Uskalla olla lapsellesi aikuinen -kirja

Löytyykö täältä muita mammoja, jotka ovat lukeneet kyseisen kirjan? Minä juuri palautin kirjan takaisin kirjastoon, ja mielestäni siinä on paljon hyvää asiaa nykyvanhemmille, mutta toisaalta kirja on hyvin yksinkertaistava ja yleistävä. Kirjan perusteesi siis on, että lapsen itsesäätelykyky ei kehity ilman että aikuinen uskaltaa rajoittaa ja komentaa lasta. Nykyinen neuvotteleva kasvatustyyli on vahingollinen lapselle, sillä näin toimittaessa lapselle annetaan liikaa vaikutusvaltaa ikätasoonsa nähden. Lapsi ei ole kypsä päättämään monistakaan asioista, mitä vanhemmat heidän antavat päättää.

Meillä on kolme lasta, joita on komennettu ja rajoitettu, mutta toki myös lohdutettu ja rakastettu. Aikuiset päättävät meidän perheessä, mutta en silti ihan kritiikittä jaa kirjoittajan mielipiteitä monista asioista. Hänen mukaansa vauvan kanssa ei täytyisi heräillä öisin, ja ulkopuolisen tekemä unikoulu on yleensä hyvä ja tehokas keino saada vauva nukkumaan. En ole samaa mieltä. Ihan tutkimusten mukaan perinteiset unikoulut vauvalla korreloivat turvattoman kiintymyssuhteen kanssa. Paikoittain kirjaa lukiessa tulee olo, että kirjoittaja on ikään kuin keksinyt, että kaikkeen toimii kun aikuinen vain on aikuinen ja määrää tahdin. Kuitenkin mitä vauvan uneen tulee, niin aikuisenkin ihmisen 8-10h mittaiset yöunet ilman muuta lepoa ovat ylipäätään on hyvin uusi asia. Ei ole montakaan sataa vuotta, kun nukuimme kahdessa osassa!

Mutta paljon asiaa kirjassa oli, mitä tuli lapsen kasvatukseen ylipäätään. Omassa tuttavapiirissä on parikin perhettä, jossa lapsi määrää milloin lähdetään kauppaan tai päivähoitoon, pitääkö pyytää anteeksi tai sanoa kiitos, onko pakko tehdä jotain mitä vanhempi pyytää tekemään, saako jollekin kaverille sanoa että hän ei saa koskea johonkin leluun (mikä ei ole omassa leikissä edes) jne. Mielestäni tuollainen aiheuttaa lapsessa turvattomuutta ja pahimmillaan narsismia. Kirjoittaja tuo myös esiin sen, että kun lasta ei komenneta selvästi, niin häntä saatetaan manipuloida tekemään asioita, mikä on paljon pahempi asia lapsen kehitykselle. Olen aivan samaa mieltä, jos lasta suostutellaan johonkin manipuloiden, niin hän oppii myös suostuttelemaan ja manipuloimaan muita tekemään mitä he eivät halua tehdä. Aikuinen ei voi väistää omaa valtaa ja vastuuta, joka hänellä on lasta kohtaan. Lapsi ei voi päättää itse sellaisia asioita, joiden seurauksia hän ei täysin ymmärrä ja osaa kantaa vastuuta niistä. Hyvä esimerkki on mielestäni kiusaaminen. Lapsi ei ymmärrä kuinka vahingoittavaa toiselle on, jos hänet jatkuvasti torjutaan tai pilkataan, ja annetaan ymmärtää että hän on epämieluisa ja inhottava. Aikuinen ymmärtää tämän seurauksen, joten on aikuisen vastuulla opettaa lapselle miten muiden kanssa toimitaan. Lapsen ei voi odottaa oivaltavan näitä itse Sokrates -tyyppisellä kyselyllä ja neuvottelulla. Lapselle pitää selvästi kertoa, mitä leikissä saa tehdä mitä ei, mitä saa sanoa toiselle ja mitä ei.

Olen usein miettinyt, että pitävätkö monet vanhemmat lapsiaan fiksumpina ja kehittyneempinä kuin ovatkaan, vai mistä monien tapa olla opettamatta lapselleen oikean ja väärän eroa johtuu? Varsinkin alle kouluikäisten kanssa näkee tätä, että lasta kasvatetaan kuin hän kykenisi ymmärtämään asiat samalla tavalla kuin aikuinen. Kirjoittajan mielestä se johtuu siitä, etteivät vanhemmat siedä lapsensa kiukkua ja pahaa mieltä.

Toisaalta kirja oli paikoittain rasittavan yksinkertaistava ja yleistävä. Mielestäni kaikki vanhemmat eivät kasvata neuvottellen, ja kyllä vanhemman myös kuuluu olla vauvaa/taaperoa kohtaan sensitiivinen ja kannatteleva. Erityislapset eivät myöskään opi asioita vain sillä, että heille vain jatkuvasti toistetaan, että noin ei saa tehdä.

Löytyykö täältä muita kirjan lukeneita?