Hyvässä parisuhteessa oleva- kuinka suhde alkoi

Kohtaaminen oli maaginen monentti. Mies sanoi tietäneensä ”tuossa se nyt on” heti, minä taas kutsun sitä vain fyysiseksi vetovoimaksi.

Minä tiesin kolme kuukautta myöhemmin, kun olimme viettäneet ensimmäisen viikonlopun Tallinaassa. Muistan, kuinka istuimme laivalla, katsoin miestä ja tajusin, että tästä tulee jotain. Eli viikonloppu oli mennyt seesteisesti, ilman minkäänlaista kitkaa.

suomi24:n treffeillä tavattiin. Parin viikon päästä livenä kipunoi ihan kunnolla, ja puolen vuoden päästä oltiin saman katon alla ja esikoinen ilmoitteli tulostaan.

Työpaikkaromanssi, kemiat kohtasi heti mutta olosuhteet jarrutti.

Tilanne helpotti kun vuotta myöhemmin vaihdoin työpaikkaa, silloin sitten roihahti lopullisesti.

Viisi vuotta aviossa ja kaksi lasta, edelleen menee erinomaisesti.

Tuntui heti todella hyvältä ja turvalliselta tämän miehen kanssa. Klassisesti "kuin olisi aina tunnettu". Juttua riitti ja kaikki oli kauhean luonnollisen tuntuista.

Minulla oli kuitenkin aikaisempien huonojen kokemusten takia vähän "suojaukset" ylhäällä joten parin kuukauden ajan pohdin että tuleeko tästä silti mitään. No sitten oli pakko vain todeta että miksi ihmeessä ei tulisi kun kaikki näyttää ja tuntuu vain niin hyvältä kuin voi. No sitten annoin mennä ja se kyllä kannatti.

Nyt 20 vuotta yhdessä ja edelleen menee hyvin.

Tiesin heti, että mies on sellainen, johon todellakin haluan tutustua ja jota haluan myös miehenä eikä vain kaverina. Perhosia lensi vatsassa ja nautin hänen seurastaan. Hän valloitti minut täysin eräällä teollaan tapaamisemme aikana. Jo samana iltana laitoin hänelle messenger-viestin perään ja olin tosi pettynyt, ettei hän vastannut. Se johtui vain siitä, ettei hän juurikaan viestittele vaan hoitaa asiat soittamalla, ja jo seuraavana iltana hän soittikin.

Eli heti tuntui oikealta. Olen ollut myös 1,5 vuoden suhteessa, jossa ei tuntunut oikealta, eivätkä ne tunteet lämmenneet myöhemminkään. Kavereina olisi toiminut hyvin, mutta halu fyysiseen läheisyyteen oli koko ajan kateissa.

Facebookin ryhmässä tavattiin. Jotenkin heti tiesin että tämä se on. Tutustuttiin kaikessa rauhassa, tunteet tuli mukaan pikkuhiljaa, ja edelleen vuosien jälkeen voimistuvat päivä päivältä. Alusta asti kaikki on ollut niin helppoa ja seesteistä, ei epävarmuutta, säätöä ja pelaamista. Ei riitoja eikä ylimääräistä metatyötä. Arki sujuu, kaikki sujuu. Uskomatonta 😊

Kun ensimmäisen kerran näin mieheni, tuli vain outo tunne, jota ei ole tullut kenenkään muun kanssa. Meinasi kirjaimellisesti mennä jalat alta, kun käveli ovesta ulos. 

Vierailija kirjoitti:

Facebookin ryhmässä tavattiin. Jotenkin heti tiesin että tämä se on. Tutustuttiin kaikessa rauhassa, tunteet tuli mukaan pikkuhiljaa, ja edelleen vuosien jälkeen voimistuvat päivä päivältä. Alusta asti kaikki on ollut niin helppoa ja seesteistä, ei epävarmuutta, säätöä ja pelaamista. Ei riitoja eikä ylimääräistä metatyötä. Arki sujuu, kaikki sujuu. Uskomatonta 😊

Tuo muuten on omankin kokemukseni mukaan hyvä merkki suhteen kestävyyden kannalta. Eli että asiat sujuvat eikä ole tarpeen pelailla mitään pelejä tai vääntää turhista asioista. Silloin ne ihmiset yleensä halauvat samoja asioita suhteeltaan ja se taas on kestävän parisuhteen perusta.

En oikein ymmärrä ihmisiä jotka hehkuttavat miten suhteeseen puskettiin hirveän työn, kompromissien ja monen kriisin kautta. Sopivatko ne ihmiset todella yhteen jos suhteen solmiminen vaatii kauhean työn ja tuskan läpikäymisen?'

Baaritiskillä, klassinen yhdenyönjuttu. Puhuttavaa riitti kun baarissa satumalta tavattiin muutama kerta. Sitten sovittiin treffit arki-illaksi. Varsinainen lämpeneminen oli aika hidasta, tammikuussa tuo eka yö, syksyllä puhuttiin seurustelusta. Aika tarkkaan 20 vuotta nyt noista arkitreffeistä.

Olimme yhdessä tapahtumassa kavereiden kanssa ja hän erottui siellä joukosta, en tiennyt tuolloin hänestä mitään. Halusin mennä juttelemaan hänelle mutta hän kerkesi lähteä ennen kuin tavoitin häntä, se harmitti minua paljon, vaikka tosiaan en tuntenut koko ihmistä.

Myöhemmin tapasimme toisessa tapahtumassa, silloin ehdimme jutella enemmän, keskustelu oli aika takkuilevaa ja olimme jonkin aikaa ihan hiljaakin, joten meille tosiaan ei tullut sellaista tunnetta että olisimme tunteneet aina.

Noh tapasimme sitten jatkossa yhteisten projektien merkeissä ja hänessä oli vain jotain kiinnostavaa. Ehkä se että hän oli aika hiljainen mutta aina kun hän puhui niin hän puhui viisaasti ja hän oli muutenkin lempeä ja ystävällinen toisille ihmisille. Mitä enemmän me sit juteltiin ja oltiin yhdessä niin sitä lämpimemmäksi meidän suhde kehittyi.

Nyt meillä on tosi lämmin, avoin ja toista kunnioittava parisuhde. Meillä on hauskaa yhdessä ja on ihanaa oppia hänestä lisää ja jakaa omaa elämääni hänelle.

Minäkin olen ihmetellyt niitä puheita että suhteen eteen on tehtävä valtavasti töitä, muuten se ei pysy kasassa. Mitä järkeä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Facebookin ryhmässä tavattiin. Jotenkin heti tiesin että tämä se on. Tutustuttiin kaikessa rauhassa, tunteet tuli mukaan pikkuhiljaa, ja edelleen vuosien jälkeen voimistuvat päivä päivältä. Alusta asti kaikki on ollut niin helppoa ja seesteistä, ei epävarmuutta, säätöä ja pelaamista. Ei riitoja eikä ylimääräistä metatyötä. Arki sujuu, kaikki sujuu. Uskomatonta 😊

Tuo muuten on omankin kokemukseni mukaan hyvä merkki suhteen kestävyyden kannalta. Eli että asiat sujuvat eikä ole tarpeen pelailla mitään pelejä tai vääntää turhista asioista. Silloin ne ihmiset yleensä halauvat samoja asioita suhteeltaan ja se taas on kestävän parisuhteen perusta.

En oikein ymmärrä ihmisiä jotka hehkuttavat miten suhteeseen puskettiin hirveän työn, kompromissien ja monen kriisin kautta. Sopivatko ne ihmiset todella yhteen jos suhteen solmiminen vaatii kauhean työn ja tuskan läpikäymisen?'

Lika barn leka bäst, vai miten se meni.

Yksi kaveri jaksoi piirittää yhtä miestä kuukausikaupalla. Lopulta päätyivät yhteen ja parin vuoden tuskaisen taipaleen jälkeen erosivat. Ei kummassakaan mitään vikaa ollut, eivät vaan sopineet yhteen. Tarinan opetus: miestä (tai naista) ei pidä ryhtyä jallittamaan hampaat irvessä, vaikka itse olisi kuinka ihastunut. Jos ei molemminpuolista luontaista vetoa ja kiinnostusta synny aika pian, niin ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Facebookin ryhmässä tavattiin. Jotenkin heti tiesin että tämä se on. Tutustuttiin kaikessa rauhassa, tunteet tuli mukaan pikkuhiljaa, ja edelleen vuosien jälkeen voimistuvat päivä päivältä. Alusta asti kaikki on ollut niin helppoa ja seesteistä, ei epävarmuutta, säätöä ja pelaamista. Ei riitoja eikä ylimääräistä metatyötä. Arki sujuu, kaikki sujuu. Uskomatonta 😊

Tuo muuten on omankin kokemukseni mukaan hyvä merkki suhteen kestävyyden kannalta. Eli että asiat sujuvat eikä ole tarpeen pelailla mitään pelejä tai vääntää turhista asioista. Silloin ne ihmiset yleensä halauvat samoja asioita suhteeltaan ja se taas on kestävän parisuhteen perusta.

En oikein ymmärrä ihmisiä jotka hehkuttavat miten suhteeseen puskettiin hirveän työn, kompromissien ja monen kriisin kautta. Sopivatko ne ihmiset todella yhteen jos suhteen solmiminen vaatii kauhean työn ja tuskan läpikäymisen?'

Samaa mieltä. Minullakin tämä toisen kierroksen suhde on ollut kivuton. Ensimmäisen avioliiton alku oli kivualiampaa. Näin jälkiviisaana tiedän, että enää en siihen lähtisi, mutta nuorena ajattelin itsessä olevan vika, että särmiä piti hioa. Ja voihan olla, ettei elämä minun kanssani olisi näin kivutonta nykyään, ellei ensin olisi ollut joku niitä särmiä hiomassa... mistä sen tietää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Facebookin ryhmässä tavattiin. Jotenkin heti tiesin että tämä se on. Tutustuttiin kaikessa rauhassa, tunteet tuli mukaan pikkuhiljaa, ja edelleen vuosien jälkeen voimistuvat päivä päivältä. Alusta asti kaikki on ollut niin helppoa ja seesteistä, ei epävarmuutta, säätöä ja pelaamista. Ei riitoja eikä ylimääräistä metatyötä. Arki sujuu, kaikki sujuu. Uskomatonta 😊

Tuo muuten on omankin kokemukseni mukaan hyvä merkki suhteen kestävyyden kannalta. Eli että asiat sujuvat eikä ole tarpeen pelailla mitään pelejä tai vääntää turhista asioista. Silloin ne ihmiset yleensä halauvat samoja asioita suhteeltaan ja se taas on kestävän parisuhteen perusta.

En oikein ymmärrä ihmisiä jotka hehkuttavat miten suhteeseen puskettiin hirveän työn, kompromissien ja monen kriisin kautta. Sopivatko ne ihmiset todella yhteen jos suhteen solmiminen vaatii kauhean työn ja tuskan läpikäymisen?'

Samaa mieltä. Minullakin tämä toisen kierroksen suhde on ollut kivuton. Ensimmäisen avioliiton alku oli kivualiampaa. Näin jälkiviisaana tiedän, että enää en siihen lähtisi, mutta nuorena ajattelin itsessä olevan vika, että särmiä piti hioa. Ja voihan olla, ettei elämä minun kanssani olisi näin kivutonta nykyään, ellei ensin olisi ollut joku niitä särmiä hiomassa... mistä sen tietää?

Juu, aivan taatusti olen itsekin viisastunut niissä kivuliaissa suhteissa. Osaan olla, ja osaan tehdä parempia valintoja.

- nr 6

Olimme ystäviä. Mies halusi minut ensitapaamisesta lähtien, minä sytyin hiljalleen.

Opiskelijabileissä yli 30 vuotta sitten yhden yön suhteena.

Harrastuksen parissa. Vaimo sanoi, että oli heti varma yhteisesta tulevaisuudesta. Itse olen vähän sellainen jalat-maassa tyyppi ja vaikka olin päätä myöden ihastunut, ehkä pikkaisen takaraivossa odottelin sitä arkea.

No, yli 20 vuotta yhdessä ja nyt alan uskoa, ettei se arki ehkä tulekaan, ihan siinä muodossa mitä silloin pelkäsin.

Tavattiin Tinderissä, ensitreffien piti olla lounastauon mittaiset, mutta aikaa kului huomaamatta niin paljon että molemmat myöhästyivät reilusti töistä. Yhdessäolo oli alusta asti hyvin helppoa ja kumpikin tiesi heti että haluaa alkaa seurustelemaan. Nykyään ollaan naimisissa ja saatu lapsi.

Meillä kolahti jo tinderissä. Miehen kanssa keskustelut oli ihan erilaisia kuin muiden kanssa. Meillä tuli juttua ihan kaikesta ja muutamassa päivässä tunnettiin toisemme jo päällisin puolin. Ei kumpikaan maltettu olla laittamatta viestiä, vaikka minulla on ollut aina muulloin periaate että en viestittele silloin kun olen kavereiden seurassa. Mies oli poikkeus ja hänkin viestitteli työpaikan juhlista koko ajan minulle.

Sitten tavattiin. Ensimmäiset pari lausetta olivat tosi kömpelöitä, varmaan kumpaakin jännitti. Sitten rentouduttiin ja juttu alkoi taas luistaa. Treffien aikana seistiin niin lähekkäin että kädet hipoi toisiaan ja mulla oli tosiaan semmoinen tunne niin kuin oisin tuntenut hänet aina. Meillä oli tosi hauskaa ja se kemia oli ihan selvää. Treffit jatkui monta tuntia, vähän siinä pussailtiinkin ja illalla kun olin lähdössä hänen luotaan, mies kysyi ääni täristen että nähdäänkö me vielä.

Yritin olla ensin cool ja pitää yhden välipäivän, mutta siinä kävikin sitten niin että nähtiin joka ikinen päivä ja kahden viikon päästä muutin tavarat miehen luo. Nyt ollaan avoliitossa ja kihloissa. Ollaan niin onnellisia.