Milloin tajusit, että haluat (avio) eron? Mikä oli SE tilanne?

Kun rakastelin toisen kanssa.

Sen lisäksi, että arkemme pyöri lähes täysin miehen ongelmien ympärillä, hän alkoi syytellä niistä minua. Ensin mainittua asiaa yritin parhaani mukaan sietää siinä toivossa, että tilanne olisi väliaikainen. Tuossa kohtaa jouduin toteamaan olleeni väärässä.

Kun kännissä paskoi löysät housuunsa ja sotki koko sängyn.

Se oli viimenen niitti, hyvästi!

Kun tajusin että en koskaan voi olla varma milloin mies puhuu totta ja milloin valehtelee. 

Vierailija kirjoitti:

Kun kännissä paskoi löysät housuunsa ja sotki koko sängyn.

Se oli viimenen niitti, hyvästi!

No eipä ollut kummoinen vastoinkäyminen joka katkaisi lehmän selän.

Kun 8-vuotias poikani sanoi, että hänkin sitten aikuisena hommaa sellaisen kaverin (vaimon), joka tekee hänelle ruokaa.  Tajusin, että olen antanut hänelle parisuhteesta vääristyneen kuvan tekemällä kaikki kotityöt vuosien ajan. Hommat olivat langenneet minulle, vaikka minäkin kävin töissä, kun miestä vaan ei kiinnostanut. Olin omalla joustavuudellani mahdollistanut tämän, en halunnut olla hankala nalkuttaja. Olisin oman tyytymättömyyteni suhteeseen vielä kestänyt eroamatta, mutta kun annoin lapsilleni huonoa mallia olemalla kynnysmatto, se ratkaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun kännissä paskoi löysät housuunsa ja sotki koko sängyn.

Se oli viimenen niitti, hyvästi!

No eipä ollut kummoinen vastoinkäyminen joka katkaisi lehmän selän.

Jos se paskoja olikin se lehmä....

Kun mietin, että entä jos lapseni olisivat samanlaisessa suhteessa, jossa minä ja ex kituutettiin. Mitä sanoisin heille? Olin pohtinut eroa jo pitkään, mutta tuolloin tajusin ettei vaihtoehtoja ollut.

Kun tajusin, että miehen itsetuhoinen käytös vie minut mukanaan, jollen lähde heti.

Toki päätös erosta oli pidemmän ajan tulos, mutta muistan sen hetken, kun sain oman asunnon ja olo oli vain huojentunut. Näin tiesin, että päätös oli ollut oikea.

Eräässä nuoruuden suhteessa, missä oli tarkoitus muuttaa yhteen. Tyypin sukka lojui eteisen lattialla.

Lähdin siltä seisomalta baariin ja totesin, että valikoimaa on, enkö ole vielä valmis siihen, että siivoan toisen jälkiä.

Sinä iltana ei tapahtunut flirttiä kummempaa.

Eroa olin miettinyt jo kolme vuotta, mutta lapset ja talo piti yhdessä. Suhde muuten oli surkea. Mitään suhdetta ei oikeastaan ollut.

Olin ihastunut toiseen mieheen jo parin vuoden ajan ja sain häneltä huomiota. Laitoin eron vireille. Tuosta kolme vuotta enkä ole katunut.

Mies alkoi vaatia, että MINUNKIN olisi mentävä töihin.

Vierailija kirjoitti:

Mies alkoi vaatia, että MINUNKIN olisi mentävä töihin.

Törkeää! Miten tunteeton mies, hyvä kun pääsit siitä eroon👍

Sillä hetkellä, kun mies jäi kiinni sivusuhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Kun kännissä paskoi löysät housuunsa ja sotki koko sängyn.

Se oli viimenen niitti, hyvästi!

Tossa muuten vinkki, miten päästä puolisosta eroon. Nimittäin tapauksessa, jossa toinen ei haluisi lopettaa liittoa vaan pysyä väkisin yhdessä. Ei muuta kun sänkyyn kakkimaan, jos luonto antaa myöden.

Oikeastaan jo silloin, kun kävelin kirkon käytävää isäni saattamana. Siinä vaiheessa ei kehdannut enää perua. 

Kun yksi ilta menin nukkumaan ja mietin ihan huvin vuoksi tilannetta, että kuolisin huomenna. Tajusin, että asia jota elämässäni eniten katuisin, olisi tässä suhteessa pysyminen. Olisin hukannut viimeiset elinvuoteni pelkkään p....kaan, kuunnellen päivästä toiseen sohvaan kiinni kasvaneen mieslapsen kitinöitä ja haukkuja. Se herätti. Ei parisuhteesta pidä joutua kokemaan, että on heittänyt elämänsä hukkaan.

Kun huomasin että jälleen kerran riidan yhteydessä esiin tulee neljän vuoden takaiset asiat joita oli puitu jo monta kertaa.

Se hetki kun kassajonossa vieras tuntematon osoitti normaalia huolenpitoa tavallisesta asiasta.

Tajusin ettei kotona ole edes lähimmäisen neutraalia kiinnostusta vaan että kiinnostus on tasan nolla. Mahdollistin helpon elämän.

Klassinen, minä kosin joten myös erosin. Mitäs kosin. Olisi pitänyt ymmärtää jo tuolloin ettei miestä oikeasti kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan jo silloin, kun kävelin kirkon käytävää isäni saattamana. Siinä vaiheessa ei kehdannut enää perua. 

Myös minä menin nuorena vihille tietäen, että mies on väärä. Ei se siitä kuudessa vuodessa oikeaksi muuttunut, se löytyi vasta myöhemmin. 

Eroon johti pitkä alamäki, ja "se" hetki oli yhtenä aamuna, kun tuijotin nukkuvan miehen selkää ja tajusin, että on aivan sama, onko hän siinä vai ei.