Laskee siis kaloreiden lisäksi myös ruoan laadun, mikä on mulle ollut aiemmin kompastuskivi. Että saa tarpeeksi rasvaa, proteiinia jne, ja että rasva on oikean laatuista. Kannustaa myös liikkumaan enemmän.
Toki vähän rasittavaa merkata pilkuntarkasti kaikki syömiset ylös, mutta luullakseni tarkoitus onkin ohjata ruokailutottumuksia oikeaan suuntaan, niin että vähitellen osaa tehdä parempia valintoja ihan itsestään, ilman ohjelman apua.
11.1. aloitin, ja paino on laskenut kaksi kiloa, vyötärö kutistunut 8cm (88 -> 80). Pidän myös tarvittaessa "mässypäiviä", eli suositeltu 500 kcalin vaje jää silloin pienemmäksi tai jopa menee vähän punaiselle eli syön yli kulutukseni, mutta katson mielummin kokonaisuutta ja laihtumista se on hidaskin laihtuminen. :)