Miksi suurin osa parisuhdeterapiassa käyneistä eroaa

Meillä se ainakin antoi eväät eroon. Vaimon tahdosta mentiin ja vaimo lopetti ekan kerran jälkeen kun kaikki vika ei ollutkaan minussa. Minä jatkoin yksin loppuun ja otin eron. 

Yleensä sinne mennään vuosia liian myöhään, näin olen lukenut.

Koska se on monelle se viimeinen yritys pelastaa hajonnut liitto. Liian myöhään.

Kun eron jälkeen aloitin uuden suhteen menimme pariterapiaan melko aikaisin kun huomasimme tiettyjä haasteita suhteessamme. Terapia oli kallis mutta siitä oli huomattavaa hyötyä.

Sinne pitää hakeutua ennenkuin tulee liikaa kaunoja ja katkeruutta ja rakkaus alkaa olemaan kuollut.

Ehkäpä ne ongelmat tulee enemmän pintaan ja ilmi siellä terapiassa, eikä niistä pääse yli. Muuten homma jatkuu ennallaan, kun kumpikin piilottelee tietoisesti tai tiedostamattaan niitä asioita joita pitäisi käsitellä. Kun nyt ajatellaan sitäkin että puolet avioliitoista päätyy eroon ja lopuistakin aika suuri osa on onnettomia...

Kävimme parisuhdeterapiassa kymmenen kertaa. En saanut sieltä mitään mitä en itse olisi tiennyt jo etukäteen. Yksikään terapeutti ei pysty selvittämään sitä kymmenen tai kahdenkymmenenvuoden soppaa, jonka pari on keskenään elänyt. Ohjeina oli kirjoittaa mm. kirjeitä kumppanille. Sen tein jo ilman terapeutin kehotusta, koska kekustelu ei onnistunut ilman riitaa ja paremmin pääsee ajatuksiinsa kiinni kun on aikaa miettiä omia tuntemuksia, toiveita ja niitä asioita, mitkä omasta mielestä suhteessa hiertää.

Terapeutti käski meidän harkita eroa jo toisella käynnillä, koska olimme niin eri linjoilla asioissa. Onneksi emme noudattaneet niitä ohjeita.

Parisuhdeterapian avulla löysimme yhteisen huumorin, joka lähti aukaisemaan solmuja. Huumori liittyi kyseiseen terapiaan. Olo oli kuin kansanparantajanhoitolassa vaikka en tiedä millaista siellä on. Voin vain kuvitella.

En usko terapiaan. En vain usko sen jälkeen mitä koin. Itse vielä puolison sinne raahasin väkipakolla. Hyvä ettemme eroneet.

Parisuhdeterapiassa saattaa hyvin olla vastassa terapeutti jolla ei itsellä ole mitään kokemusta parisuhteesta. Ihan sama kuin päiväkodissa hoitajana ihminen jolla ei ole omia lapsia. Kirjasta kun asiat opettelee, se on vähän toista kuin todellisuus.

Monista pareista toinen on jo päättänyt erota tuossa vaiheessa.

Kallistun myös sille kannalle, että se on liian myöhäistä. Etenkään miehet ei taida haluta mihinkään terapiaan ajoissa, vasta sitten kun vaimo jo pakkaa laukkuja niin hätäännytään että no mennään sinne. Ja silloin vaimo on jo toinen jalka suhteesta ulkona. 

Me käytiin joskus muutama kerta, oli aivan yhtä tyhjän kanssa. Mies uhriutui ja selitti ajatuksiaan parhain päin - en sano että valehteli, se oli rumasti sanottu - mihinkään lopputulokseen ei tultu mutta tässä me vieläkin mennään. On siitä jo kymmenkunta vuotta varmaan, tai vähän vajaa. 

Miehen on vaikea puhua, ja annoin sille sitten paaaaljon tilaa puhua siellä terapiassa. Ajattelin, että se olis hyvä asia, ettei vaimo jyrää. Mutta se kääntyi sitten minun harmikseni, kun en saanut sanoa omaa kantaani enkä halunnut nolata miestä sanomalla sen asioihin, että ei se noin ole. Mun oli kuitenkin elettävä sen kanssa terapian ulkopuolellakin, ja se varmasti olis antanu kuulla jahka ovi olisi takana sulkeutunut. 

Ihan klassinen tilastoharha. Pariterapiaan menee porukkaa jolla parisuhde on tosi huonossa jamassa jo valmiiksi. Terapia on viimeinen oljenkorsi. Yleensä asetelma on, että erotaanko heti vai kokeillaanko vielä terapiaa.

Terapiaan menon sekä eron taustalla on yhteinen syy: rikkinäinen parisuhde.

Sama juttu kuin vaikkapa tilastot siitä että avioeroperheen lapset voivat huonommin kuin naimisissa pysyneiden ydinperheiden. Ero itsessään ei ole syy pahoinvointiin vaan lasten pahoinvoinnilla sekä erolla on yhteinen syy: rikkinäinen parisuhde.

Eli voidaanko kaikkien kommenttien pohjalta vetää yhteenveto että terapia on täysin turhaa koska todennäköisesti olette jo myöhässä?

Oman kokemukseni mukaan, julkisella puolella tarjottava pariterapia on eroterapiaa. Terapeutti on aivan hukassa jos pariskunnalla onkin vielä halua jatkaa yhdessä.

Kuulostaa rahastukselta.

Jotkut terapeutit on aivan surkeita. Siitä todella pitää maksaa jos haluaa osaamista. Älkää melko näihin seurakunnan ym ilmaisiin ”terapioihin”, tilanne vain pahenee.

Selvitä terapeutin suuntaus, kokemus ja perehdy mit sieltä saa.

Halvalla ei saa hyvää tässäkään asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdeterapiassa saattaa hyvin olla vastassa terapeutti jolla ei itsellä ole mitään kokemusta parisuhteesta. Ihan sama kuin päiväkodissa hoitajana ihminen jolla ei ole omia lapsia. Kirjasta kun asiat opettelee, se on vähän toista kuin todellisuus.

Parisuhde vuorovaikutussuhteena ei ole mikään muista vuorovaikutussuhteista poikkeava asia.

Pariterapiassa työstetään sitä vuorovaikutusta. Jos ihmisellä ei ole ollut normaaleja vuorovaikutussuhteita aikuiseen ikään mennessä, hänestä tuskin tulee pariterapeuttia.

Me päädyimme eroon prosessin aikana, mutta jatkoimme vielä jonkin aikaa parisuhdeterapiassa. Saimme siellä käytyä asiat hyvin läpi eikä jäänyt kummallekaan mitään hampaankoloon. Olemme vieläkin toisinaan yhteydessä, näin 10 vuoden jälkeen, ja pystyin olemaan iloinen hänen puolestaan kun löysi uuden kumppanin, perusti perheen jne. Itselle koko prosessissa tärkeintä oli se että asiat saatiin selvitettyä, oli se lopputulema sitten mikä tahansa. 

Näin miehenä huomasin, että minua syyllistää vaimo ja terapeutti. Kuuntelin molempien aukomista ja olin ilmeisesti sitte syyllinen kaikkeen ja minun piti muuttua. Pari kaveria koki saman kohtalon. Olisin voinu erota ilman vttuilua ja olisin säästänyt nekin rahat.

Ne "asiantuntijat" ovat itse ikisinkkuja.

Jo se että terapiaan mennään on merkki siitä että ei se suhde tule toimimaan. Tekohengitystä vaan.

Terapia oli tosi hyvä asia ja sain selkeyden, että meidän todellakin pitää erota. 

Me käytiin mummoikäisellä, joka ei tajunnut pikkulapsiarjesta mitään. Hukkaan meni ne rahat. Lopulta erottiin.