Masentavaa

40v yksinäinen ylipainoinen nainen. Voiko enää säälittävänpää olla? Kavereita sais, kun aktiivisesti hommais. Mut en jaksa/ehdi. Kaikki vanhat kaverit jääneet. Eipä ne siis mitään oikeita kavereita ollut. Masentava huomata, että ei oikeasti merkitse entisille "ystäville" mitään.
Ylipainostakin pääsee eroon syömällä vähemmän. Mutta, sitten menis sekin ilo tästä elämästä.
Mies on. Se harrastaa omiaan tai tuijottaa puhelinta, lähelle tulee silloin kun palleroita pakottaa.. Lapsiakin on. Mutta, ne on lapsia. Joskus olis ihan kiva, et ne sais vaikka yhdeksi yöks johonki, ja vois vaikka vetästä kalsarikännit, ilman et tartteis välittää kenestäkään muusta. Mutta, tuossa ne on ja pysyy. No, ehkä ihan kiva et ovat olemassa.

No semmosta se. Jos vaikka menis tekee iltapalaa. Mies ei sitä tajuu tehdä. Tajuaa kyllä ensimmäisenä tulla syömään...