Puuttuisitko teinin suihkutteluun
Teini käy suihkussa aamuin illoin, ja on siellä vaikka puoli tuntia kerrallaan niin, että vesi sohisee täysillä koko sen ajan. Siellä hengataan ja haaveillaan peseytymisen lisäksi. Puututko vanhempana asiaan ja neuvot fiksua veden kulutusta vai saako teillä tehdä kuten haluaa?
Kommentit (77)
Puuttuisin ja neuvoisin ystävälliseen sävyyn ja kertoisin, minkä verran vettä menee hukkaan litroissa ja euroissa. Tai näin toivoisin itseni puuttuvan asiaan. Teinin ohjaus ja ohjeistus ei aina suju niin kuin itse toivoisi. Mutta keskustelun kautta.
Pakko, jos lämmin maksaa 8 euroa kuutio.
Ei saa puuttua. Liittyy vahvasti kehittymiseen ja ihminen tarvitsee tilaa olla rauhassa. Annat olla ja et kyseenalaista.
En puuttuisi kenenkään muunkaan suihkutapoihin.
Olen puuttunut ja käynyt koputtamassa kylppärin oveen jos uhkaa venyä lutraaminen liian pitkäksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei saa puuttua. Liittyy vahvasti kehittymiseen ja ihminen tarvitsee tilaa olla rauhassa. Annat olla ja et kyseenalaista.
Ihan älytöntä. Kehittymiseen kuuluu myös rajoitusten ymmärtäminen ja luonnonvarojen kunnioittamisen oppiminen. Myös se on hyvä tiedostaa, ettei vesi ole ilmaista.
Minä ainakin olen valmis maksamaan pitkistä ja kuumista suihkuista! Arjen pieniä nautintoja.
Aihe on meillä säännöllisesti pinnalla, viimeksi viimevkolla, kun ilmeni, että vedenkulutus n.160l/vrk/hlö.
Eipä ole paljoa auttanut, vähän enemmän sammuttelee suihkua siellä ollessaan, mutta edelleen litraa antaumuksella n.20-30min/pvässä.
18v kyseessä.
Meillä on puututtu. Tosin vasta 12 v kyseessä mutta olisi helposti suihkussa tunnin päivässä, jos ei olisi sanottu asiasta. Mun mielestä voi avata asiaa ihan euroissa, jos se helpottaa ymmärtämistä.
Parempi että suihkuttelee liikaa, kuin liian vähän. Itse kyllä keskustelisin vedenkulutuksesta, mutta en mitään meteliä nostaisi.
Ja onhan se hyvä oppi tulevaisuutta varten, vesi on kallista eikä sitä pidä tuhlata. Voipi olla yllätys kun muuttaa omilleen ja maksaa vesilaskunsa itse jos on tottunut olemaan puoli tuntia kerrallaan suihkussa.
Itse olen kehottanut sulkemaan hanan saippuoinnin ja hampaiden harjaamisenkin ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Mun teinityttö teki tuota myös nuorena. Varmaankin oli turvallisin paikka sormettaa. Veden hinnasta ei kannata puhua. Äiti voisisi neuvoa siinä sormetusjutussa ja taata teinitytölle turvallinen paikka ja vaikka joku lelu.
Tottakai veden hinnasta pitää puhua! Miksi ei pitäisi? Ei teini voi tuhlata yli perheen varojen sen takia, että pääsee sormettaa.
Ei voi olla niin tiukkaa rahasta, ettei pesuveteen ole varaa!
antakaa ihmisen peseytyä
Tietysti kannattaa kertoa veden hinnasta - mistäs teini sen muuten tietäisi. Ei tietenkään pidä syyllistää, mutta isket faktat pöytään. Oikeestaan se ois pitänyt tehdä jo pitkä aika sitten. Mun lapsuudenkoti oli omakotitalo, joten kuluja riitti ja oli ihan selvä juttu kaikille, että suihku on kiinni kun laitetaan shampoota ym. Myös jos joku oli oikeasti älyttömän pitkään suihkussa (kylminä talvipäivinä saatoin tähän syyllistyä, kun lämmin vesihöyry tuntui niin ihanalta), joku koputti lattiaan siinä yläpuolella.
Runkkaa suihkussa. Fakta. Tein itse ihan samaa.
Ei puututa, kaksi teiniä. Hetken se kestää ja saavat olla rauhassa.
Mun oma äiti narisi wc-paperista ja vedestä.
Eikä saanut mennä yksin saunaan.
Meillä nyt toisin.
No en ole kyllä puuttunut asiaan. Tyttäreni on masentunut ja ahdistunut ja vedessä olo rentouttaa. Mieluummin maksan vaan isonpuoleisen vesilaskun kuin alan niuhottaa tuosta. Suomessa ei onneksi ole vedestä pulaa ja veden lämmittämisen viemä energiamäärä ei ole kaukolämpöalueella iso ongelma sekään.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi olla niin tiukkaa rahasta, ettei pesuveteen ole varaa!
antakaa ihmisen peseytyä
Mutta kun todella monella on. Ei peseytymiseen tarvitse 2x30min/päivä. Ei tuo ole enää peseytymistä.
Jos hän vaikka masturboi suihkulla niin ei kannata puuttua.
Tietenkin puututaan. Äly hoi.