Isäni kuoli ja miten toimia äitini kanssa?
Siis iäkäs isäni kuoli ja äitini on tukeutunut minuun. Siskoni ovat kuolleet nuorina. En ole ollut äitini kanssa koskaan läheinen - tietoinen valinta, sillä olemme täysin erilaisia ihmisiä.
Olen kuunnellut äitiäni nyt suruaikana - tarinoita hänen lapsuudesta, avioliitosta ja hän on oikein urakalla avautunut minulle. Ja olen todennut, että en jaksa häntä kuunnella enkä tukea mitenkään. En edes halua, mutta lähinnä en pysty.
Lapsuuteni oli todella ankea ja varsinkin äitini ei kestänyt minua - olin ruma ja tyhmä.
Onko äitini suru jotenkin suurempi kuin minun? Siis isäni kuoli ja olin vielä isän tyttö.
Kommentit (24)
Asutko hänen kanssaan? Jos, niin kuunteleminen taitaa kuulua jokaiseen päivääsi.
Vierailija kirjoitti:
Asutko hänen kanssaan? Jos, niin kuunteleminen taitaa kuulua jokaiseen päivääsi.
En asu.
Kuuntele äitiäsi. Kuuntelemalla saatat ymmärtää häntä ja ennen pitkää itseäsikin niin että pääset eteenpäin.
Ymmärrän, että ajattelet, ettei hän ansa itse tukeasi - ja niin vokin olla, mutta olet silti itsellesi velkaa sen, että käytät tämän tilaisuuden sen tajuamiseen, mistä teidän ongelmat johtuvat. Vasta silloin sinulla on mahdollisuus parempaan elämään.
Vierailija kirjoitti:
Käsket mennä terapiaan ja lopetat.
Ap. Ei mene terapiaan - on sellainen, että tietää kaiken. Nyt kun tämä avautuminen on tapahtunut niin kuulen ihme juttuja esim isäni äidistä. Mistä tiedän onko ne edes totta...joitain asioita ei kyllä pidä kertoa eteenpäin.
Terveyskeskuksella tai seurakunnalla voi olla tarjolla kriisiapua. Se voisi olla äidillesi nyt hyväksi. Olisi joku ammattilainen, jolla on koulutus siihen, kuinka auttaa ihmistä käsittelemään suurta menetystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsket mennä terapiaan ja lopetat.
Ap. Ei mene terapiaan - on sellainen, että tietää kaiken. Nyt kun tämä avautuminen on tapahtunut niin kuulen ihme juttuja esim isäni äidistä. Mistä tiedän onko ne edes totta...joitain asioita ei kyllä pidä kertoa eteenpäin.
Sanot ettet kuubtele, et ota kylään etkä vastaa puhelimeen.
No, täältä et varmaan saa vastauksia jotka parantavat sinut. Kuka voisi sinua auttaa? Miten voisit itse itseäsi auttaa?
Jos ei terapiaan suostu, etkä jaksa häntä kuunnella, sanot vaan ihan suoraan, ettet jaksa kuunnella. Et vastaa hänen puheluihinsa, jos vastaat, katkaiset puhelun, jos hän alkaa avautumaan. Sinulla ei ole velvollisuutta toimia äitisi "terapeuttina".
Aapee, kuuntele äitiäsi. Hänen tarinansa selittävät, miksi hån on sellainen kuin on. Ja se taas selittää, miksi sinä olet sellainen kuin olet. Kuunneltuasiymmärät ja voit päästä ongelmiesi yoi.
Sano sille suoraan että sä et halua kuulla enää vanhoja juttuja. Muista asioista voi puhia, mutta ei niistä.
Äitisi tilanne on hankala, sillä et koronariskin vuoksi voi oikein tunkea häntä mihinkään. Olisi mahdollisuus puhua ja purkaa ajatuksiaan.
Ota yhteystä äitisi seurakunnan diakoneihin ja pyydä käymään äitisi luonna. Kerro tilanne ja ettet jaksa enempää.
Tietenkin otat hajurakoa. Kun et kerran asun hänen luonaan vähennät käyntejä ja puhelinsoittoja. Se voi olla hankalaa päättää, mutta niin jaksat häntä parhaiten.
MInulla oli hyvin samanlainen tilanne ja kävijn lääkärissä, kun en tiennyt mikä olisi oikein äidin kanssa. Lääkäri tuki sitä suuntaa, että soitan hyvin lyhyet puhelut noin kaksi minuuttia kerrallaan ja kysyn vain voinita. Kävin noin kaksi kertaa kuukaudessa. Ja se auttoi. Sain energiaa kohdata häntä sitten paremmin ja sietää äitini juttuja.
Et voi muuta. Etkä myöskään tee väärin.
Vierailija kirjoitti:
Aapee, kuuntele äitiäsi. Hänen tarinansa selittävät, miksi hån on sellainen kuin on. Ja se taas selittää, miksi sinä olet sellainen kuin olet. Kuunneltuasiymmärät ja voit päästä ongelmiesi yoi.
Mutta kun on kuunnellut 1,5 H putkeen niin on aika puhki. Tiedän tietysti 85 prosenttia jutuista jo ennestään.
Å
Sanot ystävällisesti, mutta päättäväisesti, että sinulla on omiakin murheita ja surua isäsi poismenosta. Etsi vaikka valmiiksi joku puhelinnumero, jonka voit antaa äidillesi ja käskeä soittamaan sinne ja juttelemaan jonkun muun kanssa.
Ihan ymmärrettävää että äitisi haluaa purkautua tutulle ihmiselle, mutta ei tosiaan ole sinun asiasi toimia terapeuttina jos suhteenne ei ole kovin hyvä ja vuorovaikutus ei ole molemminpuolista. Tee rajasi selviksi.
Vierailija kirjoitti:
Äitisi tilanne on hankala, sillä et koronariskin vuoksi voi oikein tunkea häntä mihinkään. Olisi mahdollisuus puhua ja purkaa ajatuksiaan.
Ota yhteystä äitisi seurakunnan diakoneihin ja pyydä käymään äitisi luonna. Kerro tilanne ja ettet jaksa enempää.
Tietenkin otat hajurakoa. Kun et kerran asun hänen luonaan vähennät käyntejä ja puhelinsoittoja. Se voi olla hankalaa päättää, mutta niin jaksat häntä parhaiten.
MInulla oli hyvin samanlainen tilanne ja kävijn lääkärissä, kun en tiennyt mikä olisi oikein äidin kanssa. Lääkäri tuki sitä suuntaa, että soitan hyvin lyhyet puhelut noin kaksi minuuttia kerrallaan ja kysyn vain voinita. Kävin noin kaksi kertaa kuukaudessa. Ja se auttoi. Sain energiaa kohdata häntä sitten paremmin ja sietää äitini juttuja.
Et voi muuta. Etkä myöskään tee väärin.
Ap. Kiitos - varaan ajan itselle ja kysyn toimintatapaa. Seurakunnalla näyttäisi olevan myös jotain ryhmiä - sururyhmiä yms.
Sinulla on oikeus elää omaa elämääsi. Sinun ei tarvitse alkaa äitisi tukipilariksi. Otat vaan etäisyyttä ja vetäydyt. Minulla on raskas suhde äitiini, joka yritti tehdä minusta ainoana tyttärenä itsensä jatkeen. Lähdin nuorena kotoa ja vuosien varrella äidillekkin selvisi, että olen erilainen ihminen ja teen elämässäni erilaisia valintoja kuin hän on itse tehnyt ja tai olisi toivonut minun tekevän. Äiti on saanut pettyä aika usein tähän tyttäreensä. Nyt äiti on vanha rasittava höppänä ja hänen seuransa ja paapomisensa kiinnostaa entistä vähemmän. Olen niin vähän tekemisissä kuin vain mahdollista ihan oman hyvinvointini vuoksi. Tietenkin on ikävää myös itselleni, että asiat on näin. Suren silti enemmän sitä, että en koskaan kokenut hyvää äiti-tytär suhdetta kuin että haluaisin oikeasti äidiltäni yhtään mitään.
Olette te aika kylmiä ihmisiä. Vaikka ei nyt täydellisesti tulla toimeen, niin ei puolisonsa menettäneelle vanhalle ihmiselle silti tuutata luuria korvaan ja ovea nenään. Oman jaksamisen ulkopuolella ei tarvitse kenenkään auttaa, mutta kyllä ne rajat siitä pikku hiljaa löytyvät kun niitä asettelee lempeästi. Kysymys ei siis ole siitä että toista tarvii joko hyysätä 24/7 tai ei yhtään. Muutama tunti viikossa on vielä ihan velvollisuuksien piirissä.
Se, että sanoutuu irti oman äidin auttamisesta ja ulkoistaa sen seurakunnalle tai terveydenhuollolle on kyllä aika posketonta. Joutuu sitä velvollisuudestakin joskus tekemään epämiellyttäviäkin asioita. Tärkeää on kontrolloida määrää mihin pystyy.
Ei se ole sama asia, jos purkautuu jollekin tuntemattomalle, kuin jos turvautuu aikuiseen tyttäreensä.
Vain sinä käsität täysin ne äitisi jutut ja olet tuntenut isäsi.
Totta, että sinäkin olet sureva. Hankalaa siinä tilassa tukea toista. Sen ymmärrän. Sinullnin se oma surusi.
Minusta teidän pitäisi yrittää löytää yhteinen sävel ja muistella yhdessä isääsi ja tukea toinen toisianne.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on oikeus elää omaa elämääsi. Sinun ei tarvitse alkaa äitisi tukipilariksi. Otat vaan etäisyyttä ja vetäydyt. Minulla on raskas suhde äitiini, joka yritti tehdä minusta ainoana tyttärenä itsensä jatkeen. Lähdin nuorena kotoa ja vuosien varrella äidillekkin selvisi, että olen erilainen ihminen ja teen elämässäni erilaisia valintoja kuin hän on itse tehnyt ja tai olisi toivonut minun tekevän. Äiti on saanut pettyä aika usein tähän tyttäreensä. Nyt äiti on vanha rasittava höppänä ja hänen seuransa ja paapomisensa kiinnostaa entistä vähemmän. Olen niin vähän tekemisissä kuin vain mahdollista ihan oman hyvinvointini vuoksi. Tietenkin on ikävää myös itselleni, että asiat on näin. Suren silti enemmän sitä, että en koskaan kokenut hyvää äiti-tytär suhdetta kuin että haluaisin oikeasti äidiltäni yhtään mitään.
Kuulostaa kamalalta, että olet äidillesi noin kylmä.
Käsket mennä terapiaan ja lopetat.