Auttakaa!! Näen tytärpuolessani liian selvästi hänen äitinsä.

sillä veri on vettä sakeampaa ja aikaamyöden suhtautumisesi miehesi lapseen syö sinun ja miehesi välit. Näin kävi ex miehelle ja hänen uudelle vaimolleen joka on nyt ex (ei voinut sietää tytärtäni koska muistutti liikaa minua)

Mulla on tosi usein tuota samaa tunnetta poikapuoleni kanssa, ihana lapsi hän on ja suloinen ja vaikka mitä, mutta aina välillä nuo tunteet nostavat päätään, joskus poika näyttää ihan äidiltään ja se nyt vaan on juttu mille ei voi mitään eikä sen pitäisi edes haitata, kai se on vaan mustasukkaisuutta eli normaali tunne, mutta



hänen äitinsä on samaa kaliiberia kuin sinun tytärpuolesi äiti, ja valitettavasti tunnen samoin silloin kun poika käyttäytyy jotenkin " äitimäisesti" eli on huonokäytöksinen, epäsiisti, tuhma tms :(



En aina edes onnistu olemaan kovin neutraali tuolloin, ja en halua sanoa mitään pahaa niin yritän vaan olla huomaamatta poikaa silloin etten sanoisi mitään tylyä äidistään tai siihen millaista siellä on viittaavasta käytöksestä :(



Täällä aaveella saa kyllä haukut tästä asiasta kun ottaa esiin, mutta totuushan tämä vaan on, mä rakastan miestäni ja tykkään hänen lapsestaan ihmisenä (on hauska tyyppi kyllä) mutta ei sille voi mitään etä nämä ns mustasukkaisuuspiikit nostaa välillä päätään, luulenpa etä on ihan yleistä ja normaalia, kunhan vaan ei anna sen vaikuttaa elämään eikä ala kohtelemaan lasta sen mukaan... Ei kyllä ole helppoa ei,



aikakin varmaan auttaa, me ollaan vasta muutama vuosi oltu yhdessä niin kai tää tästä tasaantuu, olen joskus miettinyt että jos äitinsä olisi kivempi ja " parempi" hoitamaan, niin olisko mun helpompi päästä näistä tunteista, no en tiedä.



En osaa auttaa siis, ootko puhunu sun miehelle tästä? Mä oon, ja mun mies sanoo samaa että välillä harmittaa kun poika käyttäytyy ihan juuri sen mukaan miten siellä äidillään on opetettu vaikka me yritetään kovasti kyllä esim siisteyskasvatusta ja julkista käyttäytymistä opettaa paremmaksi...

Kuten sanoit: ei ole tytön vika, millainen äiti hänellä on. Ehkä sääli auttaisikin pitämään lapsesta enemmän? ;) Ihan tosissaankin fakta on, ettei tyttö voi äitinsä vaikutukselle mitään. Ja hän on kuitenkin vielä vasta lapsi, jolle etenkin isän ehdoton rakkaus on tosi tärkeää. Sinun roolisi äitipuolena on sikäli helpompi, että sinun ei tarvitse tuntea sentään äidinrakkautta puolisosi lapsia kohtaan. Riittää, että olet asiallinen aikuinen heidän elämässään, etkä lyttää vasta nupuillaan olevaa itsetuntoa omilla ennakkoluuloillasi tai tunteillasi.



Oma äitini taistelee samojen tunteiden kanssa ex-miniänsä teini-ikäistä tytärtä kohtaan. Ja hän on sentään lapsen mummo! Hän on päässyt aika hyvin niskan päälle omien ikävien fiilistensä voittamisessa sillä, että muistuttaa pojantytön olevan todellakin hänen poikansa tytär ihan yhtä lailla kuin ex-miniän tytär... Auttaisiko ajatus sinuakin? Mitäs jos oikein yhdessä joskus miettisitte, missä tyttö on tullut isäänsä? Ja ehkä kannattaisi myös viettää enemmän aikaa yhdessä, niin tutustuisitte paremmin. Ja voisitte samalla piilovaikuttaakin häneen ;)

ihmisistä ei voi tykätä. Eikä tarvitsekaan. Aika kuluu ja suhteet asettuu tiettyihin uomiinsa. Eri asia olisi, jos tyttö asuisi teillä, silloin pitäisi rakentaa toisella tavoin läheinen suhde. Mutta nyt voit rauhassa olla kaukana. Muutaman vuoden päästä tyttö on taas erilainen. Anna ajan kulua.



Kaikkien kanssa ei tule toimeen. Piste.

nykyisellään lapset taitavat jopa pitää minusta, mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan - minä en pidä heistä.

Vierailija:

sillä veri on vettä sakeampaa ja aikaamyöden suhtautumisesi miehesi lapseen syö sinun ja miehesi välit. Näin kävi ex miehelle ja hänen uudelle vaimolleen joka on nyt ex (ei voinut sietää tytärtäni koska muistutti liikaa minua)

meillä nimittäin isä on SUUNNATTOMASTA RAKKAUDESTAAN huolimatta sitä mieltä, että hänen lapsensa ovat samalla sekä laiminlyötyjä että hemmoteltuja - heidän äitinsä kasvatusmetodit ovat sellaiset, mistä isä ei pidä ja mitä hän ei allekirjoita. Hän sanoi edellisessä avioliitossaan usein tunteneensa taistelevansa kolmea lasta vastaan, joista kaksi lapsia ja yksi äiti.

Mies sanoo kyllä, että tilanne on harmillinen, mutta me emme voi kuin tehdä parhaamme ja toivoa parasta.

Lohduttavaa kuulla, että en ole ainoa, jolla on tälläisiä tunteita.



Mieheni ja minun väliin tämä asia tuskin tulee koskaan, koska hän on ainakin yhtä ärsyyntynyt tiettyihin asioihin, jotka tyttö on omaksunut kotootaan. Niille asioille, kun ei vaan hirveästi voi mitään, koska joka toinen vkl. on kovin lyhyt aika vaikuttaa lapsen maailmaan. Yrittää kyllä voi..



Mutta jatketaan ajatusten kanssa painimista, kiva tietää että en ole yksin! :)