Jos Trump lähettää sotilaat kadulle
Usa ei voi enää kritisoida muiden maiden, mm. Kiina tapaa tukahduttaa mielenosoitukset sotilaallisesti. Ja sehän sopii näille rikosvaltioille.
Kommentit (98)
Saa sisällissodan vielä. The best country in the world 😆
Anarkistit ja feministit ovat myös tarttuneet tilaisuuteen.
No jaa, ei siinä taida olla vaihtoehtoja, jos ei osata mieltä osoittaa asiallisesti. Vaikka asia (rsimin vastustaminen) olisi hyvä, niin taas on menty tuo ryöstelyn ja väkivaltaisuuksien ym sivuilmiöiden takia taaksepäin tasa-arvoasiassa.
On vähän niinkuin kusemista omiin sukkiin. Toisaalta se aiheuttaa harmia niille ihan normaaleille ihmisille, jotka eivät halua riehua vaan vaikuttaa ihan laillisesti esimerkiksi äänestämällä asioihin, vaikka ei siitäkään tainnut olla apua ääriryhmien järkevöittämiseksi.
On ihan mielenkiintoista miettiä että, jos tuo rikollinen poliisi olisikin ollut värillinen, niin minkälaiset mielenosoitukset siitä olisi seurannut. Ei niin minkäänlaisia.
Mitä muuta tuossa voi tehdä ois pitänyt lähettää jo aiemmin. Elukoitahan nuo on jossei käyttäydy kuin ihminen turha märistä kohtelusta.
Vierailija kirjoitti:
No jaa, ei siinä taida olla vaihtoehtoja, jos ei osata mieltä osoittaa asiallisesti. Vaikka asia (rsimin vastustaminen) olisi hyvä, niin taas on menty tuo ryöstelyn ja väkivaltaisuuksien ym sivuilmiöiden takia taaksepäin tasa-arvoasiassa.
On vähän niinkuin kusemista omiin sukkiin. Toisaalta se aiheuttaa harmia niille ihan normaaleille ihmisille, jotka eivät halua riehua vaan vaikuttaa ihan laillisesti esimerkiksi äänestämällä asioihin, vaikka ei siitäkään tainnut olla apua ääriryhmien järkevöittämiseksi.
On ihan mielenkiintoista miettiä että, jos tuo rikollinen poliisi olisikin ollut värillinen, niin minkälaiset mielenosoitukset siitä olisi seurannut. Ei niin minkäänlaisia.
Eipä voi muuta kuin halveksua tämmöisiä ihmisiä. Tarkoitan siis kommentin kirjoittajaa.
Vierailija kirjoitti:
Se on sitten sisällissota.
Kommentoimatta Floydin tragediaa,,,Vastakkain ovat nyt anarkistit, äärivasemmistolaiset, feministit ja tolkun väki. Saa nähdä.
Niin paitsi, että Hong Kongissa ne mielenosoittajat eivät ole riehuvia ryöstelijöitä kuten Yhdysvalloissa
Näin usein historiassa. Vasemmisto katsoo oikeudekseen mellakoida ja käyttää epäoikeudenmukaista tapahtumaa syynä sekasortoon. Mikä olisi ratkaisu, oikeudenmukaisempi valtio, vallankumous, kommunismi?
Jos tarttuu aseeseen, joku voi vastata. Sitten alkaa valitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa, ei siinä taida olla vaihtoehtoja, jos ei osata mieltä osoittaa asiallisesti. Vaikka asia (rsimin vastustaminen) olisi hyvä, niin taas on menty tuo ryöstelyn ja väkivaltaisuuksien ym sivuilmiöiden takia taaksepäin tasa-arvoasiassa.
On vähän niinkuin kusemista omiin sukkiin. Toisaalta se aiheuttaa harmia niille ihan normaaleille ihmisille, jotka eivät halua riehua vaan vaikuttaa ihan laillisesti esimerkiksi äänestämällä asioihin, vaikka ei siitäkään tainnut olla apua ääriryhmien järkevöittämiseksi.
On ihan mielenkiintoista miettiä että, jos tuo rikollinen poliisi olisikin ollut värillinen, niin minkälaiset mielenosoitukset siitä olisi seurannut. Ei niin minkäänlaisia.
Eipä voi muuta kuin halveksua tämmöisiä ihmisiä. Tarkoitan siis kommentin kirjoittajaa.
Mellakoitsijoiden puolustajiakin jotkut halveksivat. Väkivalta ei ole ratkaisu väkivaltaan, eikä ole oikeutus sille, ei edes vasemmistolla.
Euroopan pörssikurssit vihertävät kun amerikkalaiset sijoittajat siirtävät paniikissa varojaan pois jenkkifirmoista.
Kansalliskaarti on osa USA:n armeijaa. Sotilaita on jo siis kaduilla.
Eivät kuitenkaan ole käyttäneet kovia piipuissaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos tarttuu aseeseen, joku voi vastata. Sitten alkaa valitus.
Ei ole monta viikkoa sitten kun parturiin haluavat valkoiset mielenosoittajat rähisivät poliisille ja menivät puoliautomaattiaseiden kanssa osavaltioiden hallintorakennuksiin. Ei ammuttu kyynelkaasua eikä kumiluoteja, Trumpkin vain kehotti kuuntelemaan protestoijia ja ymmärtämään heidän huolensa.
Vierailija kirjoitti:
Niin paitsi, että Hong Kongissa ne mielenosoittajat eivät ole riehuvia ryöstelijöitä kuten Yhdysvalloissa
Kohta muuten ovat, kun Kiina lähettää armeijansa riehumaan sinne.
On niin helppo jeesustella (vielä) meilläkin, kun ei tarvitse miettiä, mihin kohti huonetta laittaa lapsensa nukkumaan, kun saattaa pommi rappukäytävässä yöllä räjähtää ja ikkunan lasinsirpaleet tulla sisään huoneesseen.
Tunnen naisen, joka noin joutuu tekemään. Ja kysymyksessä on mailman vähiten rsistiseksi kuviteltu maa. (ei siis USA).
Ei voi mitenkään tietää mitä suuntaa joku täysin naamioitunut ihminen edustaa. Ihanko varmasti ne äärioikeistolaiset, sisällissotaa toivovat jannut kaikki istuvat kiltisti kotona? Eivätkä ole esimerkiksi lietsomassa väkivaltaa naamioituneena, jotta olisi syy kaivaa ase esiin ja puolustaa Trumpia?
Arabikevät tuo lähinnä on. Matakapalkkaiset on menettänyt työnsä ja alkaa mellakoida kun rahat on vähissä. Ranskassa sama homma keltaliivien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Niin paitsi, että Hong Kongissa ne mielenosoittajat eivät ole riehuvia ryöstelijöitä kuten Yhdysvalloissa
On niitä rauhallisiakin mielenosoittajia jenkeissä nyt poliisi pamputtanut. Toisaalta liekö Trumpilla oikeutta määrätä asevoimia kaduille?
Vierailija kirjoitti:
Niin paitsi, että Hong Kongissa ne mielenosoittajat eivät ole riehuvia ryöstelijöitä kuten Yhdysvalloissa
USA:ssa on molempia. Mielenosoitukset ovat yleensä päiväsaikaan rauhanomaisia, riehujat tulevat ulos illalla. Ja tuo Trumpin kirkkotieltä kyynelkaasulla ja kumiluodeilla raivattu protesti oli rauhallinen.
Maa joka on sekaisin ja jossa on eniten käsiaseita. Ei enteile hyvää.