Minkä ikäisenä teidän vanhempanne muuttuivat vanhuksiksi?

Ihmisillä on erilainen biologinen ikä, toiset vanhenevat toisia nopeammin. Elämäntavat, sairaudet ja geenit vaikuttavat asiaan. Aivoperäiset sairaudet, masennus ja alkoholismi voivat aiheuttaa dementiaa ja ikääntyneillä epätasapainossa oleva lääkitys voi aiheuttaa pahaa sekavuutta. Toisaalta voi olla sellaista henkistä jämähtämistä, jonka uskon olevan osittain kytköksissä persoonallisuuteen. Jos ei aktivoi itseään, kognitiiviset kyvyt voivat ikääntyessä heiketä näkyvästi.

Omat vanhempani olivat jo kuusikymppisinä vanhuksenoloisia, johtuen heikosta fyysisestä terveydestä ja toisen vanhemman aivosairaudesta.  Toinen on aina ollut sellainen jäärä ja nyt korostuu tietynlainen kriittisyys uusia asioita ja muutoksia kohtaan.

Tärkeää olisi pitää itsensä liikkeessä, pitää yllä sosiaalisia suhteita, harrastaa erilaisia asioita, jotka aktivoivat ja haastavat itseä sopivasti (lukeminen, käsityöt, musiikki, puutarhanhoito, ristikot, tanssi...) ja välillä irtautua rutiineista ja avautua uusille kokemuksille.

Minun äitini on 72 ja isäni 75. En sanoisi kumpaakaan vanhukseksi, koska ovat niin hyväkuntoisia ja teräviä vielä, molempia voisi luulla nuoremmaksikin.

Isäni alkoi olla vanhus vähän 70 ikävuoden jälkeen. Hän kuoli 74-vuotiaana, ja äidistäni tuli vanhus silloin.

Eivät ole vielä vanhuksia (64 ja 65-vuotiaat).

Appivanhemmista ainakin appiukko alkaa olla vähän vanhus, sillä parkinsonintauti on häntä kovastai hidastanut. Mutta autolla saa vielä hänkin ajaa. Ei ehkä kauaa enää.

Paha sanoa, koska isäni kanssa en ole tekemisissä, on nyt 67v ja äitini kuoli 47v iässä.

Isää alko varmasti vanhentanut ennenaikaisesti ja äidillä vaikutti olemukseen ja kuntoon sairautensa liitännäisongelmineen ja vahvat lääkkeet/hoidot.

70 v olivat vielä nuoria. Nyt 80 v ovat vanhoja, mutta eivät vielä vanhuksia.

Vanhempani ovat 76 ja 79 vuotiaat ja eivät ole todellakaan vanhuksia, vaan menisivät rutkasti nuoremmista. Teen itse vanhustyötä ja olen nähnyt niin kuusikymppisiä vanhuksen oloisia ihmisiä kuin 85 vuotiaita hyvinkin nuoren oloisia pirteitä ihmisiä.

Vanhempani on 71 ja 74 vuotiaita ja puhun heistä eläkeläisinä. Pärjäävät hyvin kahdestaan vaikka isällä paljon sairauksia. Mutta ovat vielä järjissään ja tajuavat asioita.

Isä ehkä 85 vuotiaana vanhus, äiti aikaisemmin- muistisairaus vanhenti nopeasti.

Äitini on nyt 93-vuotias. Vielä 10 vuotta sitten hän jaksoi hiihtää lastenlapsien kanssa, käydä jalkaisin kaupassa muutaman kilometrin päässä ja pyöräillä melkein päivittäin, leikkasi nurmikon ja pensasasidan kesäisin eikä hänellä ollut mitään lääkityksiä. Mutta muutamassa vuodessa hänestä tuli hengenashdistuksen ja sydänvaivojen kanssa kamppaileva huonosti liikkuva vanhus valtaisine lääkearsenaaleineen. Se tapahtui melko nopeasti. Ajatus ja muisti toimii edelleen, mutta fyysinen kunto romahti. Nyt kun hän ei pysty kävelemään edes postilaatikolle kahdenkymmenen metrin päähän, hän tuntee itsensä tarpeettomaksi, avuttomaksi, hyvin masentuneeksi. Sanoisin, että hänestä tuli vanhus 85-86-vuotiaana.

Isä ja anoppi siinä 70 tienoilla. Äiti ei ole vielä muuttunut, hän on nyt 70. Luulen että isällä ja anopilla yksin asuminen vaikutti. Ajatukset muuttui yhtäkkiä lapsellisiksi ja aika hölmöiksi. Välillä toki kirkkaita hetkiä. Isällä varsinkin muutos tuli jotenkin todella yhtäkkiä. Se oli tosi surullista. Yhtäkkiä ajatukset ei enää kulkeneetkaan, nukkui paljon, tuli dementian oireita. Nyt hän on jo kuollut.

Isäni täyttää 85 vuotta enkä osaa mieltää häntä vieläkään vanhukseksi, on niin hyväkuntoinen. Äitini on kohta 83 vuotta ja on viime vuosina muuttunut jotenkin hauraaksi. Sai vuonna 2006 aivoinfarktin ja on mennyt pikkuhiljaa alas päin.

Isä on 72v ja on vielä töissä pörssiyhtiöissä nk. Nollasopimuksella. Koronaan asti olo paljon ulkomailla työmatkoilla. Ei siis ole vanhus ollenkaan.

Äidinäiti on 89v, ja on karanteenissa Alcudiassa. Nyt pääsee taas golfaamaan. Ei ole vanhus hänkään.

noin. 73v. Sairastui rintasyöpään, sen jälkeen alkoi alamäki. Tuli monenmoista. Alzheimer, kakkostyypin diabetes jne.

78-v. äidilläni alkaa olla joitakin vanhuksen piirteitä. Tiettyä verkkaistumista toiminnassa eikä hän ole ihan yhtä terävä kuin nuorempana. Mutta silti täysin itsenäinen ja hyvin kartalla maailman ja elämän tapahtumista. 

Eli mitä tuohon nyt sanoisi.

Isä täyttää ensi kuussa 68 ja äiti ensi syksynä 70. En sanoisi vanhuksiksi, ovat molemmat hyvässä kunnossa. Äiti harrasti nuorena telinevoimistelua ja isä juoksi maratooneja, ehkä se auttaa jälkeenpäin vanhanakin pysymään kondiksessa.

Molemmat 80+ itsellisiä veteraaneja jotka käyvät ahkerasti mökkeilemässä. Eivät vielä vanhuksia.

Vanhus on sellainen jonka liikuntakyky on rajallinen tai joka tarvitsee apua arkirutiineissa.

Isä yllättävän nopeasti jo eläkkeelle jäämisen jälkeen, mutta ehkä selkeämmin siinä 70-vuotiaana. Äiti ei ole vielä osoittanut kovin pahoja merkkejä vanhukseksi muuttumisesta vielä nyt 74-vuotiaanakaan.

Omat vanhemmat ovat jo kuolleet aika päiviä sitten. Mutta sanoisin, että miehen n 65-vuotiaat vanhemmat ovat vanhuksia. Harmillisen huonossa kunnossa jo tässä vaiheessa. Heti kun eläke alkoi, alkoi myös jyrkempi alamäki.

Omat vanhemmat suunnilleen saman ikäisiä kuin aloittajalla. Vauhti on hidastunut eikä uusi tekniikka suju enää yhtä nopeasti kuin ennen, muuten ovat molemmat ihan skarppeja ja pysyvät ajan hermolla asioista. Kuuskymppisenä olivat vielä suorastaan nuorekkaita, selkeä vanheneminen on tapahtunut hissukseen mutta selkeästi päälle 70v. Tutkimusten mukkaan tästä eteenpäin alamäki kiihtyy. Tärkeintä on pysyä aktiivisena, sekä fyysisesti että henkisesti. Aivojumppa hidastaa muistisairauksien syntymistä.