Lue keskustelun säännöt.
Mua säälittää todella paljon sellaiset naiset, jotka
28.04.2008 |
ovat menneet naimisiin ennen kuin uusi sukunimilaki tuli voimaan.
Pakko oli ottaa miehen sukunimi.
Näitä naisia on Suomessa paljon ja säälin todella!
Mutta sitä en ymmärrä, että vielä nykypäivänä niin monet vapaaehtoisesti alistuvat patriarkan valtaan ja luopuvat omasta nimestään.
Kommentit (29)
parisuhteeseen välttämättä vaikuta, tai oikeastaan jos tarkemmin mietin, niin saattaapa sittenkin vaikuttaa...
Ammoin nainen on ollut naimisen jälkeen miehen omaisuutta ja siitä sama nimikin... Hmm...
Mutta vaikka ei parisuhteeseen vaikuttaisikaan, niin onhan se hyvänen aika kulttuurisesti aika arveluttavaa ja väärin, että vielä 2000-luvullakin oletetaan, että nainen on se joka vaihtaa nimeään avioliitossa.
Se on miesvallan alle asettumista (noin ylipäätään, vaikka se oma mies olisi miten tossukalervo).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni on mukavampaa kun kaikilla on sama nimi kun ollaan yksi perhe.
Pitkän harkinnan jälkeen päätin ottaa mieheni nimen ihan vaan siksi, että mulle tuo nimi asia ei ole niin tärkeä kuin hänelle, jotenkin pönkitti hänen miehistä itsetuntoa...
Samapa tuo mulle, kun muuten minä olen yleensä se joka sanoo viimeisen sanan, niin saipa hänkin jotain mitä halusi:).
Mutta joo muuten olen kyllä kanssa kova kyseenalaistamaan ja pirullisen feministi..;)
En tajua, että joku vapaaehtoisesti leikkii lasta ja on vapaaehtoisessa holhouksessa.
Mutta ihan suoraan sanottuna en ymmärrä minäkään tuota nimenvaihtojuttua. Miksi aikuinen ihminen haluaisi yhtäkkiä osoittaa kuuluvansa samaan perheeseen kuin appi ja anoppi? Miksi kukaan haluaa osoittaa identiteettinsä tulleen täydelliseksi vasta naimisiin mentyään?
Tuon lapsen nimi -perustelun ymmärrän, mutten siltikään uhraisi omaa nimeäni asialle.
aivan yhtä lailla kuin minusta on säälittävää, että jotkut naiset eivät uskalla edes vaihtaa nimeään, kun kokevat sillä itsenäisyytensä uhatuksi.
Teet niin tai näin, niin yhtä säälittävä olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta provohan tämän on pakko olla ;)
Toiset sitten taas alistuu omaisuudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö sä tiedä, että 2000-luvulla, ainakin täällä pohjoismaissa, naiset voivat TAAS olla isiensä alttarille saattamia ja ottaa miehensä sukunimen, sillä noiden käytänteiden patriarkaaiset perusteet kyseenalaistettiin jo pari vuosikymmentä sitten. Nyt emansipaatio on tosiasia ja vanhoille käytänteille luodaan uutta symboliikkaa. Yhteinen sukunimi ei enää kerro kummankaan osapuolen alistumisesta tai alistamisesta, vaan yhteisöllisyydestä ja perheidentiteetistä.
Etkö sä ap parka huomaa/tiedä, että käytänteet ja symbolit saa uusia merkityksiä historian edetessä?
Vieläkin jengi jaksaa määkiä, miten huntu merkitsee sitä, että naisen pitäisi olla neitsyt. Joo, merkitsi ehkä joskus vuosisata sitten. Tiesittekö muuten, että ihan alunperin huntu oli kangas, millä suojattiin/peitettiin morsian matkalla vihkipaikalle, jotta rosvojoukot eivät ryöväisi häntä. Ei sillä alunperin ollut mitään tekemistä morsiammen neitsyyden kanssa...Tämä merkitys kävi lopulta vanhaksi ja huntu sai symbolina uuden " neitsyen" merkityksen. Eiköhän se merkitys voitaisi tänä päivänä kuopata ja miettiä hunnun uutta symboliikkaa ja metaforaisuutta.
Minusta on tosi päälleliimattua feminismiä vaan väkipakoin pyrkiä irti kaikista perinteistä ja kieltäytyä näkemästä muutosta maailmassa. Todella vahva ja itsenäinen on sellainen nainen, joka HALUTESSAAN vaihtaa sukunimensä miehen sukunimeen nähdessään siinä itselleen, parisuhteelleen ja perheelleen tärkeää merkitystä. Tai kantaa huntua ylpeänä, koska haluaa - syystä tai toisesta - hunnun osaksi hääasuaan (oli se syy sitten symbolinen tai niinkin yksinkertainen, että naisen mielestä huntu on kaunis).
Nainen EI OLE todella itsenäinen, ennen kuin hänen täytyy lakata miettimästä, mikä kaikki toiminta murentaa mahdollisesti hänen " itsenäisyysjulistustaan" . Minusta nainen, joka ei voi ottaa miehensä sukunimeä " koska se on patriarkaalinen jäänne" tai nainen, joka SÄÄLII miehensä sukunimeä kantavia naisia tällä perusteella ON TODEALLA VAHVASTI PATRIARKAALISEN PERINTEEN VALLASSA JA ALISTETTU AJATUKSILTAAN, olkoonkin, että tämä alistaminen on jotenkin käänteistä.
Miehelläni taas on kaunis, vanha suomenruotsalainen sukunimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esim. äitinsä tyttönimen? Tai jonkin omavalintaisen, omaa identiteettiä kuvaavan nimen? Kannatte sukupolvien aikaista isien nimeä, ja kutsutte sitä omaksenne? Ja joo, ehkä teidän lapset saattavat saada sitten " äitinsä nimen" (eli siis isoisänsä nimen) ensimmäisenä sukupolvena, mutta onko se taas tasa-arvoa, että lapsi saisi äitinsä sukunimen, ei isänsä? Jos koko perheellä on yhteinen nimi, sillä voidaan nimenomaan pyrkiä eroon nimien sukupuolisidonnaisuudesta (onko sinulla isän nimi, äidin nimi, oma nimi, miehesi nimi...höpötyksestä) kohti PERHEEN yhteistä nimeä. Se, kumman puolison nimi naimisiin mennessä PERHEIDENTITEETTIÄ KOROSTAMAAN (ei oman identiteetin " vihdoin täydentymistä" symboloimaan) valitaan, ei pitäisi olla millään tavalla sidoksissa tasa-arvoasioihin, vain ja ainoastaan pariskunnan yhteiseen, itsenäiseen valintaan.
kuin miehelläni ja lapsillani. En haluaisi ihmisten luulevan, että oltaisiin vain avopari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-halutaan oikea kosinta yllätyksenä
-pitää kysyä isältä lupa
-isä saattaa alttarille ja luovuttaa miehelle
Ja sitten vaahdotaan suureen ääneen tasa-arvosta ja siitä, että MINÄ EN AINAKAAN VAIHDA SUKUNIMEÄ.
Buhahaaaaaaaaa
vaan haluavat kantaa isänsä sukunimeä hautaan asti. Tulee mieleen, että onko pohjalla sairas isä-tyttösuhde jos ei pysty luopumaan isukin sukunimestä. Insestisestä suhteesta nyt puhumattakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
automaattisesti isien nimiä.
Suomessa moni sukunimi on maaseudulta peräisin - tilan nimi. Ja se tilan nimi kulki sen mukaan, kenen kotitilasta oli kyse. Mies otti vaimonsa nimen tilalle avioituessaan.
Se " oman nimen" pitäminen naisella on paljon, paljon vanhempaa perua kuin tuo miehen omaisuudeksi leimautuminen.
Ajatelkaa nyt: Nainen voi valita pitääkö oman sukunimensä (eikä kukaan ihmettele sitä) tai sitten ottaa miehen sukunimen (eikä sitäkään ihmetellä), onhan se nyt herranjestas ihan eri asia olla sukunimeltään vaikkapa Liljedahl kuin joku Pöntynen!
Mies taas on jumissa oman sukunimensä kanssa, jos hän päätyy ottamaan naisen nimen, häntä pidetään yleensä nyhverönä tai tossukkana ja asiaa joutuu selittelemään varsinkin omille miespuolisille sukulaisilleen.
Niin että miehiä minä enemmän tässä säälisin...
Nimilaki 1920-luvulla pakotti naiset ottamaan miehensä nimen. 1980-luvulla tästä pakosta luovuttiin. Eli suhteellisen lyhyt aika tähän viralliseen pakko-nimiöintiin.
Toisaalta, se että nainen kulki patronyymi etunimensä jäljessä kehdosta hautaan saakka ei poista sitä tosiasiaa, että mies oli naista ylinnä sosiaalisesti. Käytännössä asia saattoi olla sitten toista...
Eli ymmärrän ap:n surun sen takia, että joskus oli aika jolloin oli pakko ottaa miehen sukunimi. Mutta tuo että ei ymmärrä jonkun tekevän vapaan valinnan ottaakseen puolisonsa nimen (oli kyse sitten miehestä tai naisesta). Itse olen pitänyt sen nimen, johon olen syntymästäni saakka tottunut. Kuopukseni myös on sukunimelläni, lähinnä siksi että se on harvinaisempi. Ihan ihme syy sekin, vai mitä? Mutta se syy sopii minulle ja miehelleni, that' s the point.
Ihmettelen kyllä miksi useat naiset vaivautuvat vaihtamaan nimensä, varsinkin jos omakin on ihan kaunis. Itse en jaksanut vaivautua. Lapset ovat myös minun nimelläni kun arpa näin esikoisen kohdalla päätti.
Kun oli puhetta pitemmiltä ajoilta sukunimestä(onko äidin jne).
Kyllähän se identiteetti perustuu aika pitkältä itse elettyyn elämään.
Se sukunimi jota olet käyttänyt 20v. niin on se oma,tietenkin. Sama juttu adoptiovanhempien kanssa vaikka.
EI OLE provo!
Miksi mielipiteen pitäisi olla provo?
Etkä itse koskaan mieti mitään asioita ja kyseenalaista?
Ilmeisesti et, vaan otat kaiken valmiina, niin kuin aina on ollut.
Minä olen toisenlainen. Minä kyseenalaistan kulttuurissa olevat vakiintuneet ja huomaamattomat käytänteet, joilla naisia on aina alistettu. Sukunimen vaihtaminen automaattisesti naitaessa on yksi tällainen.
Jos haluan provoilla, keksin jotain hauskaa. Tämä ei ole millään tavoin hauskaa, vaan mielipiteeni, johon toivon älykkäämpää keskustelua, kun PROVO-huutelua.
ap