Yrittäjä ja työttömyysturva????
Eli minä kun en näistä asioista paljon tajua, niin kysyn täältä jos joku osaisi vastata. Mieheni jäi juuri työttömäksi ja aikoo perustaa toiminimen eli aloittaisi siis oman yrityksen. Mitäs jos yritys ei alkuun tuotakkaan: saako ollenkaan työttömyyskorvausta?
Kommentit (16)
Älkää vain yrittäjyydestä haaveilevat tuudittuko siihen, että teidät katsotaan ilman muuta sivutoimiseksi yrittäjiksi, kun aloitatte yrittäjyyden. Aloittava yrittäjä katsotaan työ- ja elinkeinotoimistossa erittäin harvoin sivutoimiseksi yrittäjäksi. Yleensä päiväraha loppuu yrittäjyyden alkaessa.
sitä haetaan työkkäristä, ja on noin 500 euroa kuussa, ja sitä maksetaan n. 10 kuukauden ajalta. Sen jälkeen onkin sitten ihan omillaan, mitään tukia ei saa. Työtön ei voi olla jos on yritys pystyssä.
Voi saada. Katso google YTK yleinen työttömyyskassa. Nyt kannattaa heti liittyä ja maksaa, (tai sitten johonkin toiseen paikkaan, koska pitää olla kuulunut määrätyn ajan, minä esim. 10kk, jonka jälkeen ...) palkansaajalle vain oliko 67€ vuodessa. Halvempi kuin liitoissa, joissa prosenttien mukaan.
YTK:ssa lukee että myös yksityisyrittäjät...
Varmista mielellään nää ylemmän tiedot. Minusta se raja yrittäjälle oli 2 vuotta ja mielestäni maksut yrittäjälle oli tosi kalliit, jos meinasi kunnollista maksaa - olisiko ollut tyyliin tonni vuodessa tms.
Siis kun mieheltä loppui työt nyt ja päätti perustaa toiminimen niin ei siis saa ansiosidonnaista työttömyyskorvausta ollenkaan. Normaalistihan se saisi liitonrahoja kun kuuluu liiton työttömyyskassaan, mutta nytkö siis ei? Siis jos yritys ei tuota niin me ei saada mitään rahaa elämiseen?
Suomessa on joku tarve lokeroida ihmiset eri lokeroihin: töissä, työtön, opiskelija. Jos kuulut yhteen, et voi kuulua toiseen. Yritys kannattaa rekisteröidä vasta siinä vaiheessa kun on taskussa sellainen sopimus joka tuottaa rahaa.
Siis me ei saada mistään mitään rahaa jos mies ei saakkaan yritykselleen töitä?? Ei hemmetti sentään.
Ap
Nyt on käärittävä hihat ja alettava hommiin jos meinaa tulla toimeen.
Mutta kun se laittoi sen toiminimensä pystyyn jo.
Siis me ei saada mistään mitään rahaa jos mies ei saakkaan yritykselleen töitä?? Ei hemmetti sentään.
Ap
jos olette ehtineet rekisteröidä toiminimen jo ja se näkyy verottajan yms rekistereissä, starttirahaa ei voida enää myöntää.
t. tuore yrittäjä
ja niihin kuuluu toimeentulo yrityksen alkuvaiheessa.
Suomen Yrittäjiltä saa hyvää tietoa:
http://www.yrittajat.fi/fi-FI/minustakoyrittaja/
Selvennys:
Meillä on seuraavat:
- Työmarkkinatuki (ikuinen) KELA n. 370-280 EUR verojen jälkeen kk
ja
- Työttömyyspäiväraha (ansiosidonnainen 500 pv työttömäksi jäämisen jälkeen) eli riippuu työllisen ajan palkasta ja miten kauan oltiin töissä
ja sitten
- Liittojen ansiosidonnaiset (ei näistä enempää)
-------------------------------------
Yrittäjällä on oikeus erinäisiin yrittäjien liitojen ansiosidonnaisiin ja KELA:n työttömyyspäivärahaan 500 pv max kun jää työttömäksi. Liitojen juttuja en ole tarkistanut mutta tuo KELA juttu on seuraavan lainen on tarvinnut olla yrittäjänä 4 vuotta ja maksanut yrittäjän eläkettä 750 € / kk väh. 2 vuoden ajan.
Päivärahan tarkoitus on tukea yrityksen konkursiin vetämis aikaa joka voi esim. Oy tapauksessa makaa 1000 € tilitoimistokuluja että tilitoimisto vetää yrityksen hallitusti konkaan.
Tm:i tapauksessa tominimi vain lakkautetaan ja se merkitsee 1 viikon karenssia, paitsi jos yrityksellä on omaisuutta niin tulee 4 kk karenssi jonka aikana eläminen pitää rahoittaa myymällä omaisuus.
Eli niin kauan kun olet yrittäjä ja yritys on pystyssä ei mitään tukia kun starttiraha loppuu tai muut tuet tai rahoitukset.
Valtio haluaa ylläpitää työttömyyttä tietyllä tasolla ja kaunistella kortistoja.
Siksi esim. yrittäjä ei saa sovitettua päivärahaa ja myöskin nykyiset päivärhan saamis jutut on selitetty todella epäselvästi että kukaan ei tajuu nistä mitään.
jos olette ehtineet rekisteröidä toiminimen jo ja se näkyy verottajan yms rekistereissä, starttirahaa ei voida enää myöntää.
t. tuore yrittäjä
1. Yrittäjän pitää saada yritys tuottamaan alle 1 kk eli heti. Yrittäjä ei voi tehdä yhtäkään 0 kuukautta.. ja se starttiraha on aika pieni ja se auttaa juuri sen varran että jos tulee ongelmia alkuvaiheessa niin jokin elanto sentään on.
2. Jos sulla on hyvä likeidea niin riskirahoittajan voi saada milloin vain.
Suosittelen, että vierailet Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassan sivuilla (www.ayt.fi) tai soitat suoraan kassaan. Yrittäjä ei voi liittyä YTK-kassaan, koska YTK on tarkoitettu palkansaajille.
kun laitoin yrityksen olin ensin pv rahalla. perustin yrityksen ja sivutoimisena. työkkäri antoi 6kk olla ensin sivutoiminen eli sain pvrahaa liitolta. sen jälkeen taas katottiin tulot ja sain jatkaa 6kk sivutoimoisena. eli työkkärin listoilla olin ja pvrahaa tuli liitolta. liitolle selvitykset joka kk tuloista ja menoista, ja jos jotain kk lopussa jäi se vähennettiin pv rahasta.