TÖRKEÄÄ: metsää hakataan, vaikka linnut vielä pesivät
Avohakkuista ja niiden kieltämisestä on puhuttu paljon, mutta tämä metsän hakkaamiseen liittyvä asia on unohtunut monilta: metsää voidaan hakata silloinkin, kun linnuilla on vielä munia tai poikasia pesissä. Laki ei sitä jostain syystä kiellä. Luonnonsuojelujärjestöt suosittavat, että hakkuut tehtäisiin pesimäkauden ulkopuolella, ja niin pitäisi tehdä minunkin mielestä.
Naapuri myllää parhaillaan metsäänsä. En jaksa ymmärtää tuollaista piittaamattomuutta. Metsänomistajan täytyy olla todella piittaamaton ja ahne, kun ei jaksa odottaa muutamaa viikkoa. Jotkut eivät todella näe metsää puilta.
Kommentit (39)
Naapurien kissat ovat vapaana, vaikka linnut pesivät. Joka päivä kissat kantavat suussaan saaliin naapurin portaille ja tämä ihastelee.
Linnut ovat muiden ruokaa, ei niillä sen isompaa tehtävää luonnon kiertokulussa ole. Linnut pesivät metsässä ympäri vuoden, eikä sinun logiikallasi Helsinkiin ei saisi rakentaa mitään, koska aina joku puu pitää kaataa ja siinä asustaa kovakuoriaisheimo.
Minun mielestäni hakkuut voisi kieltää alkukesän aikana. Ne ehtii tehdä ihan hyvin myös muina aikoina. Muutenkin voisi muistaa, että metsä on muutakin kuin puut.
ap
Vierailija kirjoitti:

Ole oman elämäsi Linkola ja osta metsää ja suojele se.
Helppo sitä on vaatia suojelua muiden metsälle.
jos lintujen pesien hajoittamisen sallii, se on pesimärauhan rikkomisen sallimista - lain sovelluksessa on aukko, virhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni hakkuut voisi kieltää alkukesän aikana. Ne ehtii tehdä ihan hyvin myös muina aikoina. Muutenkin voisi muistaa, että metsä on muutakin kuin puut.
ap
Ole oman elämäsi Linkola ja osta metsää ja suojele se.
Helppo sitä on vaatia suojelua muiden metsälle.
Olisiko kohtuutonta ajoittaa hakkuut alkukesän pesimäajan ulkopuolelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni hakkuut voisi kieltää alkukesän aikana. Ne ehtii tehdä ihan hyvin myös muina aikoina. Muutenkin voisi muistaa, että metsä on muutakin kuin puut.
ap
Ole oman elämäsi Linkola ja osta metsää ja suojele se.
Helppo sitä on vaatia suojelua muiden metsälle.Olisiko kohtuutonta ajoittaa hakkuut alkukesän pesimäajan ulkopuolelle?
Esim. tänä keväänä ei ole ollut mahdollista tehdä hakkuita, pakko siirtää kesään että metsänpohja kantaa.
Yleensä metsätyöt tehdään alkutalvesta.

Kukaan ei pakota menemään metsiin tehtaiden kokoisilla metsäkoneilla, jotka painavat maastoon syvät urat, jotka jäävät näkyviin vuosikymmeniksi ja jotka vaurioittavat kasveja ja sienien rihmastoja. Kyse on ahneudesta luonnon monimuotoisuuden kustannuksella. Mutta monet suomalaiset eivät halua tunnustaa tätä, vaikka moni kauhisteleekin Amazonin sademetsien tuhoamista samoilla tavoilla ja samoista syistä.
Ahaa olet viherpiipertäjä joka vain valittaa,
Joillekin metsän tuotto on tuloa eikä ole varaa hifistellä.
Osta itse metsää ja jätä luonnontilaan.
Vierailija kirjoitti:
Ahaa olet viherpiipertäjä joka vain valittaa,
Joillekin metsän tuotto on tuloa eikä ole varaa hifistellä.Osta itse metsää ja jätä luonnontilaan.[/quote
Seuraa keskustelua tarkemmin äläkä ala nimitellä: kyse on siitä, onko pakko ajoittaa hakkuu juuri lintujen kiivaimpaan pesimäaikaan - ei hakkuiden täyskiellosta.
Syyhen, miksi puut pitää hakata juuri lintujen pesimäaikana toukokuu-kesäkuu, ei ole yhtäkään järkevää perustetta eikä tuo pitäisi olla edes lain mukaan sallittua, varsinkaan kun suurin osa lintulajeista on muutenkin vaikeuksissa ihmisen maankäytön takia.
Kotikäyttöön seuraavaksi talveksi poltettavaksi tarkoitetut puut on muutenkin saatava kuivumaan toukokuun alkuun mennessä ja jos ajattelee metsänsä maapohjaa, kannattaa tilata kotiinsa vietävien runkojen ajo metsästä lähimmältä hevosmetsurilta ja työhevosharrastajalta.
Vierailija kirjoitti:
Ahaa olet viherpiipertäjä joka vain valittaa,
Joillekin metsän tuotto on tuloa eikä ole varaa hifistellä.Osta itse metsää ja jätä luonnontilaan.
Minulla on sijoitusmetsää ja kaikki hoitotyöt ja muut toimet tehdään aina pesimiskauden ulkopuolella, tämän olen sopinut metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Enkä ole ainoa, joka toimii näin. Pesimuskausi on melko lyhyt ja sen ulkopuolella pystyy hyvin toimimaan.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja pellot kylvetään kun linnut pesivät.
Suomi elää metsästä ja pelloilta tulevasta ruoasta.
Linnut ei meitä elätä.
Jos kylvää syksyllä, hanhiarmeija tuhoaa kaiken keväällä. Me kylvetään silloin kun tarve on. Tänä keväänä työstettiin peltoa jossa oli töyhtöhyypän pesä. Kierrettiin se pesä eikä ajettu yli, hyyppäemo ei ollut moksiskaan. Kuovien pesät saa myös olla rauhassa.
Metsätyöt tehdään talvella, kesällä on niin paljon muuta työtä. Myrskytuhot tietysti pitää käydä raivaamassa vuodenajasta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni hakkuut voisi kieltää alkukesän aikana. Ne ehtii tehdä ihan hyvin myös muina aikoina. Muutenkin voisi muistaa, että metsä on muutakin kuin puut.
ap
Ole oman elämäsi Linkola ja osta metsää ja suojele se.
Helppo sitä on vaatia suojelua muiden metsälle.
Vain täys idi-ootti metsänomistaja antaa hakata metsäänsä pesimäaikaan.
Itsekin olen metsänomista ja hakkuut tehdään talvella, se on oikea aika.
Suomalaiset yritykset osaavat kyllä hyödyntää ympäristöystävällisyyttä mainoksissaan. Oikeassa elämässä toiminta on täysin erilaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni hakkuut voisi kieltää alkukesän aikana. Ne ehtii tehdä ihan hyvin myös muina aikoina. Muutenkin voisi muistaa, että metsä on muutakin kuin puut.
ap
Ole oman elämäsi Linkola ja osta metsää ja suojele se.
Helppo sitä on vaatia suojelua muiden metsälle.Olisiko kohtuutonta ajoittaa hakkuut alkukesän pesimäajan ulkopuolelle?
Esim. tänä keväänä ei ole ollut mahdollista tehdä hakkuita, pakko siirtää kesään että metsänpohja kantaa.
Yleensä metsätyöt tehdään alkutalvesta.
Kukaan ei pakota menemään metsiin tehtaiden kokoisilla metsäkoneilla, jotka painavat maastoon syvät urat, jotka jäävät näkyviin vuosikymmeniksi ja jotka vaurioittavat kasveja ja sienien rihmastoja. Kyse on ahneudesta luonnon monimuotoisuuden kustannuksella. Mutta monet suomalaiset eivät halua tunnustaa tätä, vaikka moni kauhisteleekin Amazonin sademetsien tuhoamista samoilla tavoilla ja samoista syistä.
Laitapa tutkimustietoa, miten pitkään kasvien ja sienien rihmastot ovat vaurioituneita tai miten pitkään ne jäljet oikeasti siellä näkyvät. Luonnon monimuotoisuus unohtuu aina, kun helsinkiläinen haluaa kesämökin Päijänteen rannalta :).
Paljon enemmän maastoa kuluttavat erilaiset laittomat pyöräilyreitit, joita tehdään harrastusmielessä. Metsäkoneella ei niin pahaa jälkeä saa aikaan kuin 3 vuoden pyöräilyreitillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni hakkuut voisi kieltää alkukesän aikana. Ne ehtii tehdä ihan hyvin myös muina aikoina. Muutenkin voisi muistaa, että metsä on muutakin kuin puut.
ap
Ole oman elämäsi Linkola ja osta metsää ja suojele se.
Helppo sitä on vaatia suojelua muiden metsälle.Vain täys idi-ootti metsänomistaja antaa hakata metsäänsä pesimäaikaan.
Itsekin olen metsänomista ja hakkuut tehdään talvella, se on oikea aika.
Paljonko vähemmän saa motista tällä vaatimuksellasi? Harva kaupunkilainen metsänomistaja tajuaa vaatia puukauppasopimukseen sitä, että lintujen pesimäaikaan metsään ei mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahaa olet viherpiipertäjä joka vain valittaa,
Joillekin metsän tuotto on tuloa eikä ole varaa hifistellä.Osta itse metsää ja jätä luonnontilaan.
Minulla on sijoitusmetsää ja kaikki hoitotyöt ja muut toimet tehdään aina pesimiskauden ulkopuolella, tämän olen sopinut metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Enkä ole ainoa, joka toimii näin. Pesimuskausi on melko lyhyt ja sen ulkopuolella pystyy hyvin toimimaan.
Koska sun metsässä istutetaan?
Nykyiset metsäkoneet ovat huomattavasti kevyempiä ja sirompia kuin ennenvanhaan. Taitava koneenkuljettaja osaa suunnitella työn siten, että maapohja selviää mahdollisimman vähin vaurioin.
Vierailija kirjoitti:
Linnuilla ei ole mitään väliä.
Yle. Fi: "Eivätkö eri lintulajien kannat ole kuitenkin historian saatossa aina vaihdelleet? Eikö lintujen väheneminen selity sillä?
– On luonnollista, että tietyt lajit välillä runsastuvat ja välillä taantuvat, Virolainen myöntää.
– Mutta on huolestuttavaa, jos jonkin elinympäristön monet lajit taantuvat voimakkaasti. Silloin se on merkki jostain suuremmasta.
Sama viesti välittyy Syken tutkija Markku Mikkola-Roosin puheesta:
– Linnut ovat ravintoketjun huipulla. Lajien väheneminen kuvastaa sitä, että ravintoketjuissa on tapahtunut jotain suurta.
– Lintujen määrän vähenemisellä on vaikutusta esimerkiksi ihmiselle välttämättömien ruokakasvien pölytykseen. Vaikutukset voivat olla hyvinkin arvaamattomia.
Silti usein korostuu näkemys, jonka mukaan nykyisten lajien väheneminen ei haittaa. Taantuvien lajien tilalle saapuu uusia, normaalisti etelämpänä tavattuja lajeja.
Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut."