Pitääkö parisuhteessa ruveta aikuiseksi kumppanin sisäiselle lapselle?

Vastuuta ei tarvitse ottaa kenestäkään muusta kuin itsestään.

Kun se lapsi herää, niin ainoa tapa saada rauhoitettua tilanne on olla itse aikuinen.

Jos vaatii enemmän, niin sitä varten on terapeutit.

Ei kun sen kumppanin pitää itse ruveta aikuiseksi omalle sisäiselle lapselleen ja rakastaa se terveeksi. Siinä paraneminen pähkinänkuoressa.

Ei, vaan silloin kun siihen itse tutustutaan ja hoivataan niin katkeaa se ketju, että haetaan muista ihmisistä sen sisäisen lapsen tarpeiden täyttäjää. Sehän on sen kaiken pointti.

Kumppanina tuet prosessia ja keskustelet ja olet olkapäänä ja nautit vahvasta ja rohkeasta ihmisestä rinnallasi.

Sinä olet se, joka valitset kenen kanssa alat suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Ei kun sen kumppanin pitää itse ruveta aikuiseksi omalle sisäiselle lapselleen ja rakastaa se terveeksi. Siinä paraneminen pähkinänkuoressa.

Toimiiko tähän ihan konkreettinen alitajunnan huijaaminen, esim. että menee peilin eteen sanomaan "minä rakastan sinua"? Lapsuus on mennyt semmoisessa alkoholisti, väkivaltaisen, persoonallisuushäiriöisen isän hoivissa, että omat tarpeet ja tunteet ovat sivutettu ihan sillä tavalla, että on todella vaikea tietää mitä edes haluan! Näyttämöllä on siis ollut aivan joku muu. Ulkoisesti osaan olla ihan ok, mutta sisäisesti tunnen olevani kuin jatkuvasti jollain tuuliajolla. Olen kyllä huomannut joitakin asioita, missä haluaisin ihan konkreettista muutosta; Olen tietynlainen perfektionisti, kun olen selvinnyt "paska lapsuudesta" niin hyvin (siis ulkoisesti hyvin), niin oletan että muidenkin pitää selvitä. En kestä heikkoutta ja jos itsellä sitä esiintyy, inhoan itseäni. Olen todella huono nöyrtymään ja pyytämään apua. Tuosta ns. perfektionismista sitten saattaa ulos huokua semmoinen tietynlainen vihamielinen asenne. Jos tuon kääntäisi sellaisen posiition kautta ilmaistavaan muotoon "haluaisin olla ystävällisempi ihmisille ja iloisempi". Toisaalta ymmärrän järjen tasolla, että kaikilla ei ole samanlaiset eväät elämään, ymmärrän heikompia ja olen herkkäkin ihminen, mutta pelko on että tunteet eivät ole tuossa aatoksessa mukana.

Taidan myös paljon syytellä itseäni siitä millainen olen. Tuossakin auttanee siis ihan alitajunnan huijaaminen? "Olen arvokas sellaisenaan kuin olen" tms.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun sen kumppanin pitää itse ruveta aikuiseksi omalle sisäiselle lapselleen ja rakastaa se terveeksi. Siinä paraneminen pähkinänkuoressa.

Toimiiko tähän ihan konkreettinen alitajunnan huijaaminen, esim. että menee peilin eteen sanomaan "minä rakastan sinua"? Lapsuus on mennyt semmoisessa alkoholisti, väkivaltaisen, persoonallisuushäiriöisen isän hoivissa, että omat tarpeet ja tunteet ovat sivutettu ihan sillä tavalla, että on todella vaikea tietää mitä edes haluan! Näyttämöllä on siis ollut aivan joku muu. Ulkoisesti osaan olla ihan ok, mutta sisäisesti tunnen olevani kuin jatkuvasti jollain tuuliajolla. Olen kyllä huomannut joitakin asioita, missä haluaisin ihan konkreettista muutosta; Olen tietynlainen perfektionisti, kun olen selvinnyt "paska lapsuudesta" niin hyvin (siis ulkoisesti hyvin), niin oletan että muidenkin pitää selvitä. En kestä heikkoutta ja jos itsellä sitä esiintyy, inhoan itseäni. Olen todella huono nöyrtymään ja pyytämään apua. Tuosta ns. perfektionismista sitten saattaa ulos huokua semmoinen tietynlainen vihamielinen asenne. Jos tuon kääntäisi sellaisen posiition kautta ilmaistavaan muotoon "haluaisin olla ystävällisempi ihmisille ja iloisempi". Toisaalta ymmärrän järjen tasolla, että kaikilla ei ole samanlaiset eväät elämään, ymmärrän heikompia ja olen herkkäkin ihminen, mutta pelko on että tunteet eivät ole tuossa aatoksessa mukana.

Taidan myös paljon syytellä itseäni siitä millainen olen. Tuossakin auttanee siis ihan alitajunnan huijaaminen? "Olen arvokas sellaisenaan kuin olen" tms.

ap

Matka eheytymiseen vaatii varmasti paljon menneisyyteen porautumista. Yksi helppo mielikuvaharjoitus on sellainen, että kuvittelet itsesi lapsena. Ihan sama mikä tilanne tai mikä ikävuosi pulpahtaa mieleesi, kunhan vain saat itsesi lapsena mieleesi. Tarkastelet sitä muistoa, ja mielessäsi sanot sille lapselle juuri ne asiat mitä siinä hetkessä on ollut tarpeellista kuulla. "Sinä olet hyvä tuollaisena kuin olet", "olet arvokas", "olet riittävä", "minä rakastan sinua". Voit itse aikuisena kohdistaa kaikki ne ajatukset siihen lapseen ja siten aloittaa eheytymisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun sen kumppanin pitää itse ruveta aikuiseksi omalle sisäiselle lapselleen ja rakastaa se terveeksi. Siinä paraneminen pähkinänkuoressa.

Toimiiko tähän ihan konkreettinen alitajunnan huijaaminen, esim. että menee peilin eteen sanomaan "minä rakastan sinua"? Lapsuus on mennyt semmoisessa alkoholisti, väkivaltaisen, persoonallisuushäiriöisen isän hoivissa, että omat tarpeet ja tunteet ovat sivutettu ihan sillä tavalla, että on todella vaikea tietää mitä edes haluan! Näyttämöllä on siis ollut aivan joku muu. Ulkoisesti osaan olla ihan ok, mutta sisäisesti tunnen olevani kuin jatkuvasti jollain tuuliajolla. Olen kyllä huomannut joitakin asioita, missä haluaisin ihan konkreettista muutosta; Olen tietynlainen perfektionisti, kun olen selvinnyt "paska lapsuudesta" niin hyvin (siis ulkoisesti hyvin), niin oletan että muidenkin pitää selvitä. En kestä heikkoutta ja jos itsellä sitä esiintyy, inhoan itseäni. Olen todella huono nöyrtymään ja pyytämään apua. Tuosta ns. perfektionismista sitten saattaa ulos huokua semmoinen tietynlainen vihamielinen asenne. Jos tuon kääntäisi sellaisen posiition kautta ilmaistavaan muotoon "haluaisin olla ystävällisempi ihmisille ja iloisempi". Toisaalta ymmärrän järjen tasolla, että kaikilla ei ole samanlaiset eväät elämään, ymmärrän heikompia ja olen herkkäkin ihminen, mutta pelko on että tunteet eivät ole tuossa aatoksessa mukana.

Taidan myös paljon syytellä itseäni siitä millainen olen. Tuossakin auttanee siis ihan alitajunnan huijaaminen? "Olen arvokas sellaisenaan kuin olen" tms.

ap

Matka eheytymiseen vaatii varmasti paljon menneisyyteen porautumista. Yksi helppo mielikuvaharjoitus on sellainen, että kuvittelet itsesi lapsena. Ihan sama mikä tilanne tai mikä ikävuosi pulpahtaa mieleesi, kunhan vain saat itsesi lapsena mieleesi. Tarkastelet sitä muistoa, ja mielessäsi sanot sille lapselle juuri ne asiat mitä siinä hetkessä on ollut tarpeellista kuulla. "Sinä olet hyvä tuollaisena kuin olet", "olet arvokas", "olet riittävä", "minä rakastan sinua". Voit itse aikuisena kohdistaa kaikki ne ajatukset siihen lapseen ja siten aloittaa eheytymisen.

Muistoihin tulee aina ne heräämiset omassa huoneessa.. isä oli yrittänyt tappaa äitiä tukahduttamalla tyynyllä. OIkeastaan torjuin tuon asian jo silloin kieltämällä. Eli muisto on että en tiedä mitä niissä tapahtui, oliko noin tapahtunut. En ole kysynyt äidiltäni asiasta jälkeen päin koskaan.

Sama asia raiskauksista. MInulla on käsitys, että isä raiskasi myös äitiä, mutta sama kieltäminen tapahtui tässäkin. En tiedä olisiko nuo asiat hyvä kysyä, toisaaltan en tiedä edes luottaisinko puhuuko totta Ehkä nuo tappoyritykset voisi kysyä. Tai sitten se tukahdutti tyynyllä, mutta lopetti suht ajoissa eli halusi näyttää vallan.

Mut noissa muistoissa mun pitää sanoa itselleni "olet riittävä ja olet hyvä tuollaisena kuin olet"

ap

^siis myös äitiä väärin kirjoitettu. Ei tietääkseni muita ole raiskannu. ap

Rankkoja kokemuksia sulla, oon pahoillani.

Suosittelen psykoterapiaan hakeutumista, sun kohdalla siitä olisi varmasti apua. Se on liian rankka taakka omin avuin ja puuttuvin työkaluin koettaa setviä noita asioita, saati sitten että odottaa parhaimmillaankin keittiöpsykologitason omaavalta kumppanilta avaimia siihen.

Terveysaseman kautta saa lähetteen psykoterapiaan. Soita ensin sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kun sen kumppanin pitää itse ruveta aikuiseksi omalle sisäiselle lapselleen ja rakastaa se terveeksi. Siinä paraneminen pähkinänkuoressa.

Toimiiko tähän ihan konkreettinen alitajunnan huijaaminen, esim. että menee peilin eteen sanomaan "minä rakastan sinua"? Lapsuus on mennyt semmoisessa alkoholisti, väkivaltaisen, persoonallisuushäiriöisen isän hoivissa, että omat tarpeet ja tunteet ovat sivutettu ihan sillä tavalla, että on todella vaikea tietää mitä edes haluan! Näyttämöllä on siis ollut aivan joku muu. Ulkoisesti osaan olla ihan ok, mutta sisäisesti tunnen olevani kuin jatkuvasti jollain tuuliajolla. Olen kyllä huomannut joitakin asioita, missä haluaisin ihan konkreettista muutosta; Olen tietynlainen perfektionisti, kun olen selvinnyt "paska lapsuudesta" niin hyvin (siis ulkoisesti hyvin), niin oletan että muidenkin pitää selvitä. En kestä heikkoutta ja jos itsellä sitä esiintyy, inhoan itseäni. Olen todella huono nöyrtymään ja pyytämään apua. Tuosta ns. perfektionismista sitten saattaa ulos huokua semmoinen tietynlainen vihamielinen asenne. Jos tuon kääntäisi sellaisen posiition kautta ilmaistavaan muotoon "haluaisin olla ystävällisempi ihmisille ja iloisempi". Toisaalta ymmärrän järjen tasolla, että kaikilla ei ole samanlaiset eväät elämään, ymmärrän heikompia ja olen herkkäkin ihminen, mutta pelko on että tunteet eivät ole tuossa aatoksessa mukana.

Taidan myös paljon syytellä itseäni siitä millainen olen. Tuossakin auttanee siis ihan alitajunnan huijaaminen? "Olen arvokas sellaisenaan kuin olen" tms.

ap

Matka eheytymiseen vaatii varmasti paljon menneisyyteen porautumista. Yksi helppo mielikuvaharjoitus on sellainen, että kuvittelet itsesi lapsena. Ihan sama mikä tilanne tai mikä ikävuosi pulpahtaa mieleesi, kunhan vain saat itsesi lapsena mieleesi. Tarkastelet sitä muistoa, ja mielessäsi sanot sille lapselle juuri ne asiat mitä siinä hetkessä on ollut tarpeellista kuulla. "Sinä olet hyvä tuollaisena kuin olet", "olet arvokas", "olet riittävä", "minä rakastan sinua". Voit itse aikuisena kohdistaa kaikki ne ajatukset siihen lapseen ja siten aloittaa eheytymisen.

Kyllä, mutta olen ollut aina surkea / huonohko lohduttaja myös omille lapsilleni.

ap