Lue keskustelun säännöt.
Miksi en osaa olla vihainen kenellekkään läheiselleni kovin pitkään? :D
13.05.2020 |
Se on vähän huvittavaakin, sillä vaikka kuinka haukuttaisiin. jopa kohdistuisin väkivallan uhriksi niin toki suutun ja loukkaannun, en pidä ihmisestä mutta unohdan myös ja jatkan elämää tuntemieni ihmisten kohdalla.
Riippuu tietysti jos on täysin tuntematon enkä välitä kyseisestä ihmisestä niin en muistele hyvällä ja saatan pitkäänkin pohtia huonoa käytöstä ja käsitellä asiaa.
Sitten kun on kyse läheisistä ihmisistä, niin lopulta näen hyvät puolet, ymmärrän ihmistä ja annan anteeksi vaikken unohda.
Huonoa on vaan se, että tunteet jäävät aikalailla käsittelemättä ja sisällä on paljon sellasita turhaa painolastia välillä jonka kanssa oppii elämään kylläkin kun joskus itsekseen suree ja vihaa.
Mistä tällainen johtuu?
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
Mä luulin että täällä olis joku kohtalotoveri aloittanut keskustelun, mutta ei sittenkään. Minäkään en nimittäin osaa olla vihainen kuin maksimissaan tunnin, ja sitten jo unohdan koko asian. Välillä oikein ärsyttää kun asia on sellainen että pitäisi olla kunnolla vihainen, mutta kun ei jaksa eikä muista että piti olla vihainen.
Mmm.. no otin aika kärjistetyt esimerkit.
Sama se on vaikka jotenkin leikisti vitsaillen loukattaisiin, se tuntuu ikävältä mutta tuollaiset jostain syystä unohtaa helposti. On outoa ja olen miettinyt johtuuko se jotenkin siihen kun traumat ylipäätänsä koteloituu tuonne mielen syvyyksiin. Jos niitä on tullut enemmänkin niin ei vain jostain syystä osaa ja ole keinoja itsellä noteerata tarpeeksi. On helpompi unohtaa kun vatvoa asiaa.
Tosin vaihtelevasti huomaan itsessäni maailmantuskaa ja inhoa kanssaihmisä kohtaan mutta jotenkin sieltä ponnistaa aina ajattelemaan suurpiirteisemmin ja selviytyy. Olisiko kyse jostain defenssistä..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulin että täällä olis joku kohtalotoveri aloittanut keskustelun, mutta ei sittenkään. Minäkään en nimittäin osaa olla vihainen kuin maksimissaan tunnin, ja sitten jo unohdan koko asian. Välillä oikein ärsyttää kun asia on sellainen että pitäisi olla kunnolla vihainen, mutta kun ei jaksa eikä muista että piti olla vihainen.
Mmm.. no otin aika kärjistetyt esimerkit.
Sama se on vaikka jotenkin leikisti vitsaillen loukattaisiin, se tuntuu ikävältä mutta tuollaiset jostain syystä unohtaa helposti. On outoa ja olen miettinyt johtuuko se jotenkin siihen kun traumat ylipäätänsä koteloituu tuonne mielen syvyyksiin. Jos niitä on tullut enemmänkin niin ei vain jostain syystä osaa ja ole keinoja itsellä noteerata tarpeeksi. On helpompi unohtaa kun vatvoa asiaa.
Tosin vaihtelevasti huomaan itsessäni maailmantuskaa ja inhoa kanssaihmisä kohtaan mutta jotenkin sieltä ponnistaa aina ajattelemaan suurpiirteisemmin ja selviytyy. Olisiko kyse jostain defenssistä..
Ap
Mulla on keinoja käsitellä, en vaan yleensä näe syytä. En ole erityisen kiinnostunut muista ihmisistä, viihdyn yksin. Joten jos joku loukkaa, siinähän loukkaa. Asia ei jotenkin jaksa hetkauttaa, kun tyyppi ja sen mielipiteet on joka tapauksessa todennäköisesti mulle ihan yhdentekeviä. Jos taas on kyse niistä 3-4 ihmisestä joiden mielipiteillä on edes jotain väliä, he eivät loukkaa. Saattavat ärsyttää, mutta en vaan osaa olla ärsyyntynyt kauan. Joskus mietin onko mussa jotain vikaa, kun en ole kiinnostunut muista ihmisistä lainkaan, elleivät he ole joku näistä yhden käden sormilla laskettavista ihmisistä. Tuntemallani misantropialla on varmaan sormensa pelissä asiassa.
Mä luulin että täällä olis joku kohtalotoveri aloittanut keskustelun, mutta ei sittenkään. Minäkään en nimittäin osaa olla vihainen kuin maksimissaan tunnin, ja sitten jo unohdan koko asian. Välillä oikein ärsyttää kun asia on sellainen että pitäisi olla kunnolla vihainen, mutta kun ei jaksa eikä muista että piti olla vihainen.