Turhautuneisuus ja kiittämättömyys, tämä perhe arvostelee sekä nimittelee. Olen epätoivoinen.

Joskus on aika rankkaa, ylipäätään.
Kyseessä miesystäväni ja lapset, en tiedä mitä voisin tehdä enää toisin.
Nyt työttömänä hoidan kodista huolta, pesen tietysti kaikkien pyykit, teen ruoat, leivon lapsen kanssa ja yritän parhaani olla mukava sekä hyvä kaveri. Yritän pitää tässä perheessä huolta kodin perusasioista, jotta arki olisi kaikilla helpompaa.
Koen hoitavan tällä hetkellä oman osuuteni hyvin vaikka olenkin vielä hetken työttömänä, liitonrahoillani kuitenkin kustannan parhaani mukaan jääkaappiin täydennystä jne.

Lapsi on aikalailla isäänsä tullut joissakin asioissa. Enkä nyt syytä häntä, hänessä ei ole vikaa mutta tämä dynamiikka on itselleni hämmentävä.
On tosi suorapuheinen eikä siinä mitään, hän on vain lapsi eikä varmasti tahallaan tahdo loukata.
Kuitenkin kun suusta lipsahtelee, että olen täällä heidän palvelijansa tai arvostelee jatkuvasti jos esimerkiksi jokin tavara on väärässä paikkaa, jossain on vähän likaa tms..
Joskus menee itsellänikin yli, en sano pahasti enkä korota ääntä mutta kyseenalaistan miksi täytyy arvostella jatkuvasti. Siihen ei mielestäni ole syytä mutta jostakin syystä tunnen, että minua pidetään huonompana ja murjotaan, eniten miehen puolelta.
Siitä sitten lapsi loukkaantuu jos kysyn miksi arvostelee ja minä olen pahoillani koska se taas ei ole tarkoitukseni ollenkaan.
Olemme tulleet hyvin juttuun yleisesti, olemme kavereita mutta ehkä tämä oma roolini alkaa tuntumaan melko väsyttävältä joskus kun mieskin piikittelee, tosin eri asioista.
Haluaa kiusata yleisellä tasolla miten milloinkin nimitellen ja tuntuu, että täytyy niellä kaikki. Varsinkin jos hänellä on huono päivä.
Jos mainitsen asiasta niin minulle suututaan tai sitten arvostellaan muuten esimerkiksi herkäksi, jopa lapselliseksi miehen puolelta.

Tilanne on itselleni nykyään kestämätön.
Olen kuin nurkkaan ajettu ja tunnenkin itseni ala-arvoiseksi, olen muuttunut ja itken aikalailla päivittäin salaa.
On aika paljon kaikkea ollut meneillään enkä tunne, että olisin tasa-arvoisessa asemassa täällä.

Lisäksi kun lapsia ei ole täällä niin..
No sekin menee yli jos vietämme yhdessä kaksin aikaa viikonloppuisin.
Alkoholi jota en kestä lainkaan enää. Mies tuskin lopettaa mutta minä lopetan senkin.
Se vain pahentaa asioita ja on tullut vaarallisia tilanteita kotona.
En siedä enää mitään väärinkäsityksiä ja ahdistuksia, varsinkaan sen myrkyn takia.

Ehkä lapsetkin aistivat oman masennukseni ja että parisuhteemme on nykyään vastakkainasetelma.
Minulla ei siis ole lapsia.

Joskus on pakko avautua. En tahdo, että kukaan voi huonosti takiani ja toisaalta, en tiedä miten päin tulisi olla, jotta kaikki olisi hyvin.
Ehkä kohta on kaikille parempi, että lähden kävelemään.