa. Hän suuttui herkästi, häntä myös kiusattiin paljon koulussa, mistä oli perheessä paljon huolta ja surua. Jäin vähälle huomiolle, koska vanhempani olivat niin huolissaan hänestä. Kuitenkin meillä oli ihan hyvät välit ja vietimme paljon aikaa yhdessä, teimme yhteisiä juttuja perheenä ja sain olla lapsi.

Kun olin ala-asteella, siskollani puhkesi rajuja mielenterveysongelmia ja hänen käytöksensä alkoi hallita koko perheen arkea. Hän huusi tuntikausia kerrallaan, rikkoi tavaroita, sotki paikkoja ja kiusasi ja kontrolloin minua ja oli väkivaltainen minua kohtaan. Äiti osallistui myös kiusaamiseen ja välillä molemmat yhdessä haukkuivat minua, kunnes olin itkun partaalla. Vanhemmat jättivät vuosikausiksi minun tarpeeni täysin huomiota ja pakottivat toimimaan siskolleni terapeuttina ja välillä myös ikään kuin psykiatrisen osaston hoitajana, saattoivat esim. jättää lukittuun kotiin vahtimaan, ettei sisko tapa itseään.

Aikuisena minulla on diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö. Olen saanut hyvää hoitoa ja pystyn elämään normaalia elämää, mutta en olemaan tekemisissä perheeni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten toki häpesin että veli oli tarkkailuluokalla, mutta se nyt ei ole vaarallista, lapset ja nuoret häpeää milloin mitäkin - häpesin myös sitä että äitini ei ollut hoikka ja oli mielestäni liian vanha.

Ei ollut vaarallista sun kannalta, mutta mitenkähän paljon veljesi oloa ja oirekuvaa pahensi tieto siitä, että häpeät häntä?

Miten tuo ADHD:hen vaikuttaa? Tarkkislaiset usein jopa ylpeilevät sillä että aiheuttavat pahennusta....

Todellakin vaikuttaa. Lue edes vähän kirjallisuutta, ennen kuin alat vääntää. ADHD-oireistoon vaikuttaa merkittävästi se, tunteeko ihminen olevansa hyväksytty vai ei. Se vaikuttaa jopa siihen, paljonko välittäjäaineita aivot tuottavat (Välittäjäaineiden puutteestahan Adhd johtuu) mutta ennen kaikkea se vaikuttaa siihen, miten ihminen pystyy paikkaamaan välittäjäaineiden puutteita, ohjaamaan toimintaansa ja reaktioitaan, suuntaamaan ja ylläpitämään virkeyttään ja resurssejaan. Ympäristön suhtautumisella on noin 50% merkitys siihen, miten adhd-henkilö menestyy.

Älä itse väännä silkkaa sontaa. ADHD:n huonoa käytöstä saa todellakin paheksua, sitä ei tarvitse hyväksyä. Oikein kyökkipsykologi taas vauhdissa, varmaan silität vaan päätä kun ADHD hakkaa muita?

En ole kyökkipsykologi vaan neuropsykologiaan erikoistunut psykologi. Olen tutkinut neurokirjon psokologiaa, ja olen lukenut sadoittain muiden tutkimuksia. Tämä on ihan peruskamaa ja täysin aukottomasti todistettu.

Olet sairas, ja tiedät sen itsekin.