Pelottaa vierailut Uudeltamaalta
Kaverini Helsingistä haluaisi tulla kyläilemään tänne Pohjanmaalla. Sanoin, että seurataan miten koronan käy nyt kesäkuussa. Pelottaa, että hän mahdollisesti toisi sen tullessaan. Tuntui kyllä loukkaantuvan, kun en toivottanut tervetulleeksi.
Kommentit (5)
Pysykööt ruåttalaiset maassansa ja samoin pk-seutulaiset siellä kehä kolmosen sisäpuolella nyt, kun muutenkin pitävät muita landeina ja juntteina. En itsekään haluaisi tavata ketään sieltäpäin. Luulisi, että ymmärtävät, jos sanot että katsotaan vaikka loppukesästä??
Anna loukkaantua. Sinä päätät, keitä kotiisi tulee ja milloin.
Ei sitä virusta nyt kaikesta huolimatta niin vaan tuoda. Yleensä ihmiset sairastuvat ja jäävät kotiin potemaan hetimiten eikä kerkiä kuljeskelemaan ympäriinsä.
Voittehan tavata turvavälien kanssa.
On se toisinkin päin. En ymmärrä miksi pitää tulla uudellemaalle vierailulle? Itse satun asumaan täällä mutta että tänne pitää lomalla päästä. Ei järkeä.
No nyt on vähän ylihysteeristä.