Huomenta! Onko 2 harrastusta viikossa liikaa tulevalle ekaluokkalaiselle?
Poika on nyt eskarissa ja harrastaa yleisurheilukoulua (tämä on täälläpäin ympäri vuodet kerran viikossa, keväästä syksyyn ulkona ja syksystä kevääseen sisällä). Nyt tahtoisi tähän lisäksi vielä sählyn, joka myös on kerran viikossa. Tuleeko liikaa ajatellen lähinnä ensi syksyä, jolloin aloittaa koulun ja tulee käymään myös iltapäiväkerhossa joka päivä koulun jälkeen. Kotiudumme iltaisin 16.30 aikaan... Poika olisi innoissaan menossa uuteenkin harrastukseen. Onko hyvästä vai pahasta päästää?
Kommentit (12)
Voihan sen lopettaa jos tuntuu liian rankalta.
kaksi harrastusta jo alle kouluikäisenä. Harrastuspäivinä lyhensin lapsen koulu/ päiväkotipäivää ettei kävisi liian raskaaksi ja illalla mentäisi ylikierroksilla. Homma on toiminut näin hyvin.
Jos taas ei ole ja saa siellä läksyt tehtyä jne. ei tuo hirveän paljolta kuulosta.
Meillä ekaluokkalaisen harrastusta (yhtä ja samaa) olisi kolmesti viikossa, mikä minusta kuulostaa jo paljolta.
Pääsen vasta 16.30 joka iltapäivä hakemaan. Iskä hakee satunnaisesti viikon-parin välein tuota aiemmin.
On tykännyt tosi paljon nykyisestä harrastuksestaan ja aina innolla odottanut, se ei ole tuntunut rasittavan liikaa enkä usko että eskarin suhteen tulee ongelmia toisenkaan harrastuksen kanssa. Mutta rasittaako koulu niin paljon että pitäisi ottaa rennommin ainakin ensi syksy?
ap
Onko normaaliarkesi samanlaista hosumista?
Entä sinä, oletko aina arkielämässäsikin tuollainen besserwisser? Onko sinulla yhtään ystävää?
Tai älä vastaakaan, ehkä ap haluaa mieluummin vastauksia omaan alkuperäiseen kysymykseensä kuin meidän kahden keskinäistä replikointia.
t. 3/9
Meillä yksi urheiluharrastus ja soittotunnit..ei ole liikaa, kun toinen tykkää...
3, etkö osaa lukea?
Kiitos sinulle kun noin ystävällisesti katsoit asiaksesi ojentaa minua, tuli oikein hyvä mieli :-). Mukavaa päivänjatkoa sinulle!
Ap:lle sanoisin, että aika pitkät päivät lapsella on. Luulen, että sinuna ottaisin sen toisen harrastuksen kokeeksi kuitenkin, voihan sen lopettaa jos tuntuu että käy liian rankaksi. JOs lapsi itse on innostunut ja motivoitunut niin voi olla että jaksaakin ihan hyvin.
Onko normaaliarkesi samanlaista hosumista?
että nelivuotiaasi harrastaa kahdesti viikossa 9-tuntisten hoitopäivien lisäksi ja hosaat tämän vastauksen vauhdissa juosten kusten, niin kyllähän se kertoo paljon myös siitä, miten paljon paneudut lapseen ja onko lapsellasi oikeasti liikaa menoja...
Eli liittyy kyllä alkuperäiseen kysymykseen olennaisesti.
Huomasitko/älysitkö, että nelivuotiaallani on viikossa neljä hoitopäivää? Voin vielä informoida sinua, että lapseni harrastuspäivät ovat eri päivät kuin hoitopäivät.
Oma huolellisuuteni av-palstalla tuskin liittyy mitenkään lapseni harrastuksiin tai hoitopäiviin.
Taisit vastata myös kysymykseeni tuossa samalla ;-)
t. 3/9/11
PS. Jätettäiskö oikeesti tämä ketju sen aloittajalle siihen tarkoitukseen kun hän ajatteli. Itse olen lähdössä kohta, arvaa minne - viemään lasta harrastukseen.
Ei se silti muuta mitään. Ja jos harrastukset on eri päivänä kuin hoitopäivä, se tarkoittaa vain sitä, ettette rauhoitu edes viikonloppuna.
Eikä tunnu olevan liikaa. Siihen päälle n. 9-tuntiset hoitopäivät neljänä päivänä viikossa.
Onko ekaluokkalaisellanne "pitkät" koulupäivät, onko hän ip-kerhossa vai oletko kotona hoitamassa häntä koulupäivien jälkeen?