Lue keskustelun säännöt.
Minulla ei ole kavereita
Helpp
20.06.2020 |
Olen 15 vuotias tyttö ja minulla ei ole kavereita tai kukaan ei voi ikinä nähdä ja joudun olemaan se joka pitää ystäviin yhteyttä. Minulla on muutama kaveri mutta hekään ei koskan voi nähdä esimerkiksi jos ehdotan että lähdettäiskö rannalle jätskille tai uimaan nii tää yks kaveri on että varmaa jos mulla ei oo muuta tekemistä ja sitten ei voikkaan nähdä kun joku parempi kaveri kysyy häntä ja yleensä tekee jotain samaa mitä oon ehottanu tai sitten hän sanoo että voi nähdä ja ootan sitä koko päivän ja laittaaki illalla että sori en ollu huomannu sun viestejä kun oon yrittäny soittaa mutta näin yhen mun toisen kaverin ig stoorista kun hän oli tätä kaveria kenen kanssa olin sopinut. Ja sitten olin ihan innoissani kun mun piti yks päivä mennä yhen mun toisen kaverin kanssa illalla kaupungille ja olin jo suunnitellut kaikkea hänen kanssaan ja sitten hän laittoki viestiä että ei pääse kun hänen pitää mennä mummolaan mutta sitten kyseli ig stoorissa että onko huomenna jossakin jotaki menoa. Musta tuntuu että en kelpaa kellekkään tai mikä mussa on vikana että kukaan ei halua olla mun kanssa. Ja sitten jos käy niin hyvä tuuri että joku kaveri voikin nähdä nii meillä on yleensä tosi kivaa mutta pääosin joudun olemaan se kuka niihin kavereihin pitää yhteyttä ja kysyy voisko nähä. Ja tuntuu tosi nololta kun muut tekee yhessä jotakin mutta itse istuu kotona ja omat vanhemmatki kyselee että miks en kysy ketään kaveria ja normaalit sun ikäset on jossakin kaupingilla viikonloppusin yms. Ja sitten mulla on tullu itsetuhosia ajatuksia yksinäisyyden taki mutta en silti oo tehny ittelleni mitään koska en uskalla. Harrastin myös koripalloa 5vuotta mutta lopetin sen kun mulla ei ollut siinä joukkueessa kavereota ja kaikki muut oli aina yhdessä niissä harjotuksissa ja puhu paskaa selän takana. Oisko jollaki jotaki vinkkejä miten voisin saada uusia kavereita?
Kommentit (34)
Ihmiset ovat oikeastaan aika inhottavia ja kaverit aiheuttavat vain pahaa mieltä. Suosittelen erakoitumista niin pysyt onnellisena <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilman kavereita välttyy monelta stressiltä.
Vierailija kirjoitti:
Samanikäisen pojan äitinä ihmettelen, miten heikoissa kantimissa äidinkielen taitosi on.
Et osaa käyttää pilkkuja. Se nyt vielä menettelisi. Mutta, kun pisteetkin puuttuvat, on tekstin lukeminen todella inhottavaa.
Minäkin onnistuin siinä, kun nuorella näyttää olevan paha olo. Sinä taas vittuilet. Mitähän sinun äitisi ihmettelee?
t. 1
Ei ne ole oikeita ystäviä jos se on noin yksipuolista. Älä tarraudu niihin vaan yritä löytää edes yksi oikea ystävä joka haluaa viettää enemmän aikaa sun kanssa esim. jonkun harrastuksen kautta. Ei sun tarvitse kuitenkaan polttaa siltoja noihin kavereihin, vaan hyväksy ettette ole mitään bestiksiä. Tuossa iässä uusien kaverien löytäminen on vielä kuitenkin suhteellisen helppoa, varsinkin kun vaihdat koulua esim. lukioon tai mihin ikinä jatkatkaan. Aikuisena se muuttuu vaikeammaksi, varsinkin jos ei onnistu itse pariutumaan. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Samanikäisen pojan äitinä ihmettelen, miten heikoissa kantimissa äidinkielen taitosi on.
Et osaa käyttää pilkkuja. Se nyt vielä menettelisi. Mutta, kun pisteetkin puuttuvat, on tekstin lukeminen todella inhottavaa.
Kerro lisää itsestäsi. Nuori pyytää apua ja sinä kehtaat arvostella pilkkujen ja pisteiden puuttumista!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samanikäisen pojan äitinä ihmettelen, miten heikoissa kantimissa äidinkielen taitosi on.
Et osaa käyttää pilkkuja. Se nyt vielä menettelisi. Mutta, kun pisteetkin puuttuvat, on tekstin lukeminen todella inhottavaa.
Minulle taas tulee tuosta tekstistä mieleen Nobel-palkitun José Saramagon kirjoitustyyli.
Kyseessä ei ole helppo viihde, joka katoaa mielestä yhtä nopeasti kun sitä kerkeää lukemaan, vaan tekstin muotoilu ilman välimerkkejä pakottaa analysoimaan sitä tavanomaista tarkemmin.
Tämä palsta taitaa kyllä olla väärä paikka yrittää saada lukijoita ajattelemaan syvällisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Samanikäisen pojan äitinä ihmettelen, miten heikoissa kantimissa äidinkielen taitosi on.
Et osaa käyttää pilkkuja. Se nyt vielä menettelisi. Mutta, kun pisteetkin puuttuvat, on tekstin lukeminen todella inhottavaa.
Osaan kyllä käyttää, mutta en niitä tuohon hoksannut laittaa. Onko nyt parempi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakenna elämäsi omien kiinnostustesi ympärille, niin et ole niin riippuvainen muiden hyväksynnästä.
Älä kuitenkaan erakoidu vaan yritä olla mukana sosiaalisessa elämässä.
Olen itsekin saanut kavereita vasta aikuisena.
T: keski-ikäinen ukko
Se on jo hyvä alku, että tiedostat haluavasi kavereita, ja vanhempasikin ovat ilmaisseet huolensa tilanteesta. 15-vuotiaana tuohon on nimittäin vielä hyvin aikaa vaikuttaa, niin ettei asia jää vaivaamaan myöhemmin elämässä.
Omasta kokemuksestani voin ainakin sen sanoa, että kavereita ei löydy kotona olemalla. Omat harrastukseni nuorena olivat lukemista, musiikin kuuntelua, ja television katselua, eikä vanhempiani kiinnostanut mitä minä tein. Näin jälkeenpäin ajatellen on helppoa sanoa, että minun olisi pitänyt mennä harrastuksiin joissa tapaisin muita ihmisiä, ja nuo kotona tehtävät harrastukset olivat vain tapoja vältellä yksinäisyyttä.
Sinulla kuitenkin selvästi on kavereita joiden kanssa voit viettää aikaa yhdessä ainakin toisinaan, ja harrastuksista kyllä löytyy vielä uusiakin edellisten lisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samanikäisen pojan äitinä ihmettelen, miten heikoissa kantimissa äidinkielen taitosi on.
Et osaa käyttää pilkkuja. Se nyt vielä menettelisi. Mutta, kun pisteetkin puuttuvat, on tekstin lukeminen todella inhottavaa.
Minkä ihmeen vuoksi alat keljuilemaan jostain äidinkielestä kun 15-vuotias nuori haluaa apua ja neuvoa ongelmaan? Luulitko tekeväsi hänen olonsa nyt paremmaksi? Teetköhän näin myös jos oma nuoresi pyytää apua?
Minä 15 vuotiaana olin paljon yksin. Muilla oli kavereita. Mietin nyt, että enemmin häpesin sitä että olin yksin kuin että olisin ihan oikeasti halunnut olla jonkin kanssa/porukassa.
Nyt 50 vuotiaana olen tajunnut, että olen ihminen joka tykkää olla omineen. Parhaassa seurassa 😀. Väsyn muiden seurasta vaikka välillä taas ajattelen muiden miettivän outouttani. Jaksan porukkaa hetken ajan. Nykyisin on jotenkin jo kuin muotia haluta olla yksin!
Mutta jos oikeasti kaipaat koko ajan seuraa etkä halua olla yksin ole vain aktiivinen. Minullakin jotkut tuttavat on niin aktiivisia että pakottavat välillä tapaamaan
Kaikkea hyvää ihana 15 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen itsekkyys ja pinnallisuus jota olet kohdannut kavereidesi taholta on valitettavan yleistä. Kavereista etsitään hyötyä, ollaan niiden kanssa joiden seurassa näytetään itsekin paremmalta. Huonosta itsetunnostahan se kertoo jolle haetaan pönkitystä valikoimalla kaverit.
Itsetuntoa kohotetaan myös sillä että hallitaan ja käytetään valtaa siihen "vähempiarvoiseen" kaveriin juuri noin kuin kuvasit, eivät itse ota yhteyttä ja peruvat tapaamisia. Tuo ei ole todellista ystävyyttä, ansaitset parempaa. Muista että kaikki ihmiset ovat arvokkaita ja ystävyyden arvoisia, niin myös sinä. Kaikki lähtee arvomaailmasta mikä valitettavan monella on tänä päivänä pinnallinen. Mutta ei kaikilla.
Voisit yrittää saada esim. kirjeenvaihdon kautta uusia ystäviä tai vaikka seurakunnan nuortentoiminnasta. Siihen osallistuminen ei edellytä uskossaoloa, arvomaailma vaan on terveempi ja sinut hyväksytään sellaisena kuin olet. Myös harrastuksista voisit saada uusia ystäviä. Muista että rakkaus on tärkeintä ja muiden ihmisten arvostaminen ja kunnioitus. Ja nämä asiat koskevat myös sinua ja ennenkaikkea sinua!!!
Olet vielä nuori. Löydät kavereita. Seurakunnassa saattaa olla mukavia tyyppejä, harrastuksissa, partiossa, näytelmäkerhossa jne.
Kokeile erilaisia asioita. Muista ettei sinussa ole mitään vikaa. Pitää vaan löytää ne omat kaverit. Olet nuori ja sinulla on paljon aikaa löytää kavereita. Koita olla riippumaton muista. Koita tulla onnelliseksi itsessäsi. Löytää se oma juttu ja tehdä sitä.
Kokeile ja sitä kautta löydät. Kotona odottaminen on sitä odottamista, kannattaa etsiä mieelummin kokeilemalla. Sinun ikäisille saattaa olla vielä leirejä, joista saattaa löytyä kavereita.
Myös lukiossa tai ammattikoulussa saatat löytää kavereita. Älä lannistu. Meitä on monia samassa tilanteessa.
Nuorempana unohdin itseni koittamalla olla kavereille mieliksi. Enää en tekisi niin, vaan keskittyisin kehittämään omia mielenkiinnon kohteita. Minulla on kavereita, mutta nähdään arvoin. Minusta on ihanan vapauttavaa ettei ole stressiä muiden tapaamisesta. Ja kaverini ovat todella hyviä kavereita, ollaan pikemminkin perhettä jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen koko elämäni ollut yksinäinen ja jos jotain kavereita on ollut, olen aina se viimeinen vaihtoehto. Jos kukaan muu ei lähde. Samaten olen se auttaja joka muistetaan kun tarvitaan jotain, esim. rahaa tai kuuntelijaa, mutta mua ei auteta eikä kuunnella.
Miesten kanssa sama juttu, en ole kenenkään mielestä ollut kiinnostava vaan lähinnä varavaihtoehto.
Kolmekymppisenä luovutin kokonaan ja päätin erakoitua. Olen jotenkin viallinen kappale tähän maailmaan. En tiedä miksi minusta ei tykätä. En ole mitenkään häijy ihminen, mutta usein on sanottu että olen liian kiltti. Ehkä se on vähän luotaantyöntävä ominaisuus.
Sinulle ap sanoisin, että olet niin nuori vielä ettei ainakaan kannata luovuttaa. Kyllä tuossa iässä vielä tutustuu uusiin ihmisiin suht helposti, jos vain on aktiivinen. Jos sitten kuitenkin päädyt totaaliyksinäiseksi, voit olla kiitollinen siitä että ainakin yritit parhaasi.
Nii kuin moni on täällä kirjoittanutkin, tuo ilmiö on valitettavan yleinen, eikä johdu sinusta, vaan niistä huonosti käyttäytyvistä ja epäkypsistä kavereistasi.
Mutta ole aktiivinen harrastuksissa, (jonkin verran) somessa, koulussa jne. Olin ikäisenäsi samassa tilanteessa, kunnes löysin yhden sielun siskon, parhaan ystävän. Ystävyys jatkui nuoreen aikuisuuteen, ja kun tulin aikuiseksi, päätin etten minä jää "muiden valinnaksi, vaan ne muut tulevat minun valituiksi".
Käytännössä tarkoittaa sitä, että sen sijaan että olisin yrittänyt tutustua johonkin valmiiseen porukkaan ja päästä johonkin kaveriporukkaa "väkisin" sisälle, valitsen itseäni kiinnostavia ihmisiä eri yhteyksistä, joista lopulta muodostuu minun oma porukkani.
Reilussa viidessä vuodessa tilanteeni muuttui yhdestä ystävästä isoon ystäväpiiriin, jonka yhdistävä tekijä olen minä. Ystäväni ovat hyvin erilaisia, erilaisista porukoista, eri taustoilla. On mukavaa, että välillä voi nähdä näitä ystäviä yksitellen, tai myös kutsua heidät kaikki yhdessä koolle, vaikka he eivät kaikki ystäviä keskenään olekaan.
Unohda siis koulun meangirl-porukat, ja muista että jokainen uusi ihminen on mahdollisuus uuteen ihmissuhteeseen, kun on avoimin mielin ja toisesta vilpittömän kiinnostunut, mutta ei anna kenenkään kävellä itsensä yli. Ystävyydet ottavat aikaa ja työtä, ja sinä olet nuori, joten aikaa on! :)
Jos se yhtään lohduttaa, niin aikuisena se on yleensä helpompaa. Nuoret nyt vaan osaa olla aika inhottavia. Aikuisina sitten alkavat olla vähän avarakatseisempia ja empaattisempia, tai edes yrittävät olla, joten käyttäytyvät vähän mukavammin. Aikuiset myös yleensä arvostavat toisissa ihan erilaisia juttuja mitä teinit arvostavat. Itse tuosta johtuen kaveerasin nuorena mieluiten eläinten kanssa, ja niissä maailmoissa tuli kohdattua myös jokunen ihan mukava ikätoverikin. T: eräs kouluvuosien ”Outo hissukka ja hyi hlvtti” josta tuli ihan mahottoman pidetty tyyppi aikuisena.
Oletko joskus antanut niille kavereille palautetta siitä, että tekevät ohareita? Ehkä he eivät itse tajua käyttäytyvänsä huonosti. Joskus on hyvä sanoa asiasta ja vaikka kysyä, että miksi et pitänyt lupaustasi. Joku voi siitä ottaa nokkiinsa, mutta ei kai sellainen niin hvyä kaveri ollut alunperinkään.
Onkohan muuten nuorten yksinäisyys lisääntynyt siinä vaiheessa, kun tuli kurssimuotoinen lukio? Meillä oli vanha lukio ja sama sakki istui sen kolme vuotta yhdessä. Ystävyyssuhteita syntyi paljon ja osa jäljellä edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Oletko joskus antanut niille kavereille palautetta siitä, että tekevät ohareita? Ehkä he eivät itse tajua käyttäytyvänsä huonosti. Joskus on hyvä sanoa asiasta ja vaikka kysyä, että miksi et pitänyt lupaustasi. Joku voi siitä ottaa nokkiinsa, mutta ei kai sellainen niin hvyä kaveri ollut alunperinkään.
Onkohan muuten nuorten yksinäisyys lisääntynyt siinä vaiheessa, kun tuli kurssimuotoinen lukio? Meillä oli vanha lukio ja sama sakki istui sen kolme vuotta yhdessä. Ystävyyssuhteita syntyi paljon ja osa jäljellä edelleen.
Oon antanu mutta aina on sillee että ööö en oo kyllä luvannu vaikka muistan tasantarkkaan että on sanonu että joo voin olla ja oo laittanu että mikset vli vaan suoraan sano jos et halua olla kavereita kun en jaksa ennää ko mun pittää aina kysyä ja jos luppaat ja sitte et voikkaa nii alkaa heti että en muistanu että oli luvannu olla henkilöä x aiemmi ja kun oon laittanu noin nii heti seuraavana päivänä alkaa kyseleen että nähäänkö tänään muttta sen jölkeen loppuu kiinnostus taas moneks viikoks vaikka yritän kysellä ja kun laitan taas noin niin yhtäkkiä kiinnostaaki.
Helpp kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko joskus antanut niille kavereille palautetta siitä, että tekevät ohareita? Ehkä he eivät itse tajua käyttäytyvänsä huonosti. Joskus on hyvä sanoa asiasta ja vaikka kysyä, että miksi et pitänyt lupaustasi. Joku voi siitä ottaa nokkiinsa, mutta ei kai sellainen niin hvyä kaveri ollut alunperinkään.
Onkohan muuten nuorten yksinäisyys lisääntynyt siinä vaiheessa, kun tuli kurssimuotoinen lukio? Meillä oli vanha lukio ja sama sakki istui sen kolme vuotta yhdessä. Ystävyyssuhteita syntyi paljon ja osa jäljellä edelleen.
Oon antanu mutta aina on sillee että ööö en oo kyllä luvannu vaikka muistan tasantarkkaan että on sanonu että joo voin olla ja oo laittanu että mikset vli vaan suoraan sano jos et halua olla kavereita kun en jaksa ennää ko mun pittää aina kysyä ja jos luppaat ja sitte et voikkaa nii alkaa heti että en muistanu että oli luvannu olla henkilöä x aiemmi ja kun oon laittanu noin nii heti seuraavana päivänä alkaa kyseleen että nähäänkö tänään muttta sen jölkeen loppuu kiinnostus taas moneks viikoks vaikka yritän kysellä ja kun laitan taas noin niin yhtäkkiä kiinnostaaki.
Tosi ikävää, että he eivät meinaa tajuta. Toivottavasti löydät parempaa seuraa. Lukiossa voi olla jo parempi tilanne. Koulun ulkopuolisiin harrastuksiin kannattaa satsata myös. Tsemppiä!
Älä vaivaudu, sellaisia ne ihmiset on. En jaksa uskoa mihinkään hyviin kavereihin jotka eivät puhuisi selän takana paskaa.
t. viisikymppinen
Sinä kulkija kuustoistavuotias
Näen kyyneleet silmissäsi
Minä olla en voi sinun auttajas
Enkä edes sun ymmärtäjäsi
Mutta kuuntele mua, sulle kerron sen
Joskus itkeehän myös nelikymppinen
Sillä suoraan sanottuna suurinpiirtein
Sellaista elämä on
Sinä kulkija kuustoistavuotias
Mikä särki sun sisimpäsi
Sekö leikkinyt on sinun tunteillas
Joilla lämmin on pelkästään käsi
Siihen tottua saat minä takaan sen
Usein pettyy näin myös nelikymppinen
Sillä suoraan sanottuna suurinpiirtein
Sellaista elämä on...