Lue keskustelun säännöt.
Muita, joita ei koskaan kuunnella? Miten voisi tulla kuulluksi?
22.06.2020 |
Havahduin taas tänään tuttujen kanssa siihen, että ihmiset ei kuuntele minua. Jos tahdon suunvuoron, minun on pakko jyrätä ja ottaa se väkisin. Harvoin saan suunvuoron sellaiseen normaaliin keskustelutapaan. Riippumatta siitä, montako ihmistä on paikalla, minut sysätään syrjään ja ne muut keskustelevat keskenään -vaikka keskustelu keskisi jotain asiaa, mitä minä teen työkseni ja ne muut ei tiedä siitä mitään... Sellaisessakin tilanteessa olen nimittäin ollut.
Jos joskus saan väkisin suunvuoron itselleni, ihmiset kuuntelee jotenkin kärsimättömän oloisena ja jatkavat sitten keskustelua keskenään.
Kuuntelijaksi kelpaan kyllä: ihmiset puhuvat minulle hirveän mielellään, enimmäkseen omista murheistaan. Mutta kun tulisi se vastavuoroisuuden aika, että minäkin saisin sanoa jotain, toinen oikein jännittyy kun odottaa koska voi taas alkaa puhua omista asioistaan.
Tuntuu olevan samantekevää, mitä yritän puhua ja kenelle: joko en saa suunvuoroa ensinkään, tai sitten ihmiset on "joojoo" ja jatkavat kuin en olisi mitään sanonutkaan.
On hirveän uuvuttavaa joutua aina vaan kuuntelemaan, kuuntelemaan ja kuuntelemaan. Eli antamaan, antamaan ja antamaan, saamatta koskaan mitään vastineeksi.
Olen alkanut miettiä, että jos vaan lakkaisin puhumasta kokonaan. Koska ihmiset mahtaisi havahtua siihen?
Kommentit (11)
Kaikkein ikävimmältä tuntuu, että en voi jakaa hyviä kokemuksia muiden kanssa. Ei muun puhumisen niin väliä olisi, mutta se, että kukaan ei kuuntele kun kerron jostain hienosta kokemuksestani, tuntuu kurjalta. Enkä minä kerro mitään lesoamisjuttuja, vaan pieniä tärkeitä asioita: Kuinka näin hirven hamuilevan haavanlehtiä suuhunsa samalla kun se kutsui vasaansa pehmeästi ynähdellen, tai miten kirjosieppo nappasi suoperhosen hurjalla syöksyllä.
Tuntuu, että koska ihmiset eivät tahdo kuulla tuollaisia asioita, he eivät oikeasti näe minua lainkaan. Eivät tunne minua, tiedä yhtään kuka olen. Joten vuorovaikutuksessa ei ole tavallaan mitään mieltä, koska minä en vuorovaikuta heidän kanssaan, vaan joku heidän kuvittelemansa minun näköiseni pahvinukke on vuorovaikuttavinaan.
-ap-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahtavaa. Olen näköjään niin näkymätön ja kuulumaton, ettei juttujani edes lueta Suomen suosituimmalla foorumilla.
-ap-
Mulla on ap sama ongelma. En osaa siis auttaa.
Täällä yksi jolla on sama ongelma. Tätä tapahtuu niin kavereiden kanssa, harrastuksissa kuin työelämässäkin. Kaikkialla yhtä kamalaa. Epäilen, että puhun jotenkin epäselvästi. Ihmiset ei ehkä kuule mitä puhun, tai puheeni on epäloogista ja poukkoilevaa. Uskon kyllä että vika on omassa kommunikaatiossani eikä koko muussa maailmassa. En vain tiedä mistä ongelmaa lähtisi purkamaan. Hankalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä sun ympärillä on huonotapaisia ihmisiä.
Samaistun hyvin vahvasti. Olen aina ollut näkymätön muille, ketään ei kiinnosta minun juttujani kuunnella, joten enpä pahemmin jaksa enää edes puhua ellei ole pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle sanottiin, että en vain ole tavannut omanlaisia ihmisiä. Jossakin vaiheessa totuin tuohon rooliin. Kyselen vain kysymyksiä muilta ja kommentoin juttuihin lyhyesti. Tuntuu, että joskus teeskentelen kuuntelevani ja käytän tiettyjä fraaseja. "Aijaa, niin, joo, totta kai, mitä sitten kävi, mitä se siihen sanoi," ym. En edes osaa puhua mistään enää. Äitinkin keskeyttää juttunni omilla jutuillaan. Välillä katsoo vain tyhjyyteen. Joskus ei kommentoi mitenkään ja aloittaa "joo käytiin tädin kanssa siellä ja tuolla eilen..." Eipä ole koskaa on ollut haluttu olo. Joskus, kun kysyy jotakin "miten pääsykoe meni ja selitän pari lausetta, niin huomaa kuinka katsoo muualle eikä kuuntele sanaakaan. Sanoo "joo" ja aloittaa oman juttunsa. Joten tiedän tunteen.
Varmaan tästäkin syystä päädyn aina samaan rooliin...
Äitini oli hyvä kertomaan juttuja lapsuudestaan ja nuoruudestaan sekä työpäivänsä aikana sattuneista pikku tapahtumista. Kuuntelin häntä mielelläni ja kerroin hänelle omia kokemuksiani. Usein hänkin kuunteli minua.
Oletin, että kun minulla on oma perhe ja lapsia, niin minuakin kuunneltaisiin kuten äitiäni kuunneltiin. Että vastavuoroinen viestintä jotenkin periytyisi. Mutta ei se ihan siltä aina näytä. Asiat eivät näköjään ole niin yksinkertaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus oli ihan kuin minun kirjoittamani. Silloin joskus kun saan suunvuoron, niin joku alkaa puhua kesken minun lauseeni. Joo, sanovat aina joskus, että olen hyvä kuuntelija. No, ei ole muita vaihtoehtoja kun kukaan ei kuitenkaan kuuntele mitä minulla on sanottavaa.
Ap, olisin haltioissani kuunnellut sinun juttuasi siitä hirven ynähtelystä!
Välillä tuntuu, että kun ollaan porukalla jossain, ihmiset ei edes näe minua. Ihan kuin olisin joku lemmikki tai maskotti tai matkatavara, joka nyt roikkuu mukana mutta johon ei tarvitse ottaa kontaktia. Paitsi tietysti jos haluaa oksentaa omia murheitaan, siihen matkalaukku on juuri sopiva kohde.
-ap-