Lue keskustelun säännöt.
Mun oma " Mr Big" viimein tunnusti rakastavansa -mutta molemmat ollaan suhteessa tahoillamme, ja on ehkä liian myöhäistä :(
06.05.2008 |
Eli noin 8v kestäneen jahkailun jälkeen menin pikkupäissään tunnustamaan ' ihonalaiselleni' , että olen ollut häneen rakastunut, ja että olin jossain vaiheessa jopa valmis jättämään nykyisen elämäni hänen takiaan. Kävi ilmi, että hän tuntee samoin, mutta oli pitänyt juttuamme puoleltani pelleilynä, ja oli uskonut etten haluaisi mitään vakavaa (aivan samoin kuin minä luulin hänen ajattelevan). Jotenkin tuntuu, että ne vuosikausia tukahdetut tunteet pulppuaa pintaan taas valtoimenaan..
Nyt tilanne on sitten tämä:
Molemmilla on oma elämä ja oma perhe. Vuosikausien epävarmuus toisen tunteista on nyt loppu. Mutta mitä sitten? Voiko aikuinen ihminen noin vain jättää elämänsä ja juosta sydämensä perässä -täysin järjen hyljäten? Mitään varmuutta ei ole siitä, että voisiko suhteeni Mr. Bigin kanssa toimia ikinä, vai onko tämä ollut niin ihanaa juuri siksi, että hän on ollut irtiottoni arjesta ja suhde ei koskaan ole saanut lupaa vakiintua..
Mitä itse tekisitte?
Kommentit (5)
Siksi sinä haikailet sen Mr Bigin perään, koska hän on se mies, jota et saanut. Kaikki hänessä on ihanaa, mysteeristä, saavuttamatonta. Näet hänet ihan eri lasien läpi kuin oman miehesi, jonka tunnet arjen elämässäsi.
Jätä haaveilu sikseen. Totuus ei ole niin kuin elokuvissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut pakko valehdella itselleen. Olen laittanut tähän saakka kaiken sen piikkiin, että yliromantisoin tilannetta ja kuvittelen tämän miehen tunteita, mutta nyt kun tiedän totuuden, niin ahdistaa. Olen tosin miettinyt, että miksei hän ole kertonut vaimolleen minusta mitään -minun mieheni tietää tämän miehen olemassaolosta, tai siis tietää että mulla on YSTÄVÄ nimeltä X. Syykin nyt siis selvisi: mä en ole koskaan ollutkaan hänelle mikään " vain" ystävä (ja eihän niistä kerrota..)
Lisätietona semmoista, että aina kun on tavattu, niin ilmassa on ollut sähköä. Kerran heittäydyin hetkeen, kun oli tilaisuus, ja se vuorokausi oli aivan ihana. Sanoja ei tarvittu. Muutoinkin kohtaamisemme on aina sitä, että kun toinen aloittaa lauseen, toinen lopettaa.. Nytkin mua pyörryttää edes ajatella asiaa. Itkin eilen ihan hirveästi sitä, että miksen voinut aiemmin laittaa kaikkea peliin ja tunnustaa tunteitani, ehkä tilanne ois nyt vallan toinen. Ei sillä, en ole nykyisessä suhteessani onneton, mulla on ihana ja hyvä mies (Mr Big -logiikalla hän lienee se Aidan....)
Se on totta, että arki se tulee jokaisessa suhteessa joskus. Sen vuoksi juuri epäilyttää. Tää mies asuu toisella paikkakunnalla, ja ei nähdä kauhean usein. Olen myös tietoisesti vältellyt tapaamisia, koska senhän tietää, mihin se johtaisi.
Siitäkään en voi olla varma, puhutaanko mulle nyt totta: onko niitä tunteita tosiaan, vai varmisteleeko vain tämän juttumme jatkumista. Puhun siksi Mr Bigistä, että hyvin paljon samaa tässä ihmisessä on luonteensa puolesta: on viettelevä mutta ei tunteiden armoille heittäytyvä, ehkä järkeilee joskus liikaakin..
ap
Hänen ei siis tarvinnut varmistella mitään. Sen vuoksi en itse kyseenalaista hänen sanomisiaan kauhean vahvasti.
ap
Entä jos arki on teille liikaa tai pettymys, oletko valmis jättämään perheesi? Kannattaako uhraus? Miten vaikuttaa lapsiin?