Lue keskustelun säännöt.
Kun muistisairaus on ohi
23.05.2020 |
Maaliskuussa Taidemaalariliiton teosvälityksessä jäin katselemaan taulua, jonka nimi oli Tuntematon (Juha Kuosmanen). Siihen oli maalattu täsmälleen samanlaiset vaatteet, joita lähiomaisemme käytti. Lähiomaisellamme oli muistisairaus ja myös hän oli toisinaan kadoksissa. Tosin hänen taskuissaan oli aina perheemme yhteystiedot ja on ollut koskettavaa löytää näitä lappuja hänen tavaroita siivotessa.
Perheemme alkoi kantaa hänestä vastuuta samana päivänä, kun esikoinen aloitti koulun. Iloisesta koululaisesta otettiin kuva, mutta koulupäivän aikana suoritettua geriatriakäyntiä ei ikuistettu. Perheemme ja omaisen asuinpaikkojen välillä oli 1,5 h ajomatka ja se tuli seuraavien vuosien aikana tutuksi. Usean vuoden työn jälkeen omaisemme sai hoitokotipaikan asuinpaikkakunnaltamme ja nyttemmin hän on menehtynyt. Huolen täyttämä ajanjakso on takapäin ja on tullut vuoro muistella omaista sellaisena kuin hänet tunsimme. Vielä pitäisi hyväksyä kaikki tapahtunut, kiittää itseä ponnisteluista ja antaa itselle anteeksi ne hetket, joista olisi toivonut selviytyneensä paremmin. Toivon kaikille muistisairaiden omaisille kärsivällisyyttä ja kykyä ammentaa voimaa arjen hyvistä hetkistä!
Kommentit (4)
Epäilen, onko ap koskaan oikeasti muistisairaasta joutunut huolehtimaan. Yleensä muistisairaus liittyy dementiaan. Silloin se ei ole mitenkään leppoisaa huonomuistisen ihmisen hoivaamista.
Ja mistäkö tietää, milloin on oikea aika siirtyä hoitokotiin? Silloin, kun vastuussa oleva omainen alkaa olla siinä kunnossa, että kohta joutuvat hoitoon molemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistisairaus päättyy arkkuun. Näin on. En ajatellut, että tekstini kuulostaisi leppoisalta. Yritin olla kuulostamatta katkeralta. Ajanjakso on ollut äärimmäisen rankka ja nyt teen surutyötä. Oma työ ja pienet lapset on pitänyt myös hoitaa ja lopulta menetin yöunet sekä sairastuin masennukseen. Taulun näkeminen oli ihmeellinen hetki. Olin näyttelyssä yhdessä ystävieni kanssa ja oli erityisen hyvä olla. Otin taulusta valokuvan ja tänään palasin siihen.
Ensimmäiselle kommentoijalle kiitokset ja sanoisin, että kannattaa alkaa järjestellä palvelutalopaikkaa jo, kun kokee, että sellaisessa asuminen on turvallisinta ja muistisairaalle hyväksi. Meillä kesti kaksi vuotta saada koko prosessi vietyä läpi ja sen aikana omainen joutui mm. pari kertaa putkaan, kun hän aiheutti vaaraa muille ja itselleen. Lisäksi hän oli usein kadoksissa tai muutoin toimi kotikaupungissaan niin että kanssakulkijat olivat huolissaan. Hänen ensimmäisiä oireita oli puhe- ja kirjoituskyvyn menetys ja pikku hiljaa kaikenlainen looginen toiminta heikkeni. Fyysisesti hän oli vahva ja sosiaalisissa tilanteissa hyvin määrätietoisen oloinen, joka oli varmasti perua hänen taustastaan tehtävissä, missä tilanteen nopea kartoittaminen ja haltuunotto olivat ensisijaisia. Palvelutarpeen kartoituksessa ensin yritettiin saada hänelle turvaa kotihoidon kautta, vaikka me omaisina jo tiesimme, että tila on edennyt pitkälle ja ettei kotihoidosta tule olemaan muuta kuin vaikeuksia kotihoidon työntekijöille. Lopulta omainen oli puoli vuotta sairaalassa ihan vain siksi, että sosiaalihuollon prosessi kesti edelleen. Prosessi ei kai useimmiten vie näin pitkään. Voimia asioiden selvittämiseen ja huolenpitoon!
Kiitos kauniista kirjoituksestasi. Saanko kysyä vielä, mistä tiesitte että on oikea aika muistisairaan siirtyä hoitokotiin asumaan? Jouduitteko jonottamaan paikkaa pitkään? Meillä alkaisi olla se vaihe.