te, joilla on pikkulapsia ja teini-ikäisiä perheessä
Onko teillä jotain perheen yhteisiä menoja? Jos menette vaikka uimahalliin, pulkkamäkeen tai leikkipuistoon, niin lähteekö teidän yläaste- tai lukioikäiset suosiolla mukaan?
Kommentit (13)
Meillä on pieniä kaksi ja sitten kaksi isompaa, vanhin on vitosella ja alkaa olla jo murkku...
Tässä vaiheessa näyttää ainakin sieltä, että tuo vanhin luultavasti ei enää yläasteikäisenä halua lähteä meidän muiden kanssa joka paikkaan. Toistaiseksi on lähtenyt mielellään aina, kun mennään jonnekin kivaan juttuun, mutta jää nähtäväksi miten sitten isompana.
...lähde mukaan mihinkään yhteiseen. Sukulaisiin toiselle paikkakunnalle saa vielä joskus houkuteltua. Mut siihen jää.
pian 14-v. poika pistää jarruja aika lailla matkaan. Kuitenkin lähtee mielellään esim. lomamatkoille ja kauemmaksi.
Meillä on periaatteena, että aina ei tarvitse lähteä mukaan, mutta joskus täytyy. esim. Mummolaan täytyy lähteä vähintään joka kolmas kerta, halusi tai ei.Ja jos ollaan pitempään pois , niin aina mukaan.
taas lähtevät mukaan pienempienkin kanssa. Muutaman kerran tämänkin talven aikana lapset keskenään menneet lähipuiston pulkkamäkeen. Ihan isommatkin laskeneet, kun pienempien "varjolla" kehtaa vielä itsekin laskea:-) Samoin ovat lähteneet jonnekin Puuhamaahan tai vastaavaan, jonne tuskin enää ilman pikkusisaruksia lähtisivät (tai ainakaan kaveripiiristä eivät muut käy).
Lisäksi, jos ovatkin menneet jo kavereidensa kanssa esimerkiksi lähellä olevalle jäälle niin tullessani nuorempien sisarusten kanssa ottavat kyllä heidätkin mukaan pelaamaan jääkiekkoa tai lämivät heidän kanssaan. Samoin futaavat kesällä jne.
Sisälläkin lähes päivittäin jossain muodossa ovat keskenäänkin.
Lapset: Pojat 8,14,15 ja tyttö 5
meillä on 14 ja 15 vuotiaat ja 2 ja 3 vuotiaat ja usein on kaikki mukana kun jotain uhdessä touhutaan. MÖkille lapset lähtee mieluiten niin että isot saa ottaa yhden kaverin mukaan, mutta silti mökillä sitten käydään kalassa, marjassa yms. koko porukka yhdessä nuorten mukisematta.
Pulkka-luistelu reissuille ei tarvitsenuoria pakottaa.
Meillä on otettu se perjaate että pakoteta ei muuta kun jos on oikeasti pakko (nuorelleei löydy hoitopaikkaa, ei voi jäädä kotiin yms. ,muttakyllä 90prosentissa tapauksissa nuori on mielellään mukana tapahtumissa.
Lisään vielä että tälläistä ylmääräistä ohjelmaa meillä on n.1 viikko muuten saa nuoret puuhailla omiaan, mutta välillä keräännytään yhteen ja katotaan vaikka disney filmiä josei muuta.
Päivittäin vaikeutena enempi isojen kielenkäyttö pienten kuullen. Eivätkä ole edes pahimmasta päästä meidän murkkujen jutut. Mutta ei oo kiva kuulla 4-vuotiaan suusta,että V---u kun tää kone ei toimi!
Korkeintaan jonnekin Särkänniemeen lähtee jopa lukiolainen, ja varsinkin yläkoulua käyvät. Mutta edes mummoloihin noita teinejä ei saa mukaan, paitsi joskun mun äidin luo. Toisen mummon luona he eivät halua käydä ollenkaan. Uimahallissa he kävivät vielä jokunen vuosi sitten, mutta nykyään on aina jollain menkat tai jotain muuta. Mies käy uimahallissa nuorimmaisen kanssa kahdestaan. Lomareissuille nuoret lähtevät, jos he saavat oman hotellihuoneen, jossa on telkka, keittiö ja internetyhteys. Leikkipuistossa he käyvät pienimmäisen kanssa, jos pakotan ja maksan siitä vähän.
Joskus pakotetaankin, jos ei haluaisi lähteä (pidemmät poissaolot esim. lomat, tietyt juhlat ja vierailut, joihin haluamme hänet mukaan jne.), mutta yleensä saa itse päättää.
Esimerkiksi uimahalliin välillä lähtee mukaan, välillä ei. Halutessaan saa yleensä ottaa kaverin mukaan, mikä lisää halua lähteä. Pulkkamäkeenkin saa välillä houkutelluksi ja tänä talvena on ihan vapaaehtoisesti vienyt 5-vuotiastamme pulkkamäkeen. Perheen yhteinen harrastus on näin talvella laskettelu ja rinteeseen ei tarvitse pakottaa, vaan lähtee mielellään, jos ei ole jotain muuta harrastusmenoa tai vastaavaa. Koko perheen murtsikkaretkillekin hänet saa yleensä houkuteltua, varsinkin, jos kaveri lähtee mukaan.
Puuhamaan reissulle ei viime kesänä halunnut muun perheen kanssa ja sai päiväreissulta jäädäkin pois. Sen sijaan Särkänniemelle ei joutunut edes houkuttelemaan ;-) Saa nähdä, miten ensi kesänä käy purjehtimisen kanssa. Tarkoitus olisi viettää pari viikkoa veneessä ja voi olla, että siihen joutuu pakottamaan. Yksin kotiin ei niin pitkäksi ajaksi vielä missään nimessä jätetä. Joskus on jouduttu myös pakottamaan joillekin vierailuille, johon olemme halunneet koko perheen mukaan.
Meillä pojat ovat 14-, 5- ja 2*1,5-vuotiaita.
Tosin yleensä mies käy lasten kanssa uimassa ja jos 14-v ei ole muuta sovittua tekemistä, niin lähtee mukaan.
Muuten ei kansamme luistelemaan lähde, paitsi jos mennään hallille.
Hiitämään ei suostu lähtemään jos pienet mukana (ovat liian hitaita).
Leikkipuistoissa ei käydä ollenkaan. Nuorin on jo 6-v.
Me käydään yhdessä laskettelemassa ja pienimmät haluavat aina osan ajasta olla pulkkamäessä. Teini laskettelee laudalla. Muuten ei pulkkamäessä käydä, kun täällä ei ole muualla pulkkamäkeä.
ei tosiaan lähde 12v ja 15v mihinkään pulkkamäkeen meidän kanssa. Ei oikein yhteistä tekemistä ole, kun on noin eri ikäisiä lapsia :(
Kyllähän tuo mukaan lähtee mummolaan, Mäkkäriin ja muihin ravintoloihin, ehkä juuri ja juuri lähtisi uimahalliin, mutta ei enää muuten. Niin, ja lomalla myös lähtee sinne minne me muutkin lähdemme, yksin emme häntä kotiin suostu jättämään, korkeintaan pariksi päiväksi mummolaan saa jäädä omin päin. Kaupungilla jos kävellään koko sortin sakki, teini yleensä kävelee joko 50 metriä edellä tai jäljessä tai kadun toisella puolella...:-)
olin utelias, koska olen vastannut joihinkin ketjuihin, esim. sellaisiin missä mietitään miten suurperheellinen äiti, jolla on monenikäisiä lapsia, voisi olla yksin joskus kotona. Näissä ketjuissa monet ihmettelevät, mikä oikein on muka ongelmana, mies vain lasten kanssa leikkipuistoon, metsäretkelle tai uimahalliin, uusavuttomuutta jos ei onnistu. ap
Johtuu varmaan siitä, että teini on isällään paljon vapaa-aikaansa. Arkena ei juuri tehdä koko perheen juttuja, kun isommalla on jääkiekkoharrastus ja kaverimenoja. Uimahalliin, pulkkamäkeen, ostoksille ja joihinkin kyläpaikkoihin olen saanut koko perheen yhdessä. Muuten mennään pienemmällä kokoonpanolla.