Miksi teinit haaveilee tuleville lapsilleen pitkistä romanttisista nimistä?

Koska teineille tulevaisuuden perhe-elämä on kaukaista unelmahattaraa sen mystisen oikean unelmien sielunkumppanipuolison kanssa.

Kolmekymppiselle se on synnytyskipuja, koliikkia, parisuhdekriisejä, taaperon lämmin halaus rankan työpäivän jälkeen.

Teininä Isabella Chloé Jacqueline kuulosti hienolta, kansainväliseltä ja fiinimmältä kuin se oma tavallinen elämä.

Kolmikymppiseksi mennessä oli tullut kokeiltua sitä kansainvälistä elämää, matkailua ja limusiiniajelua. Tavattua Isabellat ja Chloét. Ja todettua, että ihan samaa arkea se on joka paikassa ja se suomalainen tavallinen arki olikin oikeastaan aina huippua ja suomalaiset juuret ja kulttuuri juuri vaalimisen arvoista, hienoa ja eksoottista. Jacqueline ei kuulostanut enää erikoiselta vaan Aino oli noussut arvoonsa, jota 15 vuotta aiemmin ei ymmärtänyt.

ANGELICA.

Minä taas ajattelin teininä, että lapseni on esim. Joni tai Jan.

Nimeksi tuli sitten kuitenkin sellainen joita on nimetty reilu sata Suomessa.

Ehkä siksi, että omakin nimeni on ollut melko harvinainen , mutta vielä enemmän siksi, että se oli mielestäni kaunein pojan nimi koskaan.

Kai nimimaku muuttuu myös ajan mukana. 15 vuotta sitten uudelta ja raikkaalta kuulostanut nimi voi olla jo nyt kuluneen kuuloinen.

Minä en voinut kuvitellakaan 15-vuotiaana, että olisin antanut jonkin muun kuin suomalaisen nimen lapselleni. Itse olin saanut kohtalaisen kansainvälisen nimen 70-luvulla.  Siitä kiusaaminen oli uskomatonta. Olisi pitänyt olla Minna, Hanna tai Sari yms. Kun olin kolmekymppinen, niin pojalleni annettiin kuitenkin   nimeksi Daniel.

Juu 😂 Halusin kaksoset: Isabella ja Annabella. Oma nimi tyyliä "Terhi".

Tulee paremmin YouTube katsojia

Mä aina olisin aina halunnut antaa tytölle nimen Milja. Näin siis jo 90-luvulla kun ei vielä olleet niin muotia nämä vanhemmat nimet. Jäinkin lapsettomaksi.