Lue keskustelun säännöt.
Lasta yrittävät/lapsettomat, pliis älkää aina olko niin katkeria!
06.02.2009 |
Mulla alkaa oikeesti mennä hermot pariin ystävään, kun niiltä tulee aina niin katkeria ja kateellisia kommentteja meidän vauvaonnen suhteen. Ymmärrän kyllä itsekin sen yrittämisen ja kuumeilun tuskan, ei meillekään vuoteen vauvaa saatu. Nyt kun niitä on kaksin kappalein, se on ollut liikaa. Tuntuu, ettei saisi olla iloinen (siitä tulee ikävä kommentti "tosi kivaa kun kerroit -tyyliin) eikä varsinkaan valittaa väsymystä, kipua, neuvottomuutta tms (sä olet niin epäkiitollinen ja tuollainen tilanne). Saattaa pikkuhiljaa kyläilykutsut jäädä, miksi ihmeessä jaksaisin aina poistua mielipahan kanssa. En varmasti ole ainoa, joka kokee näin. Tiedän ystäväni siskonkin terrorisoivan omalla lapsettomuudellaan, oli nytkin vetänyt herneen nenään ja lähtenyt ovet paukkuen, kun ystäväni oli kertonut ettei halua kolmatta lasta, vaan radikaalimpi ehkäisy otetaan käyttöön. Eikö normaalin arjen ja elämän eläminen ole siedettävä asia, teille lapsettomillekin?
Kommentit (6)
jos et itse sitä tietoisesti halua.Sä tuotat mielipahaa sille lapsettomalle myös.
Sitä tuskaa ei voi ymmärtää kun sen itse kokenut.Koeta puhua muusta kun lapsista....mutta usein se on niin että lapsetonkin vetäytyy ja ne kyläilykutsut jää-
6 vuoden jälkeen ici- lapsen saanut,yhden keskenmenon kokenut,eronnut äiti
ei erokaan ole niin paha kun lapsettomuus jota et ole tietoisesti valinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän kaltaiset ne vasta eivät saakaan ääneen valittaa väsymystä tai ylipäänsä mitään vauva-aikaan liittyvää. Varsinkaan sellaisten korvien kuulolla ollessa, jotka tietävät lapsettomuushoidoista. "mitä sitä vängällä tehdään lapsia ja sitten viitsitään valittaa" Nii-in, että sellaista
ennen kuin sain lapsen, ja tunnen myös tahattomia lapsettomia. Kukaan ei käyttäydy niin lapsellisesti ja pikkumaisesti kuin sinun tuttusi.
älkää aina jauhako koko ajan vain lapsistanne. On sitä muutakin elämää.
Itse en ikinä juttele lapsistani lapsettomien kanssa. En varsinkaan valita tai kehu äitiyden ihanuutta. Korkeintaan kysyttäessä kerron lapsen asioista. En omista tunteistani äitinä. Yritän vaihtaa puheen aihetta, varsinkin jos huomaan katkeruutta ilmassa.
Lapsettomuudesta kärsivät saattavat olla hyvinkin katkeria ja jopa ilkeitä kateudessaan. Toisten puolesta iloitseminen on joillekin niin vaikeaa ja eivät käsitä, että tekevät itselleenkin hallaa siinä, kun märehtivät itsesäälissä ja toivovat lapsen saanneille pahaa.
mutta lapseton ei saa olla katkera omasta tilastaan? Miksi pitäisi kieltää itseltään negatiiviset tunteet?