Miksi suurin osa parisuhdeterapiassa käyneistä eroaa

Jos luulee ja käsittää asian niin, että terapiassa syyllistetään ihminen, ei todellakaan ole edes käsittänyt terapian ideaa.

Ehkä tuokin mies nro 16 huomasi terapiakeskustelussa, ettei kaikki vika pieleen mennessää suhteessa ollutkaan vaimossa, hän koko heti, että häntä syyllistetään.

Tai jos piti kertoa huonoista hetkistä ja huonoista kokemuskista ja vaimo kertoi, niin sekin on sitten vissiin ollut hänen mielestään syyllistämistä.

Syyllistäminen ei kuulu terapiaan.  Terapiassa etsitään suhteen kipupisteitä ja keskustellaan niistä.

Terapeutin tehtävä ei ole sanoa, että erotkaa tai älkää erotko.

Terapeutin on oltava neutraali.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä sinne mennään vuosia liian myöhään, näin olen lukenut.

Vähän luulen, että terapeutit kun ovat vain ihmisiä. Joskus katkeria itsekin eronneita, joskus viehätysvoimaansa päivänsä ratoksi parisuhdeväsyneisiin muka hyvällä omallatunnolla testaavia. Joskus aivan auttamisenhaluisia. Mutta useimmiten omien ennakkoluulojensa ja asenteudensa vankeja. Kun terapeutti valitsee puolensa, näkyi se tai ei, ero tulee rytinällä, kaikkea likaista ikävää jauhettua ensin.

klo 10:01 | 3.7.2020

Totta ainakin oman näkemyksen mukaan. Moni tuttava, ystävä, sukulainen ja naapuri on mennyt parisuhdeterapiaan vaikeuksien koittaessa. Surutta lähes 85% kyseisistä pareista on eronnut hyvin nopeasti terapian jälkeen. Sen sijaan ne ihmiset, jotka ovat parisuhdeterapiaa harkinneet, mutta päättäneet jättää sen väliin, ovat pysyneet yhdessä. Kysymys kuuluukin, onko parisuhdeterapia suhde terapiaa vai halutaanko siellä antaa eväät eroamiselle? Annetaanko ratkaisu terapeutin käsiin kun itse ei osata tai uskalleta viheltää peliä poikki?

Mistä tiedät ovatko he eronneet surutta?

Kyllä eroon yleensä surua liittyy.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhdeterapiassa saattaa hyvin olla vastassa terapeutti jolla ei itsellä ole mitään kokemusta parisuhteesta. Ihan sama kuin päiväkodissa hoitajana ihminen jolla ei ole omia lapsia. Kirjasta kun asiat opettelee, se on vähän toista kuin todellisuus.

Joskus sellainen lastenhoitaja on parempi: ei peilaa muita perheitä ja kokemuksiaan niin syvästi ja tiedostamattaan omiinsa ja on näin ollen vapaa asenteista, vertailusta, ennakkoluuloista. Esim. jos hoitajalla on itsellään villit pojat, voi nähdä ongelmakäytöksenä rauhalliset pojat (joista ei joudu samanlaista päänvaivaa ja vanhempien syyllistämistä, kuin mitä itse on kokenut...). Sama pätee terapeutteihin.

ei ennen vanhaan käyty näissä hömppä terapioissa ja parit olivat looppuun asti yhdessä.

Kun ulkopuolinen henkilö tulee puhkaisemaan märkäpesäkkeet ja käskee siivot jäljet niin ei siitä hyvä seuraa.

Itse ratkojat etenevät hitaasti niin etteivät huku siihen mätään.