Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erityislapsen sisar aikuisena
16.07.2020 |
Onkohan täällä muita, jotka ovat kasvaneet erityislapsen sisaruksena?
Itse olen 80-luvulla syntynyt nainen ja vanhemmalla sisaruksellani on selkeä Aspergerin syndrooma.
Tuohon aikaan diagnoosia ei ole annettu eikä asiaa sen kummemmin käsitelty, koska veljeni pärjäsi koulussa suht hyvin. Kiusattiin, tottakai, mutta kuitenkin "upposi" massaan ollessaan hiljaa. :)
Sosiaalissa taidoissa hänellä on edelleen ongelmia, tietyt mielenkiinnon kohteet ja pakkomielteiset ajatukset ovat edelleen olemassa, pukeutuminen on "huvittavaa" vieraan silmiin ja hermostuu herkästi jos ei saa sanaansa tai tahtoaan läpi.
Huumoria löytyy, mutta ottaa asiat edelleen hyvin kirjaimellisesti ja pitää olla tarkkana ettei ymmärrä väärin.
Lukee paljon, selviytyy arjesta, vaikka kotinsa on melko pommin jäljiltä.
Tyyppinä kuitenkin kiltti ja haluaa olla tukena tärkeimmille ihmisille ja puolustaa henkeen ja vereen esimerkiksi eläimiä.
Itselläni on häneen haastava suhde, koska hän on minulle erittäin rakas ja tärkeä, mutta käytös on välillä niin hermoja raastavaa, että jos emme olisi samaa perhettä pitäisin häntä hyvin kuluttavana tyyppinä.
Lapsuudestani muistan että leikimme kyllä yhdessä, mutta hänen kanssaan oli joskus vaikea esim. pelata koska suuttui herkästi ja nyrkit alkoi heilua.
Koulussa en hävennyt, mutta kuitenkin tiesin että veli on erilainen. Pidin puolia, mutta toisaalta toivoin että pitäis niin matalaa profiilia ettei kukaan kiusaisi koska kyllä minuakin samalla nälvittiin oudosta veljestä.
Joskus koululaisena mietin, että olisi kivaa kun veli olisi oikein raju tyyppi, sellainen cool tai vaihtoehtoisesti vammainen niin hänet ehkä jätettäisiin rauhaan.
Kotona meillä oli kiva ja lämmin tunnelma, veli viihtyi paljon omissa oloissaan ja minulla on myös nuorempi sisar jonka kanssa olen aina kokenut sellaista yhteyttä että se on korvannut tämän toiset sisarussuhteen ongelmat.
Äitini ja isäni tekivät mielestäni parhaansa. Meistä pidettiin huolta.
Olen kuitenkin nyt aikuisena alkanut miettiä, että onkohan lapsuudessani jotain sellaista joka on tehnyt minusta tällaisen kuin tänä päivänä olen.
Onko muilla esim. as-sisarusta?
Olisi kiva kuulla kokemuksia?
Kommentit (45)
Nostan tätä ketjua koska asia on koskettanut minua suuresti. Isosiskoni oli erityislapsi, hyvin koulussa pärjäävä mutta kotona hallitsi kaikkea. Elin suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani pelossa. Hän raivosi, uhkaili ja määräili koko perhettä. Vanhempamme olivat täysin kyvyttömiä ja yrittivät vain hyssytellä. Olen teini-iästä alkaen sairastanut vaikeaa masennusta ja ahdistusta, kun mitään omia tunteita ei saanut näyttää ulospäin eivätkä vanhemmat auttaneet tai lohduttaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nostan tätä ketjua koska asia on koskettanut minua suuresti. Isosiskoni oli erityislapsi, hyvin koulussa pärjäävä mutta kotona hallitsi kaikkea. Elin suurimman osan lapsuudestani ja nuoruudestani pelossa. Hän raivosi, uhkaili ja määräili koko perhettä. Vanhempamme olivat täysin kyvyttömiä ja yrittivät vain hyssytellä. Olen teini-iästä alkaen sairastanut vaikeaa masennusta ja ahdistusta, kun mitään omia tunteita ei saanut näyttää ulospäin eivätkä vanhemmat auttaneet tai lohduttaneet.
Mä sanon perheeni ainoana lapsena ja erityisenä sellaisena, että vanhempieni uupumus ja häpeä kuormittivat minuakin. Koulussa loisti, kotona olin hirviö. Olisin päässyt terapiaan mutta he eväsivät sen. Luojan kiitos mulla ei ole sisaruksia, olisin pilannut heidänkin elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiinnolla luin aloituksen, sillä meidän perheessä on kaksi lasta, joista toinen on erityislapsi ja toinen hänen sisarensa.
Erityinen on hyvin itsekeskeinen ja empatiakyvytön, härnää paljon siskoaan. Tästä syystä pidän heitä aika paljon erillään; herkkä sisko kärsii välillä paljonkin erityisen käytöksestä ja on viime aikoina alkanut myös sanomaan sen ääneen. Emme kamalasti matkusta tai lomaile koko porukalla tämän takia, lisäksi erityinen on sellainen että jos häntä itseään ei kiinnosta täysillä jokin juttu niin pilaa muiden loman takuuvarmasti.
Joskus mietin, kärsiikö sisko liikaa nykytilanteesta.
Voisiko tuossa olla kyse sisaruskateudesta? Seuraan vastaanvanlaista tilannetta vierestä eli erityislapsi on valtavan kateellinen normaalille sisarukselleen. Ehkä kannattaisi lukea ohjeita sisaruskateuden taltuttamiseen.
Alue: Aihe vapaa
Tuosta diagnoosista vielä. Monelle siitä on ollut iso apu, meillä veli sai siitä ikäänkuin syyn löydä kaiken lekkeriksi. Ennen diagnoosia hän yritti, mutta sen jälkeen hän lopetti yrittämisen ja vastaukseksi saadaan vain: "en voi osata tätä, koska olen Asperger". Ymmärrän että tietyt jutut ovat vaikeita mutta jos hän on osannut aiemminkin... Tuntuu vain siltä että hän käyttää sairauttaan tekosyynä paeta elämää.