Muita esikoisia, jotka tuntee jääneensä sisarustensa varjoon?

Ap. Tuo on täysin mahdollista.

Itse olen kasvanut perheessä, jossa kaikki muut voimakkaita persoonia.

Ihan turha oli edes mielipidettään sanoa. Kukaan ei kuunnellut.

Yritä tehdä elämästäsi itsellesi mahdollisimman hyvä.

Meillä on aina ollut toisinpäin. Olen esikoinen ja ensimmäinen lapsenlapsi myös kaikille isovanhemmilleni. Edellisen johdosta olen aina saanut enemmän ansiotonta huomiota niin vanhemmiltani kuin isovanhemmiltanikin verrattna sisaruksiin tai serkkuihini.

Vierailija kirjoitti:

Ap. Tuo on täysin mahdollista.

Itse olen kasvanut perheessä, jossa kaikki muut voimakkaita persoonia.

Ihan turha oli edes mielipidettään sanoa. Kukaan ei kuunnellut.

Yritä tehdä elämästäsi itsellesi mahdollisimman hyvä.

Kaikesta huolimatta koen elämäni kuitenkin hyväksi, kun olen kuitenkin naimisiin asti päässyt, lapsikin löytyy, vakituinen työ ja amk-tutkinto. :) Toki henkisellä puolella on nämä omat kompastuskivensä...

Joo no minulle esikoisena oli aika kova kuri. Jopa antennijohdot vietiin pois asunnosta etten yksin koulun jälkeen voisi katsella televisiota, siinä missä pikkusisarukset samanikäisinä saivat mennä omille tietokoneilleen/pleikkareilleen.

Nyt 20v myöhemmin olen työtön, iksinkku, lapseton ja mt-ongelmainen, sisarukset lääkiksessä ja oikiksessa. Aion antaa kostoni itsem-urhan muodossa kunhan keksin parhaan tavan.

En esikoisena kokenut tuota varjoon jäämistä mutta jotain samaa koin kun vaimoni sisko meni naimisiin. Appi vanhemmat ei suoranaisesti ole hylännyt mutta kun tämä toinen on paremmin koulutettu ja varakkaasta perheestä huomaan olevani rivien välistä se huonompi. Omassa koulutuksessakaan ei ole valittamista mutta ei kuitenkaan niin hyvä ja vanhemmat on vain normi duunareita. Ironista että appivanhemmat on myös tavis duunareita. Hupaisaa on myös se että koulutuksesta riippumatta olen selvästi sosiaalisempi tapaus. Mutta rahalla on ihmeellinen voima.

Mulla on samoja kokemuksia. Mulla oli myös tosi tiukka kuri ja mua lytättiin jatkuvasti. 8 oli huono numero, mutta sisarukset sai siitä palkintoja. Olin myös jo tosi nuorena vastuussa sisarusten tekemisistä ja kaikki kaatui mun niskaani. Sisarukset oli myös väkivaltaisia mua kohtaan, eikä vanhempia kiinnostanut. Takaisin en saanut kuitenkaan antaa.

Meilläkin oli tyypillistä tuo, ettei mulla saanut olla tunteita. Piti aina olla kiitollinen vanhemmille ja totella. Oli ihan kauheaa, jos itkin, enkä saanut sitä loppumaan. Siitä tuli rangaistuksia. Sisaruksiin suhtauduttiin eri tavalla.

Vanhemmat ei ikinä tosiaan pitäneet mua yksilönä. Nykyisin varmaan häpeävät, kun mulla on mt-ongelmia, vaikka meidän välit on muuten parantuneet. En tiedä, hahmottavatko ollenkaan omaa osuuttaan tähän. Tuntuu, etteivät he edes muista mitään muhun liittyvää. Olin perheessä aina ulkopuolinen ja olen yhä.

Omituisinta oli varmaan se, että jos olin hyvä jossain, äiti siirsi ne ominaisuudet pikkusisaruksiin. Olin hyvä piirtämään ja olin kiinnostunut yhdestä asiasta ja tiesin siitä paljon. Yhtäkkiä se olikin pikkusuisarus, jota äiti aina kehui näistä ja puhui muillekin, miten lahjakas tämä pikkusisarus oli, vaikka tätä sisarusta ei edes koko asiat kiinnostaneet.

Tämä on jotenkin outoa. En vaan käsitä, miksi.

Minun isosiskollani oli nuorena aikuisena vaihe, kun hön oli tosi katkera siitä, että hänellä oli tiukempi kuri kuin meillä kahdella nuoremmalla. Se on varmaan aika yleistä että esikoisen kohdalla yritetään pitää kiinni jostain ideaalista lastenkasvatuksesta, mutta nuorempien kohdalla ei enää jakseta ja viitsitä kun ollaan huomattu etteivät asiat mene niin kuin kirjoissa.

Mutta meillä on kyllä niin, että vanhin sisarus on tosi omapäinen ja itsenäinen, suoraan sanottuna itsekäs ollut aina, ja me nuoremmat olemme kilttejä ja miellyttämishaluisia. Meillä esikoinen ei joutunut vahtimaan muita, eikä tehnyt muitakaan kotitöitä, joita me nuoremmat teimme.

Ja jos hänellä olikin kovempi kuri niin minä hiukan nuorempana en saanut koskaan mitään uutta, vaan jouduin käyttämään siskon vanhat vaatteet ym.

Varmaan isosiskollakin on omat traumansa, mutta meillä muillakin on hänen käytöksestään. Joka perheellä on omansa.

Eroan teistä monesta muusta siinä mielessä, että tuntuu siltä, että minulla ei pahemmin ole ollut kuria ja sääntöjä, ainakaan johdonmukaisia. Huudettiin, raivottiin ja syyteltiin kyllä ilman mitään logiikkaa. Mutta tuntuu, että olen saanut itse kasvattaa itseni ja oppia tarvittavat taidot...